OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

La crau - silkkinen huivi

"Mitä sinä teet?"
"Huivia itselle."
"Miksi? Sullahan on jo huivi!"

Voi mikä sympaattinen keskustelu käytiinkään autossa miehen kanssa muutama viikko takaperin! Nimittäin käsitöissä ei suinkaan aina ole kyse tarpeesta, vaan joskus - tai aika usein - pitää tehdä jotain itselle ihan vain kauneuden tähden. Tämä Mairlyndin La Crau -huivi kiinnitti huomioni heti sen nähtyäni. Selkeälinjainen, kaunis, mutta kuitenkin siinä on myös omaa jujuansa väri- ja labyrinttiraitoineen.

La Crau on huivina ihanan iso ja pehmoinen.

Olen tykästynyt muutenkin Mairlyndin huiveihin, tämä on toinen hänen ohjeellaan neulomistani ja voisin ehdottomasti tehdä lisää. Kesällä valmistui Mairlyndin Rheinlust, joka oli aikamoinen koetinkivi. La Crau oli onneksi paljon simppelimpi tehdä eikä vaatinut alituista ohjeen tuijottamista. Kirjoneuleosuudet valmistuivat helposti nostamalla edellisen kerroksen silmukoita, joten virallista kirjoneuletta se ei ole. 

Huivia neulottiin oikeasta yläkulmasta vasemmalle. Viimeiset kerrokset olivat aika pitkiä ja raskaita.

Langaksi valikoitui lempilankakaupastani Riikkapiikasta ostamani Schachenmayr Regia Premiumin SILK-lanka. Langassa on 55% villaa, 25% polyamidia ja 20% silkkiä. Silkki tekee langasta kevyttä ja hienoisesti hohtavaa. Lanka oli myös miellyttävä neuloa. Lankaan tuli tosin jo neuloessa pientä nyppyä. toivottavasti huivi ei nyppyynny ihan heti.

Kääriytymiseen sopiva huivi. Ah!


Huivi on ihana ja siihen on hurmaavaa kääriytyä. Se valmistui juuri sopivasti näille hyisille marraskuun tuulille ja toi juuri sopivasti lämpöä ja iloa. Siksipä kai niitä huiveja tehdäänkin uusia, ne tuovat lämmön lisäksi myös iloa! Niin se tekeminen kuin pukeminenkin.

Lämpöisin ajatuksin,

Anni
1

Tonttuovi sikarilaatikosta

Hiljaksiin kuuluu tiptap ja joulukalenterit odottelevat aivan nurkan takana! Vielä koittaa se aika, kun joulukalenterin virkaa toimittavat meillä parin euron suklaakalenterit, mutta vielä minusta löytyy intoa, aikaa ja lapsekkuutta miettiä, että mitä spesiaalia joulukalenteri tänä vuonna voisi olla. Viime vuonna en oikein syttynyt tonttuoville, mutta tänä vuonna tonttuovi alkoikin tuntua kutkuttavalta. Meidän tonttuovi syntyi vanhasta kaverilta saadusta sikarilaatikosta ja joulukalenteriyllärit löytyisivät aamuisin aina rasian sisältä.

Sikarilaatikosta tehdyn tonttuoven voi avata ja sisältä paljastuu joulukalenteriylläri.

Ainekset tähän tonttuoveen olivat aika simppelit: vanha sikarirasia, kartonkipaketin takapahvi, netistä tulostettu kuva sekä kalkkimaalia. Kranssi ja ovenkahva syntyi kaverin tuhoamista koruista ja liimasta. Tähän asti kalenterit ovat olleet vain tytölle ja sisukset on olleet helppo keksiä, kun pikkareita, pinnejä ja ponnareita tarvitsee aina. Nyt olikin vähän haastavampaa, kun mukana on 1,5-vuotias pikkuveli, joka myös ansaitsee omat juttunsa. Ylläripussista löytyy siis yhteisiä joulukoristeita, tontun tarvikkeita, pieniä askartelujuttuja (mm. tontun mattopaketti) ja toki aina myös herkkuja.

Materiaalit tähän tonttuoveen olivat ilmaiset.

Jos vielä kaipaat ideoita joulukalenteriin, tekemiäni edellisvuoden kalentereita ovat olleet




Joulukalenteriyllätyksiksi olen varannut myös yhteistä tekemistä.

