OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

24. luukku: helpot sydänkoristeet

Pitäisikö lapsille keksiä jotain tekemistä pitkältä tuntuvaan jouluaattoon. Näitä sydämiä voi valmistaa mistä tahansa paperista. Muuten tarvitsee vain pätkän narua sekä niittaajan.


Leikkaa samanlevyisiä paperisoiroja kaksi pitkää, kaksi keskimittaista ja kaksi lyhyttä.


Asettele soirot päällekkäin päistään samaan korkeuteen järjestyksessä lyhyt, keskimittainen, pitkä, naru kaksinkertaisena, pitkä, keskimittainen, lyhyt. Niittaa päästä yhteen. Käännä paperisoiro kerrallaan soirojen toiset päät samaan kohtaan niin, että muodostuu kolminkertainen sydän. Niittaa päästä kiinni.


Kauneinta ja rentouttavinta joulua!

Kiitos kaikille joulukalenteriani seuranneille!

Anni


0

23. luukku: kierrätyshuopakoristeet

Vieläkö pitäisi keksiä jotain joululahjan kylkiäisiksi? Leikkaa kierrätyshuovasta piparkakkumuotin avulla koriste, tee reikä ja kiinnitä reikään sirkkarengas. Pujota naru ja valmis käytettäväksi!.


Tässä muuten yksi viimehetken lahjaidea käsitöiden ystävälle - nepparisalkku pihteineen ja sirkkarengas- sekä nepparivalikoimineen. On ollut aivan suosikkivälineeni!


Anni

0

22. luukku: ideoita viimeisiin joululahjoihin

Vieläkö on lahjoja tekemättä? Tässä vielä pikaiset diy-ideat pukinkonttiin.

Ompele heijastintähti pyöreään huopapalaan, tee toinenkin samanlainen, ja ompele huopapyörylät yhteen niin, että kuminauha jää ompeleen väliin.




Trikoosta ja collegesta saa nättejä rukkasia tällä tehtaamon ohjeella. Kun liukuhihnamoodiin pääsee, syntyy hanskoja enemmänkin kerralla. Ehkäpä tilkkulaatikotkin saattavat tällä ohjeella huveta.  Kankaat käpynen ja nosh organics.



Perinteinen kestotiskirätti on jo klassikko. Kivaa twistiä rätteihin saa vaikka oikein-nurin-kuvioneuleella. Kuvan kuvio on täältä.


Anni


0

21. luukku: himmeli paperista

Joululehtiä olen "arvostellut" t ä ä l l ä ja t ä ä l l ä. Ostin myös ihana-askartelulehden joulunumeron. Ostopäätökseeni vaikutti kaunis kansikuva, mutta muuten lehden sisältö jäi minulle hieman ohueksi. Melkein kaikkiin askarteluihin olisi pitänyt ostaa jotain erikoistuotetta, itse taas tykkään enemmän, kun perinteisille materiaaleille keksii uudenlaisia käyttötapoja. Onneksi kannen himmeli-idea oli niin hyvä, ettei lehtiostos jäänyt harmittamaan.

Himmelin putket valmistetaan paperista grillitikun tai sukkapuikoin ympärille kiinnittämällä. Lehdessä suositeltiin virsikirjaa, hyvinpä toimi myös vanha suomi-ruotsi-suomi -sanakirja, joka sekin on ohuesta paperista valmistettu.


Pikkuhimmeli on ihana, söpö ja kierrätetty! Tätä ideaa sovellan varmasti jatkossakin!


Anni

0

20. luukku: sytykekuuset

Muutamia vuosia sitten oli menossa mieletön sytykeruusuhypetys. Viime vuosina ruusut vaihtuivat erilaisiin sytykesipseihin. Vaan oletteko vielä törmänneet sytykekuusiin? Mitäpä jos tänä vuonna paketteihin päätyisikin käytännöllisiä ja kierrätettyjä sytykekuusia.

Taittele 10. luukun kuusia vaikkapa vanhan kirjan sivuista ja uita kuuset steariinissa. Toista steariinikäsittely tarvittaessa.


Taittelin paperista myös lehdyköitä perinteisten sytykeruusujen seuraksi lahjapakettiin.


