OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Kesänodotuspaita pellavasta

Toimin, kun minulla on tavoite ja haasteisiin lähden erittäin herkästi mukaan. Tammikuun alusta lähtien olen ollut kangaslaihiksella (ei uusia kankaita ja vanhoja pois minkä kerkiää). Lähdin mukaan myös haasteeseen, jossa ommellaan itselle, ei aina siis tarpeellista ja lapselle, niin kuin helposti monelle käy. Löysin (loputtomista) kangasvarastoistani vaaleaa ja ohutta pellavaa. Päätin tehdä siitä itselle, mutta väri tuntui ongelmalliselta (eli ei musta) ja pellavassa on vaarana näyttää liian kässänopelta (mitä olenkin, mutta en halua silti näyttää siltä). Päätin lähteä kesäpaitalinjalle ja päätin astua värin suhteen epämukavuusalueelle - olkoon vaalea. Ryhtiä malliin hain tekemällä keskelle paitaa kolme pientä laskosta. Kuosittelin paidan oman peruskaavani pohjalta - en enää suostu tekemään lehtien kaavoilla itselleni mitään, kun ei ne kuitenkaan istu niin hyvin kuin omasta kaavasta kuositeltu. Pään- ja kädenteiden huolitteluna käytin lempparihuolittelutekniikaani, johon raapustamani ohje löytyy täältä.




Nyt vain kesää odottamaan. Onneksi näyttää lupaavalta, tänään aurinko paistoi, vesi lorisi rännissä, lumet muuttuivat teillä sohjoksi ja linnut lauloivat kovasti. Ihanaa!

Anni

2 kommenttia

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.