NEULOMINEN

OMPELEMINEN

Mitä on tällä hetkellä työn alla?

Aurinkokennovalaisimet + ohje

Olen nähnyt sellaisia purnukka-aurinkokennovalaisimia ja sellaiset ovat näyttäneet kovin houkuttelevilta. Mutta eihän siinä ole mitään jännää, jos ostaa sellaisen valmiina. Eli ei kun tuunaamaan. Clas Ohlsonilta sai pieniä maahan laitettavia aurinkokennovalaisimia kolme kappaletta noin kuudella eurolla (myöhemmin huomasin, että Biltemasta saa samantyyppisiä vielä halvemmalla, 1,19€/kpl). Ne sitten tuunasin sellaiseen muotoon, että ne pysyvät itseään isomman lasin päällä. Valaisimilla voi valaista melkein mitä vain, lasipurkkeja, eri asioilla täytettyjä lasiastioita, oman juomalasin, tuikkukynttiläkippoja jne. Astiasta riippuen pöydälle tulee erilaisia valokuvioita. Erityisesti Iittalan Ultima Thule -lasin sekä Kastehelmi -kynttilälyhdyn aikaansaamat kuviot olivat kovin kauniita. Jos tuunauspeukaloa kutkuttaa, tässä ohje lamppuihin!



Tarvitset:
Aurinkokennovalaisimia
Mustaa kartonkia (itse käytin mustaksi sprayattua maitotölkkiä)
Sakset
Liimaa
Laseja tai lasipurkkeja

1. Irrota aurinkokennovalaisimista aurinkokenno+lamppu -osa.
2. Leikkaa kartongista aurinkokennolamppua isompi ympyrä. Leikkaa keskelle aurinkokennon muotoinen aukko.
3. Liimaa kartonki aurinkokennolamppuun.
4. Laita valaisin lasiastiaan. Kartonkiympyrä estää aurinkokennoa putoamasta.


Nyt vain pimeitä odottelemaan!

Anni

1 kommentti

  1. Nää kyllä houkuttelis. Näistähän saa kehiteltyä vaikka mitä. Kiitos simppelistä ohjeesta. Josko sitä tulis kokeiltua...?

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.