Mökillä erilaisille sytykkeille on kova tarve, kun tulisijoja on niin saunalla, pesuhuoneessa kuin tuvassakin. Näin hienoja sytykkeitä en sinne ole tehnyt, vaan olen ihan vain uittanut pahvin ja munakennojen paloja steariinissa ja käyttänyt suoraan niitä. Niin kynttilänjämät kuin kartonkijäte saadaan kertaalleen hyödynnettyä ja sytykepaloja ei tarvitse ostaa tai tuohien ja sanomalehtien kanssa häärätä.

Anni
0

19. luukku: pahvinen pikakuusi

Ilman kuusta ei tule joulua. Perinteisen kuusen lisäksi on kiva hankkia myös vaihtoehtokuusia vaikkapa pöydälle. Tällainen simppeli kuusi valmistui Kotipizzan perhepitsalaatikosta.



Tarvitset: 
Sakset
Pahvia, esim. pitsalaatikon
(Spray)maalia

Leikkaa pahvista kaksi samankokoista tasasivuista kolmiota. Leikkaa kolmioiden keskelle viilto, toisesta kolmiosta ylhäältä puoliväliin ja toisesta alhaalta puoliväliin. Maalaa kolmiot molemmin puolin. Asettele kolmiot lomittain ja sisusta!


Mukavaa jouluviikkoa!

Anni
0

18. luukku: Jouluinen teksti ontelokuteesta

Ihanaa neljättä adventtia! Joulu on ihan jo kulman takana, joten eikö sitä olisi jo korkea aika julistaa noel-tekstin kera! En hirveästi fanita erilaisia tekstejä sisustuksessa, mutta joulu huutaa niitäkin sisustukseen. Lämpöisen ja söpön jouluisen tekstin saat aikaan nopeasti rautalangasta ja ontelokuteesta.


Tarvitset: 
paksuhkoa rauta- tai metallilankaa
ontelokudetta
neulan ja lankaa

Taittele metallilangasta haluamasi teksti. Käännä tekstin päät pienelle taitteelle, niin kuteen pujottelu on helpompaa. Pujottele ontelokudetta metallilankaan, kunnes se on kokonaan kuteen peitossa.


Lopuksi ompele neulalla ja langalla ontelokuteen päät kiinni. Voit myös kiinnittää päällekäin osuvia kohtia toisiinsa pienin solmuin nurjalle puolelle, jotta teksti pysyy paremmin kasassa. 



Anni

0

17. luukku: Joulukuusen lumihiutalematto

Tämän joulun ehdoton suosikkijoululehteni on Käsin tehty joulu. Lehti on ulkoasultaan modernimpi ja tarjoilee ideoita ja ohjeita uudenlaisiin juttuihin. Ei aina niitä maalaisromanttisia joulu-vanhassa-puutalossa-tyyppisiä juttuja jaksa, etenkään kun en itse asu vanhassa puutalossa ja söpöstelyn sijaan valitsen sisustukseen mustaa, harmaata ja valkoista. 


Lehdessä oli todella kiva idea joulukuusenmattoon, joka on tehty huovasta. Lehdestä löytyi myös kaava keskelle kiinnitettävään lumihiutaleeseen. Idean odottaessa käytäntöönpanoa haaveilin ompelevani lumihiutaleen käsin kiinni paksumpaan alushuopaan, mutta jo leikatessa kiemuraista kaavaa saati huopaa tajusin, että matto ei valmistu ikinä, jos alan ommella kuviota käsin. Niinpä ohuen lumihiutalehuovan ja paksumman alushuovan välissä on vain liima. Toimii niinkin. Molemmat huopakankaat ovat polyesteria ja kotoisin Eurokankaasta. Paksu kolmen millin harmaa huopa oli metrihinnaltaan n. 9€ (leveys 100cm) ja valkoinen ohuempi huopakangas n. 8€/m (leveys 180cm).


Vielä saa matto odottaa kuusta ylleen, vaan tuo se mukavaa talvitunnelmaa. Milloin siihen köllähtää kissa, milloin taas kutimineni minä. Tyttärelle kyseessä on selvästikin "Taakse jää" -matto. Aika ihana talvimatto onkin!

Anni
0

16. luukku: Joulukuusiaskartelu pienille ja isoillekin

Joulu lähestyy ja olisihan se kiva, jos lapsi askartelisi jonkun jouluisen teoksen mummollekin. Tällainen joulukuusi valmistuu aika helposti. Meiltä ei löytynytkään kuin mustaa ja valkoista paperia, joten esimerkkiteokset ovat hyvin kaamos+lumi -henkisiä.


