OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Vanhasta kirjasta säilö pyöröpuikoille

Sisälläni elää pieni järjestelijä. Haaveilen siitä, että voisin olla kotona yksin vaikka viikon. Voisin pystyviikata kaikki vaatteet nätisti väreittäin, aakkostaa kirjahyllyn kirjat ja DVD:t, järjestellä ylitsevuotavaiset kangas- ja lankavarastoni sekä asetella virkkuukoukkuni johonkin kippoon esille. Hyvin, hyvin harvoin pääsen tähän ihannetilaani. Sisälläni elää nimittäin vielä suurempi luova kaaos ja siinä ei ehdi todellakaan aina järjestellä. Nyt kuitenkin löytyi sen verran hauskanoloinen askartelu, johon tartuin sen järjestelmällisyyttä edistävän luonteensa vuoksi.



Pyöröpuikkoni ovat pitkään olleet sikin sokin yhden vetolaatikon pohjalla. Olen miettinyt, miten ne saisi järkevästi ja nätisti järjestellyksi ja nyt tämä vanhasta kirjasta askarreltu järjestelijä vaikutti sopivalta ratkaisulta. Kirjahyllyssä vuosia pölyttynyt, jostain poistohyllystä mukaan nappaamani Juhani Ahon Kootut teokset -sarjan kirja sai olla askartelun kohteeni. Ohje kirjan muokkaamiseen tähän muotoon löytyy täältä


Kirjasta poistettiin suurin osa sivuista, loput ommeltiin toisiinsa kiinni vahvoiksi välilehtisiksi Suurpiirteisyyteni otti vallan taitellessa haitaria kirjan reunoille. En tehnyt millinsuoria taitteita, mikä näkyy kirjan yli tursuavista reunoista, piti vähän leikellä ja paikkaillakin. Jälkeenpäin tajusin myös vanhan paperin olevan liian haperoa jykevää reunusta vaativaan käyttöön. Totesin kuitenkin, että antaa tämän kerran olla, ei se ole niin justiinsa, paikataan sitten teipillä, jos tarve vaatii (oikeastihan ajatukset halajaa jo seuraavan projektin kimppuun, silloin on hyvä laskea rimaa nykyisten projektien kohdalla, että pääsee niistä nopeasti eteenpäin).


Nyt on kotona yksi pienen pieni paikka ihan vähän paremmassa järjestyksessä. Ehkä tämä innostaa siivoamaan sen lopunkin vetolaatikon. Ja viereisenkin. Ellen ehdi saamaan uutta ideaa ensin.

Ihanaa viikonloppua!

Anni

11 kommenttia

  1. Aika hauska idea. :D Viikonlopun iloa!

    VastaaPoista
  2. Ihan pienikin järjestelytyö piristää. Useimmiten meillä se vapaa aika jonkin käsityö idean toteuttamiseen. Itse olen virkkauksella päällystänut 5 litran kanisterin, päällinen leikkamalla pois. Virkatulle puolelle työnnän pyöröpuikot, ei mitään numerointia valitettavasti, pyttyyn lankoja. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin kiva idea! Ja kyllä, järjesteleminen aina piristää :)

      Poista
  3. Super magee idea. Pitääkin testata tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen oppimaan mun virheistä - ole tarkkana haitarin kanssa :D

      Poista
  4. Onpa kiva idea ja kaunis toteutus! :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on kaunis ja varmasti myös kätevä ❤

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.