maanantai 20. lokakuuta 2014

Ja sukat on sillä makkaralla...

Ihailen monia ihmisiä. Haluaisin välillä olla kuin he. Ainakin he ilmentävät niitä asioita, joita haluaisin itsessäni kehittää. Esimerkiksi ihailen Paula Vesalan teen-mitä-haluan-anarkistisuutta, leikillisyyttä ja syvyyttä (joojoo minäkin sorruin viimein Vain elämää -sarjaan, tähän asti olen vastustellut). Ihailen Modernin perheen Glorian naisellisuutta. Ihailen Rachel Zoen pohjatonta tyylikkyyttä ja Heidi Klumin huumoria (okei, mulla taitaa olla tosi-tv-ongelma..). Ihailen myös Riikka-ystäväni positiivisuutta, Marilyn Monroen olemusta, Audrey Hepburnin kaunosieluisuutta ja Magdaleenan huolettomuutta. Siis sen Magdaleenan, joka on pikkuinen tyttö, jolla on pupuja pöydän alla, joka kylpee yhdeksän pilven alla ja jolla on sukat makkaralla.


Nyt voin olla ainakin vähän Magdaleena, sillä tein makkaralla olevat sukat! Neuloin ne viime keväänä liukuvärjäämästäni 7 veljestä -langasta (lisää langanvärjäyksestä täällä). Aloitin sukat kärjestä ja lanka asettautui hauskoiksi spiraaliraidoiksi. Toisen sukan aloitin langan toisesta päästä ajatellen, että spiraali menisi päinvastaiseen suuntaan, mutta sehän näytti vain epämääräiseltä mössöltä, joten purin ja aloitin sukan samasta langan suunnasta kuin ensimmäisen.


Makkarat sain aikaan neulomalla muutamia silmukoita kerrosten päästä yhteen "nykyisen" kerroksen silmukoiden kanssa. Parhaat makkarat tuli, jos yhteenneulottavat silmukat oli yli viiden kerroksen takaa. (Kuvassa sukan vartta oikealta ja nurjalta puolelta.)


Noni, onnistuhan se postaaminen puhelimellakin. Nyt jatkamaan lomaa makkaralla olevien voimien innoittamana huolettomampana ja hupsumpana!

Anni

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Roosan ajatuksen pipo

Hyväntekeväisyys on kaunista. Se, että voi nähdä maailman laajemmin, nähdä oman napansa ulkopuolelle. Voi omalla navallaan tehdä jotain toisen navan eduksi. Ihailen yhdysvaltalaista hyväntekeväisyyskulttuuria. Siellä se on osa arkea. Hyväntekeväisyys on hiipinyt Suomessa ompelumaailmaan. Hyvillä mielin siis ostin kuolaamaani kotimaista Roosa -trikoota. Toki hyödyin kankaasta itsekin, mutta ikinä en olisi noin paljon maksanut kankaasta, ellei siitä osa olisi mennyt hyvään.
 

Kangas on ehkä liikuttavin ikinä. Melkein aina tulee itku, kun katson sitä. Vaikka en ole rintasyöpää kokenut, tunnistan kankaassa jotain myös itsestäni, naiseuteen liittyvän identiteettikriisin. Se välittyy Roosa-kankaassa niin voimakkaasti. Naiseus-identiteettikriisin voi kokea vaikka synnytyksen jälkeen, niin kuin minä (toki äitiys on iso muutos, mutta nyt viittaan pääasiassa fyysisiin damageihin). Jokin muuttuu, jotain viedään, naiseus ei ole enää entisensä, en ole enää niin kuin ennen, jotain itsessä täytyy luoda tyhjästä ja uudenlaiseksi. Kuitenkin kangas on kaunis ja luo toivoa. Voin kasvaa vahvemmaksi kuin ennen, voin kokea itseni taas kauniiksi ja kokonaiseksi ja voin olla nainen.


Syntyi pipo merkiksi voitosta. Voitto itsestä, voitto epävarmuudesta. Ja toivon, että tuo kangas symboloi monelle voittoa omista peloista ja voittoa rintasyövästä.