Jos joulukalenterit kiinnostavat, tsekkaappa myös nämä hiljan julkaistut joulukalenteripostaukset:

Hupsistarallaa - Täältä löytyy kattava kooste erilaisista käsityöjoulukalentereista, blogilla on myös oma joulukalenteri
Punatukka ja kaksi karhua - ideoita joulukalenterin yllätyksiksi

Ihanaa joulukuun odotusta!

Anni
2

Villakangastakki

Yhteistyössä Eurokangas.


Tänä syksynä villakangastakkiasiat ovat tuntuneet houkuttelevilta. Selailin jo kaavoja ja kankaita, mutta jotenkin olin asian kanssa saamaton. Ehkä myös alati kasvava raskausvatsa tekee isompiin ompeluprojekteihin tarttumisesta hankalampaa, kun vartalon muoto sekä suhde omaan kehoon muuttuu joka päivä. Kuitenkin Eurokankaan kysyttyä, lähtisinkö villakangastakkihaasteeseen mukaan, ajattelin, että nyt on sen aika. Kohdata takintekokammo ja ryhtyä hommiin.


Takkikaavana käytin BurdaStylen takkikaavaa 6736. Koska kaava on reilummansorttinen, valitsin koon 36, vaikka kokotaulukko olisikin kehoittanut kokoa isompaan - valintani oli oikea, olisin voinut valita tosin vieläkin pienemmän koon. Kun kyseessä oli ensimmäinen ompelemani villakangastakki, en uskaltanut tarttua kalliimpiin takkikankaisiin. Tänä syksynä Eurokankaisiin tuli lajitelma edullisempia takkivilloja, ja päädyin tummanharmaaseen takkikankaaseen, joka oli koostumukseltaan 80% villaa ja 20% polyamidia ja maksoi 13,90€/m. Kaava ei puhunut vuorista mitään, mutta myyjän kanssa totesimme, että kyllä se takki vaan istuu ja toimii paremmin vuorin kanssa. Hopeaan vivahtava vuorikangas on viskoosia.


Villakangastakki ei ollut niin vaikea ommella kuin mitä luulin. Tavallisia, suoria saumoja vain. Mutta villakangastakki oli raskaampi ommella. Kangaspalat olivat isoja ja kangas raskasta, ei siis mitään kevyttä surruuteltavaa. Tummanharmaata tekstiilipölyä myös lähti kankaasta aika tavalla, rikkaimuri oli tarpeen. Koska en ole ennen villakangastakkeja ommellut, en osaa sanoa, johtuiko pölyn määrä ihan villakankaasta vai villakankaan edullisemmasta sortista. Koska vartalo on toistaiseksi malliltaan muumi, en uskaltanut kiinnittää takkiin vielä nappeja enkä laittaa napinläpiä. Niiden paikat on parasta katsoa synnytyksen jälkeen. Napit ovat kuitenkin jo valmiina odottamassa.


Kuuraa on maassa aamu aamulta enemmän ja ilmassa tuoksuu talvi. Nyt vain odottamaan lunta!

Anni
10

Breaking the Pattern - elegantti käsityökirja

Kirja saatu arvostelukappaleena Namedilta.

Saara & Laura Huhta: Breaking the Pattern. A Modern Way to Sew. Quadrille, 2018.

Breaking the Pattern. Syksyn kaunein kaavakirja.

Ompelumaailma ei ole malttanut pysyä pöksyissään, kun tänä syksynä odotettiin malttamattomina Namedin ensimmäistä kaavakirjaa! Named on suomalainen kaavoja valmistava yritys, jota pyörittää siskokset Saara ja Laura Huhta. Tähän asti kaavoja on voinut ostaa pdf- ja paperimuodossa niin netistä kuin vaikkapa Eurokankaasta. Miten kutkuttavaa onkaan ollut odottaa kokonaista kirjaa täynnä heidän kaavojaan!

Sade-paidan takaosa on aivan hurmaava. Tämä on tekolistalla ensimmäisenä.

Kun sain kirjan käsiini, en voinut olla huokailematta ihastuksesta. Kirja oli juuri sitä, mitä odotin. Joku ehkä voisi ajatella, että ihastukseni on arvostelukappaleella ostettua, mutta ei. Kirja todella on hyvin kaunis ja elegantti. Kirjan kaavat ovat selkeälinjaisia, ajattomia, silti trendikkäitä, muotokieleltään puhtaita ja eleettömiä mutta samalla niistä löytyy jokaisesta oma jujunsa. Koska Named on yrityksenä kansainvälinen ja heidän kaavojaan myydään pitkin maailmaa, oli luonnollista, että kirja julkaistaan englanniksi. Suomenkielistä kirjaa odotetaan julkaistavaksi syksyllä 2019.

