OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Paperinarukaitaliina

Minusta tuntuu, että sanon joka ikisessä postauksessa, että "varastoistani löysin tällaista ja tällaista materiaalia". Sanon niin jälleen, nimittäin materiaalivarastoni ovat ehtymättömät ja plaah niin isot. Pää pukkaa ideaa nopeammin kuin ehdin ideoita toteuttaa. Seurauksena on sitä ja tätä tuolla kaapissa ja siinä laatikossa siellä ja tuolla. Aloitin tämän vuoden kangaslaihiksella ja tammi-helmikuun aikana ompelin toteutumattomia ideoita 20 metrin verran (suhteutettuna 150 leveäksi kankaaksi). Nyt yritän saada jotain järkeä varastoihini ja toteuttaa aiotut ideat. Yksi niistä on paperinarusta neulottu kaitaliina. Verhoa meinasin alunperin, mutta narua ei ollut riittävästi enkä ollut niin innoissani jäykän ja kovan materiaalin neulomisesta, joten en myöskään ostanut lisää. Vaikka paperinarun neulominen tuntui erittäin pitkäveteiseltä, lopputulos on älyttömän kiva. Pahasti rullautuvan paperinaruneuleen sain hallintaan silittämällä sitä kahdella pisteellä ja höyryn kera. Nautin pääsiäisnarsissien rippeistä vielä, mutta kyllä tämä liinanen odottaa innolla myös joulua kattauksineen. Eikä tämä olisi ideana hullumpi ihan verhoksikin.


Mitä: kaitaliina paperinarusta
Mistä ja millä: ohut paperinaru ja 5,5 puikot


Kevätiloa!

Anni

2 kommenttia

  1. Tämä on kiva! Koulussa me tehtiin myös neulomalla paperinarusta paneeliverhoja itsekudottujen pellavaverhojen kaveriksi :) sulla on ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :) Toi yhdistelmä kuulostaa tosi hyvältä!!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.