OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Pikareppu nahkasta ja villasta

Huomenna on lähtö leirikouluun, minä opettajan asemassa. Vaikka olin kirjoittamassa varustelistaa, en oikein sisäistänyt sitä, että minulla ei kaikkia tarvittavia asioita ole. Nyt pakkaamista aloittaessani tajusin, että minulla ei ole reppua. Sunnuntai-ilta. Klo 17.30. Lähtö aamuaikaisella. Mitä tekee Anni? Hän tekee sen itse.

Pikaselaus pinterestissä pääelementteinään nopea ja helppo. Sitten mahdollisimman tukevan materiaalin etsiminen loppumattomista varastoista. Onneksi löysin villakangasjämätilkkuja, joista syntyi päämateriaali repulle. Vetoketju on otettu talteen miehen vanhasta hupparista, jonka kangas päätyi räteiksi. Nahkaa löytyi tehosteviivoiksi mummini vanhasta nahkatakista. (Ay caramba noita 50-70 vuotta vanhoja nahkatakkeja, niistä saisi vaikka puolijoukkueteltan!) Olkahihnoiksi ompelin koristenauhat kiinni nahkatakkinahkaan. Mukaan tuli vielä muinaista nahkan tukikangastakin, oikein jämäkät siis.


Aikaa meni kaikkinensa reilu tunti. Yksi kohta varustelistasta on "check" ja pakkaaminen voi jatkua.

Heissulivei!

Anni

6 kommenttia

  1. tämä on tosi kiva, tarpeeksi yksinkertainen mutta kuitenkin tyylikäs. Loistavaa!

    VastaaPoista
  2. Näppärä reppu! Mukavaa leirikoulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppäräksi osoittautuikin, sai juuri sopivasti tavaraa aina mukaan.

      Kiitos, leirikoulu oli todella mukava :)

      Poista
  3. Hieno reppu! Yksinkertaisen kaunis ja vielä kierrätys materiaaleista. Sopii moneen menoon!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.