Kirjan loppupuolen kaavoista löytyi elegantti Kaste-mekko kauniine leikkauksineen.

Kirjassa on 20 kaavaa ja ne on kirjassa järjestyksessä helpoimmasta vaikeampaan. Ompeluohjeiden lisäksi kirjasta löytyy kuvalliset ohjeet ompeluun, joten helpoimmista kaavoista aloittelijakin selviää varmasti. Kokeneempi ompelija saa haastetta ompeluilleen kirjan edetessä, sillä kussakin projektissa esitellään uusia ompelutekniikoita. Kirjan takana pienessä kansiossa on kuusi kaava-arkkia. Kaavojen koot ovat 34-50.

Kaavat erottuvat selkeästi toisistaan.

Kirja antaa kivasti eväitä myös omaan suunnitteluun. Sade-, Utu-, Solina-, Ruska- Saraste- ja Kaste-projekteissa on useampi kaavavaihtoehto. Esimerkiksi Ruska-kaava on toteutettavissa kahtena erilaisena mekkona, t-paitana sekä tunikana, Solina taas mekkona, haalarina sekä paitana. Kuten tekijät itse kuvaavat kotisivuillaan "Itse tehdyissä vaatteissa toteutuu myös valinnan vapaus; värit ja materiaalit valitsemalla sekä yksityiskohtia muuttamalla myös asiakas on iso osa suunnitteluprosessia." Kaavojen muovattavuus tukee hyvin tätä Namedin ideologiaa.

Kuvalliset ohjeet ovat mainio apu.

En malta odottaa, että saan keskeneräiset sekä akuutit tarveompelut tehdyksi, jotta pääsen tarttumaan kirjan kaavoihin toden teolla! Ainakin Sade-paita, Ruska-solmumekko sekä Kaste-cocktailmekko ovat haaveissa.

Ihanaa viikon jatkoa, nautitaan pilkistelevästä auringosta!

Anni
0

Jouluisia ideoita nahkapaperista

Joulu on tehnyt tuloaan meillä jo lokakuun alkupuolelta lähtien - rakastan joulua ja sen tuomaa valoa tähän synkkään syksyyn. Paketti kerrallaan lahjat valmistuvat odottamaan aattoa, jouluvalot on ripustettu valaisemaan syksyä ja mieleen pulpahtelee erilaisia jouluideoita. Nyt lähdin pyörittelemään käsissäni erivärisiä nahkapapereita, millaisia jouluisia juttuja niistä syntyisikään.

Lehtikranssin ohje löytyi Ihana-lehden joulunumerosta.

Ihana-lehden joulunumerossa oli hurmaava lehtikranssin ohje tänä syksynä markkinoille tulleista metallinhohtoisista nahkapapereista. Kun hopeisen kostutetun nahkapaperin vielä rypistää ja taittelee, tulee nahkapaperiin ihanan rustiikkinen pinta. Lehdet kiinnitettiin metalliseen kranssipohjaan ensin ohuella metallilangalla ja sen jälkeen vielä kuumaliimalla. Ihanan kuulas kranssi!

Nahkapaperista ommellut lahjakassit ovat lahja jo ihan itsessään.

Nahkapaperi on siitä ihana materiaali, että sitä voi liimaamisen lisäksi myös ommella. Nämä lahjapussit valmistuivat ommellen nopeasti tämän ohjeen avulla. Tällainen lahjapussi on lahja jo ihan itsessään. Ennen ompelua nahkapaperi kannattaa kostuttaa lämpimällä vedellä.

Nahkapaperia voi leikata myös kuvioleikkureilla ja stansseilla. Nahkapaperin rypistäminen tekee nahkapaperin pinnasta elävämmän.

Nahkapaperia on helppo leikata niin saksilla kuin stansseilla ja kuvioleikkureillakin. Erilaisilla valmisstansseilla syntyi näyttäviä joulukoristeita kuuseen tai ikkunaan ripustettavaksi. Voisihan näillä ehostaa myös joululahjapakettejakin tai miksei vaikka ommella kiinni vaatteeseen, nahkapaperi kun kestää pesuakin. Lehtien sekä kuvioiden leikkuusta jäi paljon pieniä nahkapaperin paloja, jotka halusin vielä hyödyntää. Leikkasin tilkuista kukanmuotoisella kuvioleikkurilla n. 70 pientä kukkaa, joiden terälehdet käänsin vienosti ylöspäin. Maalasin styroxpallon ensin hopeisella spray-maalilla ja sitten kiinnitin kukat kuumaliimalla pallon pintaan. Pallosta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan todella näyttävä. Valot heijastuvat ihanasti kukkien pinnoilta.

