OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Monistettuja juustolautoja

Joulun alla pähkäilin, mitä ihmettä voisin antaa lasten kummeille ja sukulaisille joulumuistamiseksi. Tykkään antaa käytännöllisiä ja käyttöön tulevia lahjoja. Villasukkia ei ihan lähde kymmenittäin puikoilta, ja aika moni idea on jo käytetty edellisvuosina, joten piti keksiä jotain muuta. Itse yrittäessäni puhdistaa laatikkoja ja hyllyjä kaikesta turhasta, tällainen lahjapohdinta on myös kuumottavaa, koska en missään nimessä halua pahentaa muiden taistelua turhan tavaran kanssa.


Päädyin antamaan lahjaksi juustolautoja, jonka pinta on liitutaulumaalilla maalattu. Juustoja tarjotessa lautaan voi kirjoittaa kunkin juuston kohdalle, mikä juusto on kyseessä. Ei tarvitse kysellä koko ajan, että oliko tämä nyt sitä goudaa vai gruyeriä. Sain isäni loputtomista puuvarastoista koivuliimalevyä. Vedin koivupalojen siistiin pintaan kolme kerrosta liitutaulumaalia telalla. Puutyökerhossa palastelin levyt sopivan kokoisiksi sirkkelillä ja jyrsimellä jyrsin reunat viistoiksi. Ennen paketointia hioin puisiksi jääneitä reunoja hieman. Näitä valmistui monta aika kivuttomasti, sopii siis hyvin monistettavaksi lahjaksi. Hetken mietin, onko liitutaulumaali ihan elintarvikekelpoinen. Ei ehkä, myyntiin tällaisia siis en valmistaisi. Tosin kaikille lahjani saaneille kerroin, että tässä ei ole elintarvikeleimaa, äläkä syö sitä lautaa.

Lempikohtani näissä juustolaudoissa on tuo kulma. Niin kaunis ja geometrinen. Jyrsin on kyllä huippumasiina.

Mutta niin. Miksi kuitenkin päädyin antamaan lahjaksi juustolaudan, eli materiaa, jollekin jopa turhan tavaran, jos ei juustoista niin perusta? Tätä ei ole pakko käyttää juustolautana. Tätä voi pitää myös tavallisena liitutauluna! Ainakin meidän viisveelle tämä oli huippu, hän tykkäsi oitis alkaa piirrellä siihen. Ja jos ei sitä tykkää käyttää juustolautana, eikä liitutauluna eikä saa myytyä kirpparilla, sen voi aina pistää takkaan polttopuuksi ja turhan tavaran ongelma on poistunut :D

Raikasta talviviikonloppua!

Anni

1 kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.