OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Pitkän pitkät kirjoneulesukat

Tuossa kuukausi takaperin iski hirmuinen yhteisneulontahimo, kun sain Niina Laitisen isänpäiväsukat valmiiksi. Selailin ja googlailin ja sitten löysinkin ihan uutena tuttavuutena sivuston, joka minun kyllä Olisi Pitänyt jo tietää eli Sukkasirkus. Sullavikat-nettisivunkin takana oleva Mia Sumell on järkkäillyt useampia Pätkis-nimisiä yhteisneulontasessioita, jossa - kuten Taimitarhankin yhteisneulonnoissa - tulee päivittäin pätkä kirjoneuletta.


Syksyn 2018 Pätkis-sukkiin valkkailin saamaani suomenlampaanvillalankaa, joka paitsi tuoksui vielä lampaalle myös ihanasti rasvasi käsiäni lanoliinillaan. Kuviot tein itse värjäämilläni langoilla, koivunlehdistä saadulla keltaisella, (hailakaksi jääneellä) avokadosta saadulla vaaleanpunaisella sekä ihan tavallisella valkoisella.


En tiedä, mitä neulekäsialalleni tapahtui. Normaalisti käsialani on melko tiukka, mutta tänä syksynä käsiala onkin tuntunut aikamoisen löysältä. En tiedä, johtuuko käsialanvaihdos loppuraskauden turvotuksesta, hormonisekoilusta vai mistä, mutta tämmöinen hassu asia on päässyt käymään. Näissä sukissa käsialan huima löystyminen näkyi siinä, että sukista tuli toooodella pitkät, ihan yli polven puoleen reiteen. En tullut sukkia sovittaneeksi, jatkoin vain ohjeen mukaan. Mutta eihän siinä mitään, onhan se hyvä naisella olla yhdet megapitkät villasukat myös. Nämä osoittautuivat ihan näppäriksi, kun itsenäisyyspäivänä puin päälleni hameen ja jalat tarvitsivat kuitenkin pakkaspäivänä lämmikettä. Makkarallakin sukat toimivat, ovat todella lämpimät näinkin.


Tykkään sukkien kuvioista aivan valtavasti. Ihanat pallerot ja pyörylät. Ainoa kuvio, jonka väliin jättämistä harkitsin, oli tuo polven kohdalla oleva sydän. Se ei mielestäni istu kauhean hyvin kokonaisuuteen. Päätin sen kuitenkin ohjeorientoituneena tehdä ja onhan se ihan söpö yksityiskohta.

Nyt tarkenee!

Lämpimiä oloja sinnekin päin!

Anni

4 kommenttia

  1. Miulla on yksien ystävänpäiväsukkien kanssa käynyt noin, en ymmärrä mistä johtui 😄 Kauniit sukat❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä neuleet on kyllä välillä henkimaailman hommia :D

      Poista
  2. Voi hyvät hyssykät miten pitkät sukat! Noissa kyllä tarkenee! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.