Anni

perjantai 10. lokakuuta 2014

Puolikas kello

Näin kauniin ihanan Valentinon kellohameen punaisella helmalla tämän syksyn mallistossa. Valentinon vaatteet eivät ihan kuulu budjettiini ja jälleen "jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen", niin kuin aina uhoan. Inspiraatiokuvan kangas näyttää paksulta ja jäykältä. Päädyin kuitenkin pitäytymään kangasvarastoissani ja tekemään hameen ystävältä saadusta jäykähköstä sekoitekankaasta, alle toki vuori. Ja jos oikein tarkkaan tihrustaa, niin voi huomata, että Valentinon punainen helma inspiroi hamoseen punaisen napin sivusaumaan. Mallina oli puolikello, kaava itse piirtäen. Puolikelloon löytyy ohje esimerkiksi täältä.


En sitten siivonnut. Kannattaisin yleisestikin ottaen blogikuvia, jossa elo näkyy sellaisena kuin se on. (No okei, törkkäsin jälkimmäiseen kuvaan vaippapaketteja piilompaan.)


Yksi kommervenkki, jonka olen ottanut mukaan hameompeluksiin, on helman korkeuden tasaaminen. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa siitä, mutta yritän selostaa (yritin piirtää siitä havainnollistavaa kuvaakin, mutta en onnistunut, kynät ei oo mun juttu). Eli kun hame on valmis, katsotaan hameen haluttu pituus. Huomasin, että yksi keittiön vetimistä oli juuri sopivalla korkeudella. Sitten äitini avusti, hän pisti nuppineulat vetimen korkeudelle yltympäri hametta. Näin hameesta tuli tasamittainen eikä beban muodot tai muut kiekurat saa hametta olemaan takaa ylempänä kuin edessä tai päinvastoin.

Rentouttavaa viikonloppua!

Anni

tiistai 7. lokakuuta 2014

Sateenkaaren väreissä. Not.

Eräässä fb-ryhmässä käytiin keskustelua omasta tyylistä ja ryhdyttiin oikein selfie-puuhiin. Innostuin ottamaan itsestäni kuvan juuri ennen töihin singahtamista kelmeässä hehkulamppuvalossa. Tunsin itseni sateenkaareksi, olihan minulla sentään kuosillinen paita (uusin ompelukseni) Aita-trikoosta. Minun tunnusmerkkini kun ovat (päästä varpaisiin) tiukka ponnari, rillit, punaiset huulet, mustat vaatteet (k a i k k i) ja korot. Villeimmillään olen harmaa, joskus jopa valkoinen.

Kauhukseni luin ketjusta, että jossain päin Suomea opettajia on koulutettu, ettei saisi pukeutua mustaan, koska silloin opettaja on vaikeasti lähestyttävä. Joissain kouluissa kuulemma on kiellettyä pukeutua kokomustaan. (Näitä ei kerrottu ketjussa moralisoiden, vaan minulla oli myös mustuuden kanssasisaria.) Olen huuli pyöreänä: Tänä maailman aikana?! Nyt olen anarkisti. Olen sitä mieltä, että lähestyttävyyden tekee se, miten on ja käyttäytyy, ei se, miten pukeutuu. Olen sitä mieltä, että olen mukavampi ja siten myös lähestyttävämpi, jos viihdyn vaatteissani, vaikka ne olisivatkin mustat. Vaatteeni eivät ole aatteeni ellei aatteena pidä sitä, että musta on mielestäni tyylikkäin ja kaunein väri. Ja tänä suvaitsevaisuuden aikana uskallan väittää, että olen mustien vaatteideni alla ihminen ja ehkä jopa ihan kivakin. 


Autenttinen kuva autenttisessa ympäristössä eli en siivonnut tällä kertaa kuvaa varten.

Mustista ajatuksista huolimatta oikein valoisaa viikon jatkoa!

Anni

ps. Lakkasin eilen kynteni mustiksi. Onkohan musta jo addiktio?