OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Pussukkaa pukkaa

Voi ihana säilyttimet! Niitä tarvitsee niin kuin aina. Itseäni siepoo, jos tavarat on väärillä paikoilla (tavaroiden levällään olo on sitten aivan eri asia). Väitän, että naisen aivan perustarpeita on erisorttiset pussukat, missä voi sitten säilyttää sitä ja sitten tuota. Niitä on tässä viime kuukausina valmistunut niin omiin tarpeisiin kuin lahjoiksi. Katsotaanpas, millaista lisätwistiä olen pussukoihin saanut!


Varmaan perinteisimmät materiaalit pussukoihin on erilaiset puuvillakankaat sekä kernit. Niitäpä en tällä kertaa ole laisinkaan käyttänyt. Ensimmäinen pussukka valmistui meikkipussiksi (tai penaaliksi) puudelifanille kummitytölleni joululahjaksi. Kangas on tukikankaaalla jämäköitettyä viskoosia. Päälle applikoin puudelin päät, jalat ja pikkuhännän ja niiden päälle sitten fleecepaloista karvaturrikkapäätä ja -turkkia.


Meikkipussiksi valmistui itselle tekonahkasta ihan peruspussukka, mutta väsäilin siihen rusetin. Ajatuksena se tuntui hyvältä ja näyttääkin kivalta, mutta todellisuudessa tuo rusetti on aika kookas ja vie suotta tilaa esimerkiksi reissukassia pakatessa. Puuvillasta tai muusta ohuemmasta kankaasta tuo rusetti toimisi paljon paremmin.


Tein viime keväänä takin "kuplamuovikankaasta" ja sen jämäpaloista tein pussukoita niin lahjaksi kuin itsellekin. Päivittäin töissä ja menoissa mukana tarvittavat välttämättömyydet saavat kulkea tässä. Kankaan struktuuri on älykiva ja pussukka erottuu joukosta. Se myös hienoisen kiiltonsa ansiosta löytyy helposti pimeästä laukusta. Näppärä ja kiva matsku tämäkin.

Erilaiset kankaat ja materiaalit toimivat siis kivasti käyttöpussukoissakin. Tärkein oppi pussukkatehtaassani oli kuitenkin vetoketju. En ole millään aiemmin tajunnut, miten sen vetoketjun saa nätisti menemään tavallisessa pussukassa. Noh. Kun siis ommellaan kankaan oikeat puolet vastakkain ne reunasaumat vetoketjun yli, niin vetoketjun reunojen tulee olla vastakkain vuorin puolelle. Tätä en aiemmin ollut sisäistänyt ja siksi pussukoiden ompelua olenkin karsastanut. Mutta nyt sujuu ja pussukkaa pukkaa jatkossakin!

Iloista viikonloppua ja joillekin myös hiihtolomaa!

Anni





2 kommenttia

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.