Pienetkin nahkapaperitilkut voi hyödyntää joulupallon tekemisessä.
Onko nahkapaperi sinulle jo tuttu materiaali? Millaisiin projekteihin tykkäät käyttää sitä eniten?

Ihanaa viikonloppua!

Anni

6

Makramee metallikehikkoon + ohje

Viime vuodet käsityösaralla on näkynyt enenevissä määrin toinen toistaan upeampia makrameetöitä. Vuoden 2017 käsityötekniikkakin oli makramee. Vaikka solmeillut työt ovat upeita ja meillä kotona olisi sellaisille tilaakin, jotenkin makramee ei ole tuntunut omalta jutulta. Ehkä sen aloittamisvalmistelut ovat tuntuneet liian työläiltä ja tilan ja ajan ottaminen makrameelle vaikealta, se kun vaatii vähän isomman tilan kuin vaikkapa neuletyö. Nyt kuitenkin päätin testata makrameeta pienemmässä koossa.


Tänä syksynä makrameehöyhenet tuntuivat olevan uusin makrameehitti. Materiaalia ei kulu paljon, höyheniä voi tehdä niin isoja kuin pieniä, niitä voi tehdä aloittelijatkin helposti, (isompien) lastenkin kanssa höyhenten teko onnistuu helposti. Lankavan minimop-ekopuuvillalankaa kului tällaiseen höyheneen viitisen metriä. Täältä löytyy selkeä ohje höyheniin.


Makrameetöitä selaillessani pinterestissä huomasin, että nyt enenevissä määrin näkyy vähän uudenlaisia makrameetöitä. Niissä ei ole välttämättä leikitelty solmuilla vaan erilaisilla sidoksilla ja lankojen risteämisillä ja ne on solmeiltu pyöreään metallikehikkoon. Tämä tuntui heti omalta! Rakastan geometrisia kuvioita. Lankojen leikki on kiehtovaa katsottavaa ja solmuja tähän ei tarvinnut kuin kahta sorttia.

Tähän työhön tarvitaan
20 cm pyöreä metallikehikko
Ohutta makrameelankaa (käyttämäni lanka on Retwisst-merkkistä)

Leikkaa 20 n. 120 cm pitkää lankaa narusta. Taita langat kahtia ja solmi ne vierekkäin aloitussolmuin. Jaottele solmut kymmenen ryhmiin, jätä keskelle pieni rako.


Ota kaikkein vasemmanpuolisin lanka ja sido se kehikon alareunaan keskikohdan oikealle puolelle. Seuraavaksi ota oikeanpuoleisin lanka ja sido se kehikon alareunaan keskikohdan vasemmalle puolelle. Ohjekuvassa on kahteen suuntaan menevät solmut. Lopputulos on samannäköinen, mutta koin helpommaksi tehdä ylärivin tyyliin oikean puolen solmut ja alarivin tyyliin vasemman puolen solmut.


Jatka lankojen solmimista työn alareunaan vuorotellen vasemmalta ja oikealta ottaen kunnes kaikki langat on solmittu. Näin työn keskelle muodostuu kaunis säleikkö. Tässä kohtaa voisi leikitellä myös lankojen värillä ja solmia työhön erivärisiä lankoja tai vaikka kahta eri väriä puolittain. Sellaisen taidankin tehdä seuraavaksi!



Solmeilun iloa!

Anni
5

Isänpäiväsukat ja yhteisneulonnan kuviteltu yhteisö

Miten monen himoneulojan sydämessä läikähtikään ilo, kun pari kuukautta sitten Niina Laitinen ilmoitti, että pian on edessä taas yhteisneulonta, isänpäiväsukat! Yhteisneulontoja on ollut Suomessa ja maailmalla jo vuosia, mutta tuntuu, että niiden suosio kasvaa jatkuvasti. KAL eli knit along on monelle neulojalle tuttu termi. KALeissa neulotaan yhdessä. Ohje saattaa olla ennakkoon tiedossa, mutta itse olen törmännyt useammin yllätysmomentin sisältäviin KALeihin. Langan tiedot ja menekki sekä lopputuote on tiedossa, mutta muuten ohjetta paljastetaan vähän kerrallaan ja lopputulos on yllätys. Näin myös Niina Laitisen yhteisneulontasukissa, joista onkin tullut aikamoinen neulontahitti. Niina Laitisen Taimitarha-facebook-ryhmässä, jossa isänpäiväsukkienkin ohjetta paljastettiin 19.10.-7.11.2018 aikavälillä, on tällä hetkellä 23 771 jäsentä.

