Tiedättekö sellaisen ihmistyypin, joka suorittaa, on hieman takakireä, eikä halua koskaan tehdä virheitä? No se olen minä. Aiemmin en ole voinut tehdä mitään käsityötäkään ilman ohjetta ja jos virhe löytyy, on se korjattava. Olen tehnyt tämän perfektionismin kanssa töitä ja takakireyden olen yrittänyt (onnistuneesti) muuttaa mustaksi itseironiaksi. Olen löytänyt sisältäni luovan kaaoksen (joka valitettavasti näkyy myös ulospäin kodin ja työpöydän sotkuisuutena) sekä alituisen kokeilunhalun. Siispä kun sain vuosi sitten valmistujaislahjaksi lahjakortin lankakauppaan, yritin löytää erikoisia lankoja vailla suunnitelmia. Silmiini sattui ihanan siloinen Karen Noe Designin pellava-puuvillalanka. Langassa on löyhät kierteet ja säikeistä kolme on pellavaa ja yksi puuvillaa tukea tuomaan. Pellavan parhaat puolet tulevat esiin ja lanka kiiltää ihanasti näyttäen välillä todella vaalealta ja välillä todella tummalta - ei samaksi langaksi uskoisi.
En oikein tiennyt, mitä langasta tekisin. Tein mallitilkun, mittailin hieman vanhoja paitojani ja aloin vain neuloa. Vailla suunnitelmaa. Ilman ajatusta. Hyvin epätyypillistä minulle. Neuloin ja mallailin neuletta neulevaatteen peruskaavaani ja hiljalleen ajatus alkoi muotoutua. Rento neule, lempparimateriaalistani pellavasta. Sellainen, joka on helppo vetää päälle tilanteessa kuin tilanteessa. Harmillisesti vein lankakaupasta viimoiset vyyhdit tätä lankaa eli kaksi kappaletta ja koko ajan jouduin neulomaan pieni langanloppumisenpelko takaraivossa. Onneksi päälleni istuu hyvin myös matalat jakut ja neuleet, joten neuletakistani tuli lyhyt. Hihat neuloin pyöriöstä kohti hihansuita, jotta tarvittaessa hihoistakin tulisi lyhyemmät. Lanka riitti kuitenkin mainiosti ja sain pitkät hihat. Lankaa jäi vähän vielä, joten neuletta voisi vielä jatkaakin.
Tästä tuli aivan ihana. Tykkään aivan hurjan paljon ja älyttömästi. Pellava on juuri kaikkea sitä, mitä vaatteelta voin toivoa. Rento, helppo, pehmeä, kylmällä lämmin ja lämpimällä kylmä. Pellavan kesto-stereotypia, jonkin sortin hippeys ja kuvisope-mainen henki, ei kuitenkaan mielestäni neuleesta välity. Jes.
Nyt neule niskaan ja menoksi!
Anni
PS. Jälleen on blogimaailmassa kierrellyt Liebster blog award ja minulle tämän haasteen heittivät
MEmade,
DoberMami sekä
Pikku Akan Tilkkuvakka. Olen itse asiassa aika huono vastailemaan haasteisiin ja blogejakin luen aika fiiliksen mukaan, joten en laita haastetta eteenpäin, mutta vastailen kysymyksiin, sillä onhan blogien yksi parhaista puolista se pieni urkkimisen mahdollisuus toisen, mahdollisesti vieraan, ihmisen päähän.
Aloitin bloggaamisen lähinnä päiväkirja-ajatuksella. Halusin tallettaa käsityöni johonkin, jotta voisin palata niihin myöhemminkin. Siitä se sitten lähti. Sormustin-nimi oikeastaan tuli vain siksi, että halusin nimeksi jonkun hauskan sanan, joka liittyy käsitöihin. Haastavinta bloggaamisessa on ehkä tehdä sitä, jos ei huvita. Siksipä en tee sitä, jos ei huvita :)
Olen ylpeä monistakin tekemistäni käsitöistä. Erityistä ylpeyttä koen, kun vaate istuu ja olen tehnyt sen eteen paljon töitä. Ompelen usein peruskaavojeni pohjalta, koska tiedän niiden istuvan minulle parhaiten. Erityisesti paidan peruskaava on ollut suuressa käytössä. Haluaisin oppia tekemään yhä vaikeampia ompelujuttuja. Ajan löytäminen vaan sellaisen taidon opettelulle tuntuu haastavalta.
Varhaisin käsityömuistoni on virkkaamisen oppiminen. Se oli hurjaa ja huisia. Vaikka käsityöt ovatkin minulle äärimmäisen tärkeitä ja olen nauttinut aina niiden tekemisestä, ala- ja yläkoulun käsityötunnit ovat olleet minulle täyttä tuskaa. Yritän nykyisin käsityönopen ominaisuudessa välttää niitä virheitä, joita omat opettajani taannoin tekivät. Korostan opetuksessani suunnittelua ja mielestäni kaiken täytyy lähteä omasta motivaatiosta. Niin, käsitöitä teen harrastuksen lisäksi myös työni puolesta opena ja kässänopena.
Paras lapsuusmuistoni on ehkä lapsuudessani Tansaniassa vietetty kolmivuotiskausi. Ihana maa. Tulevaisuudesta taas en osaa sanoa, katsotaan, mihin elämä vie. Siksipä en osaa sanoa bloginikaan tulevaisuudesta mitään. Haluaisin matkustaa seuraavaksi Balille tai Vietnamiin. Kauas ja lämpimään. Elämäntilanne kuitenkin on nyt sellainen, että kalliit matkat jäävät tulevaisuuteen.
Ihmisenä olen välittävä ja rehellinen. Minusta saa todella huonosti valhetta irti. Olen suunnittelija, haaveilija, tekijä ja toteuttaja. Olen aika onneton ruoanlaittaja. Perusmätöt onnistuu, mutta en oikein jaksa seurata ohjeita, joten ennen pitkää hienot reseptit epäonnistuvat. Rakastan suklaakakkua, erityisesti kantikseni Nanda-kahvilan (Mikkelissä) suklaakakku on parasta ikinä. Lempikuukausia ei oikeastaan ole, mutta kesällä herään henkiin. Päässäni soi aina jokin korvamato, milloin mikäkin. Käsitöiden lisäksi tykkään juosta, vaikka en ole siinä kauhean hyvä. En myöskään kauheasti mainostele sitä juurikin tuosta syystä.
