Lähivaatteita neuloen

Olen lueskellut nyt joululomalla Rinna Saramäen kirjaa Hyvän mielen vaatekaappi (Atena, 2014). Vallan mainio opus, josta varmaan tulen kirjoittamaan useasti jatkossakin. Siellä puhuttiin lähivaatteista (s. 76-83) ja ajatus tuntui erittäin järkevältä. Lähiruokaa kun saa, niin miksei vaatteitakin? Ja jos kerta käytän lähiruokaa, niin miksen lähivaatteitakin?

Tekstiiliteollisuutta on kyllä Suomessa ollut, mutta hiljalleen se on kuihtunut ja siirtynyt halvemman tuotannon maihin. Onhan se eri juttu maksaa palkkoja suomalaiselle kuin bangladeshilaiselle, jonka tulisi saada elämisen edellytykseksi 100€ kuukaudessa mutta saakin vain 30€ (samainen kirja s. 26-27). Lisäksi Suomen ilmasto ei helli esimerkiksi puuvillan kasvatusta. Mutta vaihtoehtoja on. Villaa ja (kalankin) nahkaa saa jo. Suomessa voisi hyvin tuottaa pellavaa, kuituhamppua, nokkosta, viskoosia, silkkiä ja vieraampia modaalia, lyocellia, PLA:ta ja kaseiinikuitua (s. 78-80).

Ajatus lähivaatteesta kutkuttaa minua kovin. Tulen selvittämään vielä, mistä ja mitä täältä Suomesta saa, ja ne, mitä tiedän, käytän hyödyksi. Tässä tapauksessa tein lähivaatteita lähivillasta. 15 kilometrin päässä kotikaupungistani Mikkelistä sijaitsee Pirtin Kehräämö, joka on "suurin suomalaisen villan hankkija ja alkujalostaja" (käsittääkseni Suomessa on muitakin pienempiä vastaavia paikkoja). Pirtin Kehräämön luonnonvärisistä kampalangoista koneneuloin kolme tuubihuivia erään perheen naisille. Villa ei välttämättä ole ihan läheltä mutta Suomesta kuitenkin. Turhia väriaineita ei ole käytetty. Villa on työstetty lähellä ja matka kauppaan ei ole ollut pitkä. Tuotteet valmistuivat omassa olohuoneessa. Nyt taputan tyytyväisenä itseäni olkapäähän, hyvä Anni, hienosti olet tehnyt lähivaatteet, jotka ovat ekologisia ja etenkin eettisiä. (Tämä lähivaatetus innostuttaa ja koukuttaa!! Aivot raksuttavat jo seuraavaa projektia...)

Onnellista vuoden viimeistä vuorokautta!

Anni