NEULOMINEN

OMPELEMINEN

Mitä on tällä hetkellä työn alla?

Zero waste -mekko + ohje

Kesä näyttää saapuneen. Minulta puuttui vaatekaapistani sopiva pitkä maksimekko. Toisaalta taas kangasvarastossani oli 2,5 metriä laskeutuvaa polka dot -viskoosia. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat tässä kohtaa ja ompelin pinterestistä löytämäni idean innoittamana muovautuvan ja monipuolisen, vilpoisan viskoosimekon. Mikä parasta, mekko on ihan zero waste -mekko - yhtään tilkkua ei jäänyt yli. Ja tässä mekossa voi muuten myös imettää. Lopussa on ohje mekon ompeluun.


Mekon juju on siinä, että sen voi sitoa päällensä monella tapaa. Lemppariosani mekosta on sen takaosa, jossa muovautuvuus näkyy ehkä parhaiten.


Mekko koostuu helmasta ja kahdesta rintojen alta lähtevästä pitkästä kaitaleesta. Kaitaleet voi nostaa suoraan olalle ja selkäpuolella laittaa joko suoraan tai ristiin. Loppuosa soiroista kiepaistaan vyötäisille solmuun. Ristiin sitoessa nauhat voi myös levittää peittävämmäksi, apukäsistä on tällöin hyötyä.


Mekon yläosan voi myös kiepaista yhdelle olalle ja sieltä sivuille vyötäisille sitomista varten.


Yläosan kaitaleita voi myös kieputella ja solmia, jolloin saa lisää vaihtoehtoja solmimistyyleihin. Lisää tällaisen mekon solmimistapoja on täällä.


Ja nyt se ohje.

Tarvitset
2,5 m viskoosia tai muuta laskeutuvaa kangasta (tässä on sopiva kutistumisvara, kutistettua kangasta tarvitset n. 2,4 m eli kaksi kertaa rintojen alta varpaisiin -mitta)
Kuminauhaa
Langat ja ompelukoneen

1. Leikkaa kangas kuvan mukaisesti leveyssuunnassa kahtia, sitten toinen puolikas pituussuunnassa kahtia ja toinen puolikas leveyssuunnassa kahtia.
2. Ota helmakappaleet ja huolittele niiden sivut ja yläreuna. Tee kappaleiden yläreunaan 1,5 cm taitos ja ompele päärme. Pujota toisen kappaleen sisälle kuminauha ja kiinnitä se reunoihin. Mittaa kuminauha sopivan mittaiseksi niin, että kun seuraavassa vaiheessa ompelet etu- ja takakappaleen yhteen, on helma tiukka ja pysyy päällä.
3. Ompele etu- ja takakappaleet yhteen oikeat puole vastakkain. Helmaosa on nyt valmis.
4. Päärmää yläkappaleiden sivut ja toinen pääty. Huolittele päärmäämätön pääty.
5. Ompele pitkällä tikinpituudella tai käsin huoliteltuun päähän rypytyslanka ja rypytä hieman. Näin yläkappaleet istuvat nätimmin rintojen alta.
6. Asettele yläkappaleet helman yläreunaan hieman lomittain ja ompele.
7. Päärmää vielä mekon helma.

Hirmuisen helppoa ja nopeaa! Tästä mekosta tuli tältä istumalta suosikkimaksimekkoni!

Nyt toivomaan paljon hellesäitä!

Anni






8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitti! Ideasta kunnia menee jollekin muulle tosin :D

      Poista
  2. Todella hieno! En ole aiemmin lämmennyt tälle mekkomallille, kun olen jostain syystä törmännyt vain sellaisiin lycrasta tehtyihin, mutta nyt haluan kyllä tehdä itsellenikin tällaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viskoosi toimii näköjään hyvin. Takana oleva kuminauha kannattaa olla riittävän kireällä, niin mekko pysyy päällä!

      Poista
  3. Hei tosi ihana mekko ja hyvä ohje!! Taidan kokeilla!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.