Riittävä kontrasti on onnistuneiden kirjoneuleiden salaisuus. Sininen ja valkoinen toimivat mustan seurana mainiosti. |
Malli: Niina Laitinen, Isänpäiväsukat 2018
Langat: Kivijalka, Kaupunkilanka sekä sininen mystinen jämäkerä lankalaatikosta
Minäkin lähdin isänpäiväsukkiin mukaan, sillä mieheni käyttää pitkiä saapassukkia metsästys- ja kalastusretkillään ja halusin hänen jalkojaan näillä reissuilla lämmittää. Yhteisneulontaan kuitenkin tuntuu liittyvän niin paljon muutakin kuin se tarve neuloa ja tehdä vaikkapa ne sukat. Politiikantutkija Benedict Andersonin termi kuviteltu yhteisö voisi olla sovitettavissa myös tällaiseen käsityöryhmään. Osallistujia on paljon ja he ovat toisilleen usein kasvottomia. Jokainen yhteisneulontaan osallistuva haluaa olla osa yhteisneulontaa, jokainen kuitenkin neuloo usein yksin olematta sen koommin yhteydessä muihin - mitä nyt joskus postaillaan kuvia ongelmatilanteista tai omista sukista facebook-ryhmään. Kuitenkin sukkia tehdään porukalla ja iloitaan, kun saadaan tehdä taas uusi kuvio sukkiin ja jännityksellä seurataan muiden värivalintoja ja samasta ohjeesta huolimatta erilaisia lopputuloksia. Instagramissa #isänpäiväsukat2018 nähdessään tulee hauska olo, että hei jes, tuo kuuluu "samaan porukkaan". Tai että minäkin olen osa tätä porukkaa. Kuulun johonkin (kuvitteelliseen) sisäpiiriin. Sukkien ympärille muodostuu kuviteltu yhteisö, joka yhteisneulonnan jälkeen lakkaa aktiivisesti olemasta, mutta syntyy uudelleen seuraavien yhteisneulontasukkien yhteydessä.
Vuoden 2018 isänpäiväsukat ovat kivan graafiset ja metsäretkille juuri mainiot. |
Mihin kaikkiin yhteisneulontoihin eli KALeihin te olette osallistuneet? Onko tiedossasi joku KAL lähitulevaisuudessa, josta haluaisit meille muille kanssaneulojille vinkata?
Anni
Minäkin aloin Isänpäiväsukat ja pääsin kantalappuun saakka, mutta sitten oma, pienimuotoinen hyväntekeväisyysKAL ajoi ohi, kun ystäväni usutti minut järjestämään sellaisen tuttaville. Ensi viikolla alan julkaista mummosukan ohjetta blogissani (http://tikkunuottasilla.blogspot.com/2018/11/keralla-kal.html) ja naamiksessa: https://www.facebook.com/groups/2241514446064856/ Tervetuloa mukaan, jos yhtään napostelee! :)
VastaaPoista(Anteeksi mainostus, mutta itteppähän kysyit. ;) )
Just pitääkin mainostaa! Huippu homma!
PoistaKauniit versiot! :) Mie uskallan kyllä olla eri mieltä tuosta yhteisön kuvitteellisuudesta. :) Iso jengi tekee samaa asiaa, kukin omalla tavallaan, apuakin löytyy jos sitä tarvitaan, kommunikointi vaan tapahtuu somessa. Se, että aktiivisuus ns. lakkaa KALin päätyttyä, ei minusta tee yhteisöstä kuvitteellista. Sama yhteisö jää odottamaan seuraavaa KALia, ja ainakin tässä tapauksessa Taimitarha-ryhmässä esitellään myös muita Niinan malleilla tehtyjä sukkia, eli kommunikaatio ei kokonaan välttämättä lakkaa. Toisekseen yhteisöä yhdistää se, että ollaan tavalla tai toisella yhteydessä suunnittelijaan, ja suunnittelija taas tässä tapauksessa on ns. aina aktiivinen. Ainakin facebook-ryhmä on tähän mennessä säilynyt ihan olemassaolevana asiana... :D Sori, ehkä saivartelen, mutta särähti pikkuisen tuo kuvitteellisuus sanana. ;)
VastaaPoistaIhan oikeassa olet. Tässä kuviteltu yhteisö -termin yhteydessä kuitenkin puhutaan siitä, että ei tunneta toisiaan eikä olla edes tuttuus-asteella. Ei siis tunneta niin kuin vaikkapa työkaverit tai sukulaiset tai luokkakaverit jne. Mutta koska tunnetaan yhteenkuuluvuutta, tehdään samaa, fokus on sama, ollaan kuitenkin yhteisö. Toki sosiaalinen media luo siihen oman kommunikointimahdollisuutensa, mitäpä vaikka kymmenen vuotta sitten ei ollut.
PoistaPian starttaa Taitolehden joulumysteerisukka KAL, eka osa julkaistaan nyt lauantaina Kädentaitomessuilla :) Taitolehden netistä ja somekanavista löytyy lisätietoa.
VastaaPoistaKiitti vinkistä :)
Poista