Lapselle, jolla pysyy sakset vakaammin kädessä, tiheämpi kuusi on mainio. Saksittavaa kannattaa vähentää, jos saksien kanssa vielä harjoitellaan. Isompioksainen kuusi on nelivuotiaani käsialaa.

Alkuperäinen ohje on t ä ä l l ä, mutta helpotukseksi tässä myös tulostettava leikkaa-tästä-viivapiirros tiheämpään kuuseen. Itse tulostin tällaisia "viivapiirroksia" kakkosluokalleni suoraan vihreälle paperille.





Tulosta kuva A4-koossa. Leikkaa paperin alareuna pois. Taita paperi kulmasta kulmaan siten, että viivat jäävät kokonaan toiselle puolelle. Leikkaa viivoja pitkin - huomaa, ei loppuun saakka. Avaa taitos. Liimaa jokainen suiro kuusen keskelle vuorotellen. Liimaa vielä kuusi haluamallesi paperille ja koristele.

Anni
0

15. luukku: Kanelitähti

Marraskuun lopussa kävimme Een kanssa lasten joulutapahtumassa Mikkelin kenkäverossa. Siellä oli mainioita askartelupajoja lapsille neljä kappaletta. Yhdessä pajassa tehtiin pitkulaisista muoviputkista ja helmistä hieno tähtikoriste. Jo Kenkäverossa mietin, onnistuisikohan tähti kanelitangoista, ovathan kanelitangot niin joulun mauste kuin myös mukavan rouhea ja luonnonläheinen koriste. Ja sehän kuulkaa onnistuu! Tässä ohje:



Tarvitset 
viisi samanmittaista kanelitankoa
viisi helmeä (eivät pakollisia)
siimaa


Pujota siimaan kanelitangot ja helmet vuorotellen. Solmi siima tiukalle solmulle niin, että tangot ja helmet ovat tiukassa viisikulmiossa.


Vedä yksi viisikulmion kärkipisteistä vastakkaisen sivun yli. Pujota viereen muodostuvan kolmion kärki viereisen muodostuneen kolmion läpi kuten kuvassa. Tähti on valmis!

Anni

1

14. luukku: Taitellut tähdet (kierrätys)kartongista

Tähti tuntuu olevan kuviona tämän jouluni teema, niitä on piisannut ja piisaa edelleen. Tämän joulukalenterin tuoksinassa tämä tähti-idea on ollut omassa yksinkertaisuudessaan aivan tajunnan räjäyttävä. Olen aina ajatellut, että kolmiulotteisuus vaatii jotain suuria kommervenkkejä, vaan eipä vaadi. Se näköjään vaatii vain viivottimen ja jonkin terävän reunan, esimerkiksi sakset. Investoinnitkaan eivät ole järin suuret - muropaketin kylki kelpaa tähän aivan hyvin.


Leikkaa mikä tahansa säännöllinen tähti kartongista. Itse käytin muropakettia, mutta mikä tahansa muukin käy varmasti, kunhan kartonki on riittävän tukevaa ja tasaista (en esimerkiksi lähtisi kokeilemaan käsin tehdystä paperista). Vedä viivottimen avulla veitsellä tai saksien terällä viillot jokaisesta sakaran kärjestä vastakkaiseen kulmaan (ks. kuva). Taita keskikohtaan asti jokainen lyhyt taitos alaspäin ja pitkä taitos ylöspäin. Maalaa halutessasi tähti. Voisihan kaksi samankokoista tähteä vaikka myös liimata toisiinsa ja spreijata lopuksi.


Mukavia askarteluhetkiä!

Anni
0

13. luukku: Nopeat pystyssä pysyvät tähdet

Joulukalenterin tullessa puheeksi minulta on usein kysytty, että mitä siellä on, pitääkö olla taitava osatakseen. Kuulkaa, saksillakin pääsee jo aika pitkälle! Leikkaa kaksi tähden muotoista kappaletta kartongista - itse käytin vanhasta mainoksesta talteen otettua hopeista kartonkia. Leikkaa toisen tähden keskeltä alhaalta ylöspäin viilto tähden puoliväliin. Leikkaa toisen tähden keskeltä ylhäältä alaspäin viilto tähden puoliväliin. Laita viillot kohakkain ja sisäkkäin ja tadaa pöydällä pystyssä pysyvä tähti on valmis. Helppoa ja nopeaa! 

