OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Joutsenmekko musiikkivideon takana

Käsityöt on minulle hyvin rakas harrastus, se taitaa olla sanomattakin selvää, kun pidän käsityöblogia. Nyt kuitenkin hieman kerron teille toisestakin minulle tärkeästä harrastuksesta. Musiikista.


Mieheni on ollut vuosia niin kutsuttu pöytälaatikkorunoilija. Hän on tehnyt sanoituksia ja biisejä kavereidensa kanssa ajan mittaan aika paljon. Sisimpään jäi kuitenkin palo viedä nuo kappaleet vähän pidemmälle kuin vain bändikämpälle. Pari vuotta sitten päätimme, että elämä on tehty elämistä varten ja toteutamme tämän unelman. Toteutamme biisit yhdessä, kappale kerrallaan, hyvin. Äänitimme, sovittaja sovitti ja loi laulun ympärille juuri sen oikean tunnelman ja äänimaailman. Kappaletta jatkettiin isommaksi kokonaisuudeksi ja sen ympärille kuvattiin musiikkivideo. Näitä musiikkivideoita olemme tämän vuoden aikana julkaisseet kolme. Projektin nimeksi tuli ANIG. Vaikka mukanamme on loistava tiimi, on ANIG tullut kuitenkin minun taitelijanimekseni. Vaikka julkaisun takana olisi kuinka iso poppoo, kaikki henkilöityy sen esittäjään. Välillä se tuntuu nurinkuriselta, kun tiedän, minkä valtavan työn niin tuottaja, sovittaja kuin kuvaajakin tekevät jokaisen kappaleen mahdollistamiseksi.


Vaikka minulla on vankka musiikkihistoria klassisen musiikin sekä kuorolaulun puolella, on ANIG vienyt minua mukavuusalueen ulkopuolelle monella tapaa. Vaikkapa mikrofoniin laulaminen ei varsinaisesti kuulu lempparihetkiini. Muun muassa siksi minulle on ollut tärkeää pitää mukana tässä projektissa myös sitä minun mukavuusaluettani, käsitöitä. Minulle on ollut periaatepäätös, että jokainen musiikkivideossa näkyvä mekkoni on minun tekemä. Viimeisimmässä videossamme toinenkin haaveeni kävi toteen, ja mekkoni pääsi myös osaksi videon juonta. Tämä mekko muutenkin on lempparini ja se on ollut kuvausten jälkeen käytössäni juhlamekkona.


Tämä Eurokankaasta ostamani mekkokangas on ihanan laskeutuvaa viskoosia, jonka pinnassa on ohut metallinhohtoinen organza-henkinen kangas. Mekko on kuositeltu peruskaavani pohjalta. Taakse lisäsin napilla kiinnittyvän laskoksen antamaan tilaa. Mekon alle kiinnitin valkoisen lakanakankaan ja ompelin ne yhteen graafisen joutsenen viivoja myöten. Sitten kuvauksissa oli rohkeasti otettava sakset kouraan ja yksi, kaksi osaa kerrallaan leikkasin lakanakangasta näkyviin viskoosin alta. Alikeompelua, lempparitekniikkaani, siis. Ihan kylmilteen en tähän hommaan lähtenyt. Testasin joutsen-ideaa samasta kankaasta valmistamaani paitaan, joka onkin oikein kiva paita arkeen.


ANIG: Joutsenlapsi


Hymyisää viikkoa!

Anni

12 kommenttia

  1. Voi upea, taitava, sinä! Niin kaunis mekko ja biisi ja sun laulu jajajaja. Ja huikea idea tuo joutsenen paloittain esiin tuominen. Ja ihan äärettömän kaunis ajatus tuoda tällaisena yhteisprojektina päivänvaloon miehesi tekstejä. ❤

    VastaaPoista
  2. Mahtava mekko ja niin kaunis äänesi! Monilahjakkuus ❤️ Ja ihana pikkumurukin siellä vilahti 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! A oli mukana kuvauksissa ja otettiin hetkeksi hänetkin parrasvaloihin puolivuotiskuvaa varten. Mutta pääsikin sitten samalla videollekin :D

      Poista
  3. Ihana mekko ja upea musavideo! Ihan mahtava idea tuo joutsenen ilmestyminen mekkoon.

    Mä ihmettelin melkein kappaleen loppuun asti et miksi tää tuntuu jotenkin tutulta ja osaan kertsinkin ulkoa, mut sitten välähti: Kraka, eikö vaan?

    Hyvä biisi ja upea toteutus kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo kyllä, kraka, hyvin kuultu :) Velimies Heikki on Joutsenlapsen tehnyt alunperin ja saatiin häneltä kappale myös meidän käyttöömme mieheni tekemin uusin sanoin :)

      Poista
  4. Ihailtavaa rohkeutta toteuttaa unelmiaan! Ja mekko on todella kaunis, raikas! sopii myös 100-v juhlien teemaan (mikä kuvasta ensimmäisenä tuli mieleeni), ei kakkien tarvitse pukeutua sinivalkoiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hypistelin kangaskaupassa tummansinistäkin kangasta, mutta se olisi ollut jo melkeinpä liian 100v-juhlia alleviivaava :)

      Poista
  5. Aivan mahtava teos, kaikin puolin! Suurenmoista yhteistyötä ja ihana keulakuva <3

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän hieno video! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.