sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kulmia pellavasortseissa

Jussi-haaste etenee ja tässä esittelen haastepäivää numero yhdeksän. Työssä piti esiintyä resori, poimutus, tasku, reikä, nauha, halkio, vetoketju, kangasväriä sekä hiuslaskoksia. Peruskaavan pohjalta tein itselleni kesäksi peruskaavasta kuositellen pellavasortsit. Yritin tehdä sen verran lyhyet, että miau,  mutta sen verran pitkät että töihin voi mennä - ei kovin helppo pituus enkä tiedä, onnistuiko tavoite. Yksityiskohdat kuitenkin tekevät housuista mielenkiintoiset. Tasku löytyy reiän takaa ja reiästä pilkistää taskun takana oleva poimutus. Hiuslaskokset päätyivät salmiakiksi lahkeensuulle. Sama muotokieli näkyy myös keskellä takana vyötärönauhassa olevassa v:n muotoisessa halkiossa. Tuo halkio on salmiakin ohella lempparikohtani tässä vaatteessa.


Sen verran sataa, että kesältä varmaan alkaa näyttää kohta. Sitten vain helteitä odottelemaan!

Anni

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Leikkimatto

Tässä on Jussi -haaste jatkuu edelleen, edelliset postaukseni aiheesta löytyvät täältä ja täältä. Kahdeksantena päivänä työssä piti olla resori, poimutus, tasku, reikä, nauha, halkio, vetoketju sekä kangasväriä. Tein kauan aikeissa olleen leikkimaton Eelle. Maalasin tiet mustalla painopastalla, kaistaviivat ompelin valkoisesta nauhasta. Vetoketjuhalkio löytyy yhdestä talosta, tasku reiän takaa taas toisesta. Rypytys ja resori löytyy vasemmassa alakulmassa pilkottavasta järvestä. Tilaa on vielä matossa toteuttaa tyttärenkin ajatuksia, mutta tästä pääsee jo hyvin liikkeelle. Kovassa käytössä matto onkin ollut valmistumisensa jälkeen!



Oho, meinasi se seiska unohtua. Pistin vanhan tekemäni paidan palasiksi ja kokosin sen uudelleen, niin, että se istuu paremmin ja toki niin, että kaikki tarvittavat elementit löytyvät!


Hymyin, Anni





tiistai 21. huhtikuuta 2015

Prinsessamekkoja

Edellisessä postauksessa kerroin Jussi-haasteesta. Haasteessa olen vieläkin mukana, joten täältä pesee. Jussi numero kuudessa piti olla resorin, poimutuksen, taskun, reiän ja nauhan lisäksi myös halkio. Töitä piti olla myös kaksi, koska aikaa töiden tekemiseen oli viikonlopun verran. Lähenevä vappu toimi innoittajanani. Een ensimmäiset vappunaamiaiset ovat tulossa! Koska prinsessakausi alkoi tovi sitten kovalla tohinalla (vaikken sitä oikeasti ollenkaan rohkaissutkaan tulemaan), prinsessa sai olla vappunaamiaisten lähtökohta. Tarkalleen ottaen kuuminta hottia olevan Frozenin Elsa. Koska haluan kuitenkin kunnioittaa kestävyyden periaatteita, halusin asusta myös arkeen sopeutuvan, koska kertakäyttöiset asut ovat nounou. Lisäksi halusin asusta kuulaan ja jäisen oloisen. Päätin siis tehdä mekkotunikan (joka toimii myös arjessa) ja sen päälle prinsessapitsihörhelömekon.

Pohjana prinsessatunikalle toimi EK:n palalaarin vaaleansininen trikoo. Maalasin kankaaseen hopeisella painopastalla tähtiä sekä hopeiset helmat. Tähdet näkyvät paremmin livenä, kun valo osuu niihin eri suunnista. Ihanan kuulasta! Sivulle tein taskun, josta löytyy myös reikä alikeompelun muodossa, resori alikeompelun lumihiutaleessa sekä poimutus ja rusettinauha taskunsuulta. Halkiot ovat mekon helman reunoissa.



Päälle sitten se pitsihörhelölinnanneitoprinsessamekko. Yläosan pitsi on vanhasta pitsitopista (ostin kuusi vuotta sitten tuon pitsitopin hääpukuani varten, pieni tilkku oli vielä jäljellä). Alaosan pitsi taas on kirpparilta ostettua pitsiverhoa. Poimutus on alaosan yläreunassa, nauha taitekohdan päällä, halkio alaosan keskellä, tasku sivulla, reikä taskussa ja resori mm. pääntiellä.


Vaikka itse en prinsessoista niin kovin perusta, niin pienen tytön ilo ja autuus ja onni ja innostus yhdestä prinsessa-asusta on liikuttavaa. Ja miten ihanaa, että tunika pääsee arkenakin käyttöön!

Iloa!

Anni

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Jussi-haasteen ompeluksia

Kaikkihan tietävät sen lorun, joka kertoo Jussista ja Jussin talosta, ja jonka jokaisessa säkeistössä on yksi asia lisää. Tästä lorusta sai innoituksensa eräs ompeluhaaste, jonka pointtina on ommella joka päivä jokin uusi juttu ja aina seuraavan päivän haasteessa tulee olla yksi elementti lisää sisältäen kaikki edellisten päivien elementit. Tässä haasteen viisi ensimmäistä päivää.

1. päivä: resori.
Tein hihattimen mallikelpoisen ohjeella. Eurokankaan palalaarin erittäin laskeutuva college ja samaisen putiikin resori (joka ilahduttavasti olikin suomalaista alkuperää) muodostivat mukavan kokonaisuuden, ihana päällä ja kaikin puolin kiva.