Kynttilä - Balmuir

Anni
0

12. luukku: Hamahelmitähtöset

Jokaisesta lapsiperheestä löytynee hamahelmiä alustoineen. Pikkuhelmien kanssa näprääminen näyttää niin hauskalta, että itsekin sitä on kiva välillä tehdä, niinpä näpräilin parit hamahelmitähtöset koristeeksi joululahjoihin. Aikaahan tuossa ei mennyt taaskaan tuon taivaallista, joten nopea ja söpö askartelu on kyseessä!



Tässä vielä malli silittämättömästä tähdestä, josta "napomisohje" näkyy helpommin.



Anni
0

11. luukku: Pehmoiset joulutähdet

Rakastan paitsi joulua myös joululehtiä. Tänä vuonna Kaikkien aikojen joulu -lehti oli mielestäni aika perinteinen ja ihan ok, mutta ei nyt ehkä mikään tajunnanräjäyttävä. Muutamia kivoja ideoita sieltä kuitenkin löytyi. Yksi oli ihan simppeli ommeltu tähti, jonka väliin laitetaan vanu ja reunat leikataan harkkosaksilla. 


Lehdessä tähdet oli kiinnitetty naruun pyykkipojalla, mutta ajattelin nauharipustustuksen sopivan paremmin omiin tarkoitusperiini ja ompelin väliin mustan ohuen satiininauhan. Pienetkin tilkut, niin trikoiset kuin joustamattomatkin, saa hyödynnetyksi näihin tähtiin.



Anni
1

10. Luukku: Paperisia joulukuusia

Tämä on ehkä lempparein askartelu tämän vuoden joulukalenterissani. Nämä kuuset on erittäin helppo ja nopea valmistaa minkä tahansa kokoisesta neliskanttisesta paperista. Kierrätyspaperitkin, kuten vaikkapa mainokset tai lahjapaperit, kävisivät tähän mainiosti. Ohje näihin paperikuusiin löytyy t ä ä l t ä.


Anni
2

9. luukku: Kestolahjapaketit

Suosin lahjapaketoinnissa kestopaketointia eli paketteja, joita lahjan saaja voi käyttää myöhemmin uudelleen. En oikein ymmärrä lahjapapereita - sitä ostetaan, siihen kääritään ja se useimmiten heitetään pois. Niistä saa toki kauniita paketteja, mutta se roskan määrä tuntuu haaskaukselta. Mieluummin pakkaan laatikoihin tai kasseihin. Jos käytän käärepaperia, olen sen yleensä ottanut talteen saamastani lahjapaketista ja yritän paketoida siten, että paperin ja koristehärpäkkeet voi käyttää uudelleen.


Saaduista lahjoista talteen otetut paperit päätin tänä vuonna liimata pariin sytytyspalapurnukkaan. Sytytyspalatkin olivat pusseissa, joten mitään epämiellyttäviä hajuja tai tahroja ei pakettien sisäpuolella ollut. Liimaa pintaan, paperia päälle ja ylimääräiset paperit leikataan pois. Helppoa!


Anni
2

8. luukku: Helmitähti

Tähdettääkö? T ä l l ä ohjeella teet hyvin nopeasti tähden vaikkapa ompelulangalla ja siemenhelmillä. Toki isommatkin helmet toimivat aivan yhtä hyvin. Jos ompelulangan sijaan käyttää ohutta metallilankaa, on tähti toki tukevampi.


Anni
0

7. luukku: virkattu pallo + ohje

Virkattuja palloja on näkynyt parin vuoden ajan aika tiiviisti eri ompeluryhmissä. Itse päätin testata pitsipallon tekoa vasta nyt. Kirjahyllyssäni on koskemattomana ollut Mary Oljen kauneimmat pitsit -kirja ja päätin korkata sen nyt Kuningatar Annan tähdellä. Pitsipallon tekoon käy käsittääkseni mikä tahansa pyöreän pitsiliinan ohje - tai miksei kirpparilta kaksi samankokoista pitsiliinaa. 



