Olen luonteeltani aika kärsimätön ja kestän jännitystä huonosti. Saatan katsoa jännittävän kirjan loppuratkaisun ennen kirjan puoliväliä, googlata Muodin huipulle -voittajan tuotantokauden alussa ja lukea netistä elokuvan juonen jo alkutekstien aikana. Joulu on odotuksen aikaa ja minusta kuuluu ping, koska olen niin jännittynyt, koska odotan kaikkea niin paljon! Tämä syksy on ollut jotenkin todella painava, joten odotan tuota valon juhlaa aiempia vuosia enemmän. Ensimmäiset jouluvalot laitoin jo lokakuun alussa ja jouluaskareita olen tehnyt jo pitkän tovin.
Yksi osa joulun odotustani on joulukalenterit. Niin kuin viime vuonna, myös tänä vuonna pidän joulukalenteria täällä blogissa. Joulukalenterin luukut koostuvat tee se itse -jutuista ja -ohjeista. Mutta olen malttamaton. Haluan avata ensimmäisen luukun jo nyt! Toinen syy, miksi koen suorastaan tarpeelliseksi aloittaa joulukalenterin jo nyt, on se, että tsi-jutut vaativat aikaa. Esimerkiksi tämän luukun joulukalenterin ehtii vielä aivan hyvin toteuttaa ennen joulukuuta. Tässä siis Sormustimen joulukalenteri, ihan omassa aikataulussaan!
Innostuin joulukalenteri-teemasta ihan todella ja päätin toteuttaa sen pikkupaketein Eelle! E on nyt päälle kaksi ja haluan hänelle joulusta elämyksen! Kieltämättä nautin joulukalentereilusta itsekin. Hän on myös vielä sen ikäinen, että tarpeelliset jutut menevät ihan täydestä joulukalenterissa. Paketeista löytyy siis lähinnä pantoja, ponnareita, pinnejä, alushousuja ja sukkia. Ihanat ilmaiset tulostettavat joulukalenterirasiat löytyvät TÄÄLTÄ. Tosin puolet luukuista piti paketoida toisin, koska yllärit eivät mahtuneet pikkurasioihin, kääreeksi päätyi vanhoja nuotteja ja kirjan sivuja.
Nyt vaan odottamaan joulukuun ensimmäistä päivää! Katsotaan, milloin seuraava luukku tulee...
Anni
Ruoriketju
-
Vanhoille lukijoille muistutuksena ja uusille uutena tietona, että tällä
hetkellä olen opintovapaalla. Opiskelen Jyväskylän KSL-opintokeskuksessa
taideteol...
7 tuntia sitten
Haa, mainio idea laittaa joulukalenteriin pikkuhousut. Taidan kopioida...
VastaaPoista- virna
:) Joo, vielä, kun niissä on metsän eläimien kuvia tai prinsessoja, niin menee kuin häkä!
Poista