Huivi tilkuista

Uuden vuoden alkuun kuuluu erinäiset puhdistautumisrituaalit. Joku ryhtyy tipattomalle, joku taas kerran uhkaa laihduttaa niin ja niin monta kiloa. Käsityönharrastajat - minä mukaan lukien - vannovat taas pienentävänsä kangas- ja lankavarastoja. Itse ryhdyin tähän kangaslaihishommaan jo syksyllä ja laihduttelinkin hyvin menestyksekkäästi monta kangasta lahjoiksi ja vaatteiksi ja muiksi tarpeellisuuksiksi. Tämä linja jatkukoon. Tavoitteenani on saada kankaat ja langat mahtumaan järkevästi ja nätisti käsityöhuoneeseeni - nyt kun ne ovat tainneet hieman levitä tv-tason puolelle (eli siis vallanneet tv-tason kokonaan).

Kun tilkkujen värit sointuvat hyvin toisiinsa, ei välttämättä huomaa, että kyseessä on tilkuista tehty huivi.

Tilkut ovat tuo ompelijan vitsaus. Niitä jää aina, pienempiä ja isompia. Oikeastaan pienet eivät enää häiritse minua - niistä saa näppärästi vaikkapa kestovanulappuja tai ne voi leikata tilkkupeittotilkuiksi. Viheliäisimpiä minusta on ne vähän isommat, josta ei saa kokonaista vaatetta tai puolikastakaan, mutta tuntuu haaskaukselta pistää sitä pieniksi tilkuiksikaan. Ne vievät tilaa ja aiheuttavat sellaisen tyytymättömän ähkäyksen, kun ei niitä viitsi poiskaan heittää. Mutta nyt. Nyt keksin, miten voisin käyttää ne ja ihan järkevästikin. Tein näistä hassunmuotoisista trikoopaloista itselleni huivin.

Toisen puolen tilkut ovat NOSHin ja Verson puodin kankaista.

Toisen puolen sain n. 50 cm x 100 cm kokoisesta Hujauksen trikookangaspalasta alla olevan kuvan tapaan leikattuna. Leveyttä siis huiville tuli mukavasti ja koko kangas tuli hyödynnettyä zero waste -henkeen. Toiseen puoleen käytin taas erikokoisia NOSHin ja Verson puodin kangassoiroja yhteen saumuroituina. Saumuroin nämä palat yhteen oikeat puolet vastakkain ja käänsin kääntöaukon kautta. Lopuksi ompelin huivin alareunaan söpöskän palleronarun, joka sekin on odottanut sopivaa hetkeä päästä käyttöön.

Joku ehkä voisi kysyä, että kuinkas monta huivia nainen tarvitsee. Kuulkaa, minäpä en tiedä siihen vastausta, mutta yritän kovasti ottaa selvää! Siksipä valmistui taas yksi. Mutta sen tiedän, että nyt pipovarastot näyttävät turhan laihoilta ja niitä pitäisi tehdä nyt lisää! Edelleen puuttuu se täydellinen pipo, jonka sisään mahtuu niin muheva ponnari kuin nutturakin, katsotaan, tuleeko työn alla olevasta piposta Se Pipo.

Ihanaa tammikuista viikkoa!

Anni