Liinat ommellaan tai virkataan viimeisellä kerroksella toisiinsa kiinni. Pitsin välistä ujutetaan pallon sisälle ilmapallo ja puhalletaan ilmapallo niin täyteen, että liinat pingottuvat palloksi. Sitten pitsiin levitetään kankaankovetinta - minä käytin ihan puuliimaa. Kuivumisen jälkeen ilmapallo puhkaistaan sisältä ja otetaan pois. Pallon sisälle voi laittaa vaikka jouluvalot, itse ajattelin ripustaa kuitenkin tämän joulukuuseen.

Oljen kirjan ohjeet olivat kirjoitettuja. Koska itse hahmotan paremmin piirrettyä ohjetta, piirsin itselleni ohjeen mallikuvion. Vaikka seon melkoisen epäselvä, ajattelin, että joku saattaisi siitä ilahtua, joten tässäpä se teillekin. 

Mary Olki: Kuningatar Annan tähti

Anni
1

6. luukku: Neulottu tähti

Ihanaa itsenäisyyspäivää! Tänään sytytetään kaksi kynttilää ikkunalle ja koko kansa asettuu illalla television ääreen katsomaan linnanjuhlia. Entä jos ottaisitkin linnanjuhlien seuraksi kutimen kouraan?


Tämä tähtiohje yllätti yksinkertaisuudellaan ja nopeudellaan, vaikka aluksi vähän päätäni kääntelinkin sen kanssa. Sen verran myönnän olevani neulonnan amatööri, että tein ensimmäiseen tähteen (valkoinen) kuvan kavennukset väärin. Kavennus tosiaan pitäISI tehdä niin, että ensin nostetaan kaksi silmukkaa puikolta toiselle vähän niin kuin neuloisit ne yhteen, neulot kolmannen silmukan ja nostat nuo kaksi nostettua neulotun yli (näin harmaassa ontelokudetähdessä). Tähti toimii langalla kuin langalla, niin ontelokuteesta kuin langanjämistäkin. Ilmainen ohje tähteen löytyy t ä ä l t ä.


Anni
2

5. luukku: joulukortit nopeasti - leimasin pullonkorkista

Kääks, joulukortit pitää postittaa jo 7. päivä! Jäikö viime tippaan? Tässä vinkkiä, miten selviät koko hommasta vaivattomasti mutta silti itse tehden: valmista pullonkorkista leimasin ja leimaa kortit sillä. Yksinkertainen on kaunista!



Kunnon käsityötarvikehamstraajalta löytyy varastoistaan aina vähintään yksi pullonkorkki. Kuohuviinin korkki on askarteluissa vielä kivempi, koska pinta-alaa on enemmän. Piirrä haluamasi kuva korkin tasaiseen päähän. Painele askarteluveitsellä viivaa pitkin viilto n. viiden millin syvyyteen. Sitten leikkaa sivusta varovasti, että saat ylimääräiset korkkiosat kokonaan pois, mutta jäljelle jäävä osa ei leikkaannu. Kaivele loputtomista varastoista jonkin sorttista maalia. Itse käytin kankaanpainantaan tarkoitettua painopastaa, kun en löytänyt muuta, mutta askartelu- tai akryylimaali lienee paras vaihtoehto. Sivalla maalia ohut kerros leimasimen pintaan ja paina. Itse painoin Big Shot-laitteella tanssattuihin korttipohjiin, mutta minkä muotoinen korttipohja käy vallan mainiosti. Sitten vaan hyvänjouluntoivotukset toiselle puolelle ja kortit postiin - yksi must-to-do taas pois alta!


Anni
0

4. Luukku: Tonttulakkien aika

Tonttulakit, nuo ihanat, kamalat, ihanan kamalat tai kamalan ihanat jouluasusteet. Itselleni tonttulakki ei ole etsiytynyt vuosikausiin päähän, mutta ehkä ongelma olikin kuosissa (punainen - not my color) kuin mallissa. Tänä vuonna kummilapsien ja tyttären paketteihin päätyivät hauskat tonttulakit NOSHin laadukkaista luomupuuvillaisista kankaista tehtynä.



