NOSH Fantasiaa

Eilen postasin syysvaatteista, joita tein NOSHin tämän syksyn kankaista. NOSHin kangasuutuuksista jatkan edelleen, mutta teemana tällä kertaa on Fantasia-kankaat. Erikoinen, pätkävärjätystä langasta tehty neulos, toisaalta hieman silmissä vilisevä, mutta silti niin hypnotisoiva ja houkutteleva.

Kankaat: NOSH
Kaava: oma peruskaava kuositeltuna, mekon kaava yhdistelty vanhoista vaatteista otetuista kaavoista

Tiesin heti, mitä tekisin tilaamastani mustavalkoisesta Fantasia-joustocollegesta: jakkutakin, vähän niin kuin Chanelin henkeen. Pähkin, käyttäisinkö kankaan oikeaa vai nurjaa puolta, päädyin kuitenkin sileään oikeaan puoleen. Kaavana käytin peruskaavaani hieman kuositeltuna. Ompelin pienet taskut mustasta trikoosta. Koristekaitaleen leikkasin mieheni vanhasta paidasta leikatusta trikoosoirosta ja kiinnitin sen kaksoisneulalla ommellen reunaan. Olen niin tykästynyt lopputulokseen! Pehmoinen ja hyvän tuntuinen materiaali sekä omilla mitoilla tehty vaate on täydellinen päällä.


Olin myös kiperästi mustan pitkähihaisen tarpeessa, tilauksen mukaan tarttunut musta NOSH-jersey pääsi sellaiseksi. Tavallinen pitkähihainen tuntui kuitenkin todella tylsältä, joten tein paidan selkään timantinmuotoisen halkion. Hame on aikaisempaa tuotantoa, sekin NOSH-joustocollegea - ihan luottovaate (sama kaava pohjana kuin tässä näpsäkässä hameessa).

Kankaat: musta jersey, mustavalkoinen joustocollege NOSH
Kaavat: paita, Joka tyypin kaavakirjan t-paita hieman muokattuna, 
hame Kotiliesi käsityö 2/15 hieman muokattuna

Ei Fantasiat vain aikuiseen makuun jääneet, vaan ompelin hieman lisää ihanalle energiapakkukselleni. Punainen Fantasia-jersey ja musta Fantasia-joustocollege sointuivat nätisti Sporty girl-housuiksi (Ottobre 4/16). Ministar-flamé sai piristystä punaisesta Fantasia-kaitaleesta hihan- ja päänsuissa. Raikas setti!


Kankaat: NOSH, Ministar-flamé, Fantasia-joustocollege ja -trikoo
Kaavat: Housut Sporty girl, Ottobre 4/16, t-paita, monesta eri kaavasta

Ompelukone on surissut kovin paljon viime aikoina. Mökillekin ne toin. Jospa sitä seuraavaksi tarttuisi puikkoihin!

Kesäterveisin,
Anni

11 kommenttia

  1. Aivan mielettömän hieno jakku ja kynähame sopii sinulle kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä hame on kyllä ihan luottovaatteeni!

      Poista
  2. Todella tyylikkäät vaatteet olet tehnyt vaatekaappiisi. Noilla pärjää jo pitkälle.

    VastaaPoista
  3. Hienoja! Tuo koristekanttaus kruunaa kyllä tuon jakun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin paljastaa, ettei ollut ihan helppo ommeltava, mutta loppuun saakka pääsin!

      Poista
  4. Hienoja! Tuo koristekanttaus kruunaa kyllä tuon jakun. :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja on minusta kaikki.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  6. Niin upeita vaatteita <3 kuten aina <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.