NEULOMINEN

OMPELEMINEN

Helmaisa hame

Meidän huushollissa on käynyt viime aikoina aikamoinen tohina, ruuhkavuodet tulivatkin sitten kertalaakista rauhallisen äitiysloman päätteeksi. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, olen aloittanut osa-aikaiset opehommat. Meidän koti on myynnissä ja uuteen muutto tulossa remppoineen reilun kuukauden päästä. Lisäksi musahommissa (joista kerroin tässä postauksessa) on tulossa uusia tuulia, meinaa ensimmäinen keikka. Hui miten jännittävää!


 Olemme siis julkaisseet ANIG-artistinimen alla viime vuoden aikana kolme musiikkivideota, neljäs on tuloillaan. Minulle on ollut itsestäänselvää, että ompelen jokaisen videoissa käyttämäni vaatteen itse, siksipä oli luontevaa päättää ommella myös ensimmäiselle keikalle vaatteet. Keikka tulee olemaan ystävänpäiväkeikka, joten jotain rakkaudenväristä sen pitäisi olla, vaikka turvallisimmaksi oloni tunnenkin mustassa.


Miten sopivasti olinkaan ostanut syksyllä Vimman Helsingin putiikistä punaisensekaista ihanan psykedeelistä sienikangasta (kuosin nimi on nyt hukassa, kerro jos tiedät!). En normaalisti perusta joukkoilmiöistä varsinkaan vaatetuksessa, enkä siis kuulu Vimman lettikuosin faneihin laisinkaan. Onneksi muitakin kuin lettikankaita löytyi liikkeestä paljon. Tarjoushaukkana tartuin kuitenkin vain alennuksessa oleviin kankaisiin. Tällä ohuella puuvillakankaalla taisi olla metrihinta jotain kympin tienoilla.

Käytin kaavoittelun pohjana mitoillani tekemääni kellohameen kaavaa, mutta lisäsin senttejä reilusti leveyteen, jotta sain leveitä vastalaskoksia tehtyä neljä sekä etu- että takakappaleelle. Kun laitoin vuoriksi eurokankaan jämäkkää puuvillakangasta, sain helmasta vielä jämäkämmän. Pienet yksityiskohdat ovat lemppareitani tässä mekossa. Ihan ykköslemppareitani ovat nuo vastalaskokset. Heti kakkoslempparina on piilovetoketju, jonka saa piilovetoketjujalalla niin kauniisti ja helposti ommelluksi. Kolmaslemppari on vyötärökaitaleen piilotettu tikkaus. Ei, ei se näykään siellä, sillä se on ommeltu yläkaitaleen ja helman väliin, eikä nimenomaan näy.


Jos liikut Mikkelissä päin huomenna ystävänpäivänä, niin poikkeappa keikalle! Se alkaa kahvila Nandassa klo 20, lippuja voi varata etukäteen Nandan numerosta 044 304 7104.

Ihanaa ystävänpäivää!

Anni

Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.