Tarvitset
Tonttulakin korkeuden verran trikoota tai joustocollegea (kuvan kankaat nosh.fi)
Satiininauhapätkän
Kulkusen
Resoria

Leikkaa tonttulakkipalat trikoopipoa avuksi käyttäen - mallin näet kuvasta. Halutessasi voit tehdä korkeammankin version. Laita kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompele sivusaumat saumurilla. Huom. Tässä vaiheessa satiininauha kulkusineen tulee olla pujotettu lakin päähän kankaiden väliin siten, että nauhan päät pilkistävät ulospäin ja jäävät sauman alle.
Mittaa resorista n. 6 cm korkea ja 80% lakin ympäryksestä oleva pala. Ompele oikeat puolet vastakkain renkaaksi. Asettele resorirengas kaksinkertaisena tonttulakin sisälle, oikeat puolet vastakkain, kaikkien reunat samassa kohdassa ja ompele. Päättele langat ja tonttuile!


Anni
1

3. Luukku: Neulotut käsipyyhkeet lahjaksi

Vielä ehtii hyvin tehdä joululahjoja pukinkonttiin itse ja mikä olisikaan ihanampaa kuin kutsua ystävä kylään, lämmittää glögiä ja neuloa yhdessä! 

Aloin jokin aika sitten miettiä, voisiko pyyhkeitäkin neuloa itse - kestorätithän ovat jo ihan tuttu juttu. Sattumalta törmäsinkin Novitan Eco cotton -lankaan, joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta (85% kierrätyspuuvilla, 15% polyesteri). Valmis pyyhe tuntui ihanalta, mutta irtonukkaa irtosi ennen ensimmäistä pesua aika paljon. Parin pesun jälkeen pyyhe on alkanut olla parhaimmillaan. Kierrätyspuuvillan höttöinen luonne tekee materiaalista imukykyistä. Pyyhe myös kivasti erottuu joukosta. Jotain vähän erilaista keittiöön!




Ja näin pyyhe valmistuu:
Tarvitset 
Novita Eco cotton -lankaa (100g)
Vitosen puikot

Luo 45 silmukkaa. Neulo mallineuletta 108 krs. Päättele. Halutessasi neulo ripustusnauha pyyhkeeseen.



Jos neulot pyyhkeen joululahjaksi, muista liittää mukaan myös pesuohjeet!

Anni

2

2. luukku: Minitähtinauhaa ommellen

Jo toinen päivä joulukuuta. Tekisi mieli jo koristella, mutta ei ihan kauheasti ehkä kuitenkaan vielä, pitää jättää jotain vielä lähemmäksi joulua, eikö vain. Mutta jos sitä vaikka pienen tähtinauhan tekisi pian postissa tippuvien joulukorttien seuraksi.


Miten? Leikkaa pienellä kuvioleikkurilla paljon, paljon tähtiä. Ompele ne ompelukoneella pitkäksi nauhaksi. Helppoa ja nopeaa!

Söpöä päivää!

Anni

1

Joulukalenterin 1. luukku: Oliiviöljysaippua

Rakastan joulua. Sen tuoksua, tunnelmaa, valoa, rauhaa, sanomaa, ihan kaikkea. Tänä vuonna päätin lähteä joulukalenterin tekoon täällä blogissakin. Julkaisen jouluisia askartelu- ja diy-ideoita, niin koristeita kuin lahjaideoitakin. Toiveenani on rohkaista kaikkia tekemään itse ja yhdessä - ystävän, mummin tai lapsen kanssa. Itse tekeminen ei ole vaikeaa! Ja aina on mukana ohje tai ohjelinkki, niin tyhjän päälle ei tarvitse jäädä.

Mutta sitten itse asiaan. Nyt on nimittäin jo korkea aika pistää saippuat tulille, mikäli sellaisia haluaa lahjaksi antaa. Innostuin saippuasta nähtyäni ystäväni tehneen sitä. Minua kovasti viehätti saippuan valmistaminen itse valituista raaka-aineista ja omavaraistalouden laajentaminen saippuoihinkin. Ohje on Saara Kuhan kirjasta Itse tehtyä saippuaa (aivan mainio opus!), mutta kansantajuistan sitä tässä hieman.