2. päivä: resori ja poimutus.
Ottobren 1/15 Peplum muodostui vanhasta mustasta t-paidasta sekä Ainolan Metsän sirkus -kankaasta. Suurensin hihan pyöriöitä ja poimutin ne.


3. päivä: resori, poimutus ja tasku.
Tällä kertaa syntyi tyttärelle toppi kesäksi kotimaisesta Roosa-kankaasta. Resori löytyy mm. pääntieltä, poimutus on yhdistettynä taskuun.


4. päivä: resori, poimutus, tasku ja reikä.
Kiitokset vaan haasteen keksijälle, reikä! Hahaa en mene neuvottomaksi vieläkään, nimittäin tein pikkuisen kesähameen kirpparilta löytyneestä pellavaliinasta. Resori vyötäröllä, poinutus helmassa ja tasku löytyy napinläpitaskun muodossa eli reikä siinä samassa.


5. päivä: resori, poimutus, tasku, reikä ja nauha.
Tällä kertaa pieni minityö tyttäreni Elsa-nukelle eli pikkuinen kesämekko. Resori yläosana, rypytys helmassa, tasku sivulla, alikeompelu-sydän toisella sivulla ja nauha helmassa.


Haaste ei jäänyt todellakaan tähän! Vaikka kisaväsymystä on ilmassa ja megaflunssakin iski, niin tämä tyttö ei luovuta. Lisää siis seuraa.

Iloa sunnuntaihin!

Anni

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Paperinarukaitaliina

Minusta tuntuu, että sanon joka ikisessä postauksessa, että "varastoistani löysin tällaista ja tällaista materiaalia". Sanon niin jälleen, nimittäin materiaalivarastoni ovat ehtymättömät ja plaah niin isot. Pää pukkaa ideaa nopeammin kuin ehdin ideoita toteuttaa. Seurauksena on sitä ja tätä tuolla kaapissa ja siinä laatikossa siellä ja tuolla. Aloitin tämän vuoden kangaslaihiksella ja tammi-helmikuun aikana ompelin toteutumattomia ideoita 20 metrin verran (suhteutettuna 150 leveäksi kankaaksi). Nyt yritän saada jotain järkeä varastoihini ja toteuttaa aiotut ideat. Yksi niistä on paperinarusta neulottu kaitaliina. Verhoa meinasin alunperin, mutta narua ei ollut riittävästi enkä ollut niin innoissani jäykän ja kovan materiaalin neulomisesta, joten en myöskään ostanut lisää. Vaikka paperinarun neulominen tuntui erittäin pitkäveteiseltä, lopputulos on älyttömän kiva. Pahasti rullautuvan paperinaruneuleen sain hallintaan silittämällä sitä kahdella pisteellä ja höyryn kera. Nautin pääsiäisnarsissien rippeistä vielä, mutta kyllä tämä liinanen odottaa innolla myös joulua kattauksineen. Eikä tämä olisi ideana hullumpi ihan verhoksikin.


Mitä: kaitaliina paperinarusta
Mistä ja millä: ohut paperinaru ja 5,5 puikot


Kevätiloa!

Anni

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Musta pellavamekko

Tavoite: musta mekko + arkeen ja juhlaan muovautuva mekko
Materiaali: musta pellava, löytyi kangasvarastoista (miten se kangashylly onkaan niin ehtymätön)
(Psst. Voisiko muuten joku vinkata jonkun suomalaisen pellavantuottajan, joka tuottaisi pellavakangasta aina kuidusta saakka Suomessa? En ole etsimälläkään löytänyt.)
Materiaalin tuoma haaste: miten tehdä tavoitteen asettama tuote ilman, että se muistuttaa kässän-/kuviksenopemekkoa
Ratkaisu: Peruskaava. Yläosa ja hihat tein peruskaavaa hieman kuositellen. Helma taas on suorakaiteen muotoinen kappale, johon tein sopivan verran laskoksia.



Challenge completed. Mekko on niiiin mukava päällä, että voisin kulkea se päälläni vaikka joka päivä. Ryppyyn mekko toki menee, pellavaa kun on, mutta en anna sen haitata, sehän kuuluu pellavan luonteeseen. Juhliin mekko menee myös, kun sen silittää ja asustaa mekon oikein. Jos osallistuisin uniform project -haasteeseen käyttää vuoden ajan päivittäin samaa mekkoa, tämä sopisi siihen täydellisesti. Katsokaa ihmeessä kuvakavalkaadi tuon yhden mekon asustamisesta eri tavoin 365 päivänä!



Iloa!

Anni

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kynsilakkamarmorointia kananmuniin

Jotkut ideat muodostuvat hitiksi ja sitten sitä ideaa näkyy joka paikassa. Kuten esimerkiksi joulun alla suolalasi. Sitten se pinterest-pupu, joka tehdään neulotusta tilkusta. Ja sitten tämä kynsilakkamarmorointi. Itse päätin lähteä kokeilemaan marmorointia kananmuniin. Näin tein.


Tein pikkaraiset reiät kananmuniin sukkapuikolla ja puhalsin ne tyhjiksi. Kuivasin munat huolella. Laitoin haaleaa vettä kertakäyttökippoon. Sitten pudotin pisaran tai pari kynsilakkaa veden pinnalle. Laitoin kananmunan sukkapuikkoon ja pyöräytin munan kynsilakan yli. Toistin käsittelyn toisen värin kanssa. Kauniita ja keväisiä, kirkkaita ja vähän erilaisia.



Kynsilakallahan voi tehdä vaikka mitä muutakin jännää, kuten vaikka pieniä riipuksia metallilangan avulla, kuten Täällä olen tehnyt.

Rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

Anni