OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

NOSH-mekko + kaavoitusohje

~ kankaan lahjoitti NOSH Organics ~


Sain NOSHilta kokeiltavakseni kankaita. Niistä ensimmäisenä tein uuden lempparimekon NOSHin hiekan värisestä Kiteestä. Mekko sai paljon positiivista huomiota niin instagramissa kuin NOSHin omilla facebook-sivuilla. Paljon tuli myös kyselyitä, mistä kaavan voisi saada. Kaavan otin vanhasta mekostani ja näin ollen kaavaa ei löydy mistään valmiina. Toki pientä korvausta vastaan (lähinnä kulut) voisin piirrellä S-kokoisia kaavoja ja lähetellä postissa, mutta ajattelin, että ehkä on kätevämpää kertoa, miten kaavan voi kuositella itse t-paidan kaavasta. Samalla tein Eelle miniversion suosikkimekostani, mutta toisesta NOSHin kangasuutuudesta, magentan värisestä jerseystä.


Kangas: NOSH Organics, jersey, Magenta
Kaava: Mekko - Oma, rusetti - Tehtaamo

Halkaise T-paidan kaavan etukappale rinnan alta. Mieti, mikä on mekkosi haluttu pituus ja lisää siihen pituussuunnassa 12 cm. Lisää etukappaleen leveyteen 48 cm ylimääräistä. Pidennä takakappale halutun pituiseksi (ei ylimääräisiä lisäyksiä). Tee etuhelman yläreunaan laskostus kuvan osoittamalla tavalla eli reunoille taittuvat kuuden sentin myötälaskokset sekä keskelle kaksi lautalaskosta, joiden leveys on myös 6cm. Keskikohta etukappaleessa on kahden lautalaskoksen välissä. Suosittelen laskosten harsimista ennen helman ompelemista yläkappaleeseen. Sivusaumaan tulevat myötälaskokset ovat alkuperäisessä mekossa 30 cm korkeudella. Kun etukappaleet on yhdistetty ja sivulaskos harsittu, voi mekon koota normaalissa järjestyksessä. Itse ompelen ensin olkasaumat, sitten hihat etu- ja takakappaleeseen ja lopuksi hihan sekä sivusaumat kerralla plus vielä pään- sekä hihanteiden ja helman huolittelu. Toivottavasti termit olivat nyt oikein ja toivottavasti kärryille pääsee. Kysyä saa ja korjatakin!

Iloisen kirpsakkaa syysviikkoa!



Anni

4 kommenttia

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.