Tarvitset
500 g oliiviöljyä
125 g vettä
64 g lipeää eli esim. Tokmannilta löytyvä viemärirae

kumihanskat
vaaka
essu
pari lasipurkkia (isoa!)
sauvasekoitin

Punnitse tarkasti vesi isoon lasipurkkiin. Pistä kumihanskat sekä essu päälle ja punnitse lipeä. Kaada lipeä veden joukkoon ja sulje kansi. Heiluttele purkkia niin, että lipeä sulaa. Älä hätkähdä, liuos ja purkki kuumenevat. Mittaa oliiviöljy toiseen astiaan. Itse punnitsin oliiviöljyn korkeaan lasipurkkiin. Kaada vesi-lipeä-seos oliiviöljyn joukkoon ja ota sauvasekoitin. Surauttele lyhyitä muutaman sekunnin surautuksia sauvasekottimella n. 10-15 minuuttia, kunnes seos alkaa näyttää paksulta liisterikiisseliltä. Itse sain myös sauvasekottimen kuumenemaan tässä vaiheessa, joten jouduin pitämään taukoja jäähdytelläkseni sekoitinta. Tässä vaiheessa kaipasin myös saippuantekoseuraa, sillä sauvasekottimen napin paineleminen alkoi käydä pidemmän päälle voimille. Kaada kiisseli muotteihin. Itse käytin pestyä maitopurkkia. Odottele n. 12 tuntia. Mikäli saippua on kovettunut, revi kartonki saippuan ympäriltä ja halutessasi pilko saippua sopiviksi paloiksi. Jätä palat kuivumaan.


Huomiohuomio: oliiviöljysaippua vaatii kypsymisajan. Googlailun tuloksena jotkut pitivät sopivana kypsymisaikana viittä viikkoa, mutta saippuantekoguru-serkkuni sanoi, että liian vähän aikaa kypsynyt saippua on limainen, joten voi olla syytä odotella saippuan käyttöä neljä kuukautta tai jopa vuoden.

Itselle tämä oli ensimmäinen saippuakokeilu, muttei taatusti viimeinen. Seuraavaan satsiin ajattelin heitellä muottiin laittamisen jälkeen pinnalle laventelin kukkia tai muita mausteita. Katsotaan, mitä niistä sitten tulee! Nämä päätyvät samaan pakettiin kestorätin kanssa. Märkään rättiin kun sipaisee tästä saippuaa vähän, voi nestemäisten pesuaineiden käyttöä vähentää. Jes!

Ihaninta joulukuun alkua kaikille!

Anni
1

Vertices unite -palahuivi

Olin kesällä Värjärikillan järjestämällä luonnonvärjäyskurssilla. Kurssilta lähti monta ihanaa herkullista kerää mukaan (t ä ä l l ä lisää), kerät olivat kuitenkin kooltaan aikalaisen pieniä, 25 tai 50 grammaa. Jo silloin päätin, että niistä on heti alettava tehdä jotain, muuten ne jäävät nurkkiin roikkumaan - varsinkin, kun itse en yleisesti ottaen harrasta väri-iloittelua. Mietin sopivaa mallia tovin jos toisen, kunnes törmäsin ah-niin-ihanan Stephen Westin Vertices unite -huiviohjeeseen. Ajattelin, että muutoin mustiin pukeutuvana tällainen väriöveri voisi olla aika hauska. Malli näytti siitä kivalta, että neule on aina-oikein-neuletta, helppoa siis. Haastetta kuitenkin tulee kavennusten ja lisäysten pohtimisesta. Uuttakin opin "i-cord"-reunuksen muodossa.


Huivi muodostui pala kerrallaan. Paloja ei tarvinnut ommella toisiinsa, vaan seuraavan palan silmukat nostettiin aina edellisestä palasta. Raitaosuuksia tuli aiottua enemmän, kun kerät olivat liian pieniä, mutta ei se tästä värien paljoudessa haittaa (jälkivärit sopivat juuri hyvin tähän tarkoitukseen!). Välillä meinasi kyllästyminen iskeä, kun tuntui, ettei huivi lopu ikinä. Taukoa siis tuli välillä useita viikkoja. Mutta nyt se on vihdoin valmis. Lopputulos on runsas, lämmin ja juuri sopivalla tavalla värikäs. Paljon olen päässyt tämän huivin myötä myös puhumaan luonnonvärjäyksestä ja sen mahdollisuuksista - sen verran huivin erilaisuus herättää huomiota.


Lämpöisin ajatuksin, Anni
7
Sisällön tarjoaa Blogger.