Lusikallinen naurua

Elämä on muuttunut kahdessa viikossa rötväämisestä reippailuksi (valitettavasti vain henkisessä mielessä). Kalenterissa on tyhjiä kohtia vähemmän kuin täysiä. Silti vastustan ajatusta siitä, että minulla olisi kiire, koska kiire on minun mielestäni itse aiheutettua ja jokseenkin myös asennekysymys. Silti myönnän, että oma arvojärjestys horjuu, kun tekisi mieli satsata kouluun mutta samalla haluaisin antaa kaiken huomioni ja aikani tyttärelleni. Väsyneenä myös muiden ihmisten viat ja puutteet (puhumattakaan niistä omista) alkavat ärsyttää helposti ja ilo unohtuu. Peiliin katsomisen jälkeen tajusin, että nyt on aika vahvistaa hyviä ja iloisia asioita. Oikeastaan on ihanaa, kun saa tehdä asioita, joista nauttii, tytär saa laatuaikaa isänsä kanssa, minäkin nautin kotona olemisesta toisella tapaa, kun on muutakin elämänsisältöä kuin kotityöt ja ihmisten erilaisuus tekee arjesta jännittävää. Asennekysymys, sanon minä. Nämä aatokset kietoutuivat myös askarteluihini. Tein vanhojen lusikoiden päistä kaulakoruja, joihin punsseloin erilaisia tekstejä. Lempparini on make her laugh. Mikään ei ilostuta niin kuin lapsen nauru!


Muihin punsseloin armas, ihana ja wonderful (nämä ovat myös myynnissä).


Iloisia ja myönteisiä ajatuksia tuleviin päiviin!

Anni

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä sanoa, että koru ajoi asiansa heti tänään: oli hyvä mieli, kun muistin aina aika ajoin lapsen naurun :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.