Riittävä kontrasti on onnistuneiden kirjoneuleiden salaisuus. Sininen ja valkoinen toimivat mustan seurana mainiosti.

Malli: Niina Laitinen, Isänpäiväsukat 2018
Langat: Kivijalka, Kaupunkilanka sekä sininen mystinen jämäkerä lankalaatikosta

Minäkin lähdin isänpäiväsukkiin mukaan, sillä mieheni käyttää pitkiä saapassukkia metsästys- ja kalastusretkillään ja halusin hänen jalkojaan näillä reissuilla lämmittää. Yhteisneulontaan kuitenkin tuntuu liittyvän niin paljon muutakin kuin se tarve neuloa ja tehdä vaikkapa ne sukat. Politiikantutkija Benedict Andersonin termi kuviteltu yhteisö voisi olla sovitettavissa myös tällaiseen käsityöryhmään. Osallistujia on paljon ja he ovat toisilleen usein kasvottomia. Jokainen yhteisneulontaan osallistuva haluaa olla osa yhteisneulontaa, jokainen kuitenkin neuloo usein yksin olematta sen koommin yhteydessä muihin - mitä nyt joskus postaillaan kuvia ongelmatilanteista tai omista sukista facebook-ryhmään. Kuitenkin sukkia tehdään porukalla ja iloitaan, kun saadaan tehdä taas uusi kuvio sukkiin ja jännityksellä seurataan muiden värivalintoja ja samasta ohjeesta huolimatta erilaisia lopputuloksia. Instagramissa #isänpäiväsukat2018 nähdessään tulee hauska olo, että hei jes, tuo kuuluu "samaan porukkaan". Tai että minäkin olen osa tätä porukkaa. Kuulun johonkin (kuvitteelliseen) sisäpiiriin. Sukkien ympärille muodostuu kuviteltu yhteisö, joka yhteisneulonnan jälkeen lakkaa aktiivisesti olemasta, mutta syntyy uudelleen seuraavien yhteisneulontasukkien yhteydessä.

Vuoden 2018 isänpäiväsukat ovat kivan graafiset ja metsäretkille juuri mainiot.

Mihin kaikkiin yhteisneulontoihin eli KALeihin te olette osallistuneet? Onko tiedossasi joku KAL lähitulevaisuudessa, josta haluaisit meille muille kanssaneulojille vinkata?

Anni
6

Repuksi taipuva kukkalaukku


Rakastan erilaisia käsitöihin liittyviä kisailuja ja haasteita, etenkin jos siinä kisataan pääsääntöisesti omaa itseä vastaan tai ei tarvitse ottaa oikeita paineita itse kisailusta. Yllätysmateriaalia sisältäviin haasteisiin osallistun kuitenkin todella harvoin, koska en halua varastoihini sellaista materiaalia, jota en muutenkin hankkisi. Tein kesän alussa poikkeuksen tilatessani Verson puodin ompelukerhokangasta, sillä tiesin kuosin olevan Sokrun käsialaa. Nyt päätin uhmata harmaata syksyä ja haastaa itseäni taas, sillä yllätyskangasta tarjosi tällä kertaa kukkaisia printtejä tehtaileva Nuppu Print Company.


Tiesin, että paketista paljastuisi jotain kukkaisaa, kukat kun ovat Nuppu Printin juttu. Haaveilin vaatetuskankaasta ja siitä vaikkapa itselle jouluisaa mekkoa tai sitten tyttärelle jotain. Mutta ei, paketista paljastuikin paksua panama-kangasta. Tästä ei ommeltaisi vaatteita. Tämä huutaa laukkua. Pinterestiä selattuani edes ja takas en päässyt yhdestä laukkumallista eroon. Laukkumallista teki kiinnostavan se, että laukkua pystyisi käyttämään myös reppuna. Mikäs sen mukavampaa kuin kiepauttaa raskaaksi käynyt laukku repuksi ja pistää selkään! Ohjekin olisi ollut, tosin venäjäksi, mutta koska venäjä ei taivu mitenkään päin, kävin salapoliisihommiin.


Avainsana tyylikkääseen laukkulopputulokseen on kankaiden tukeminen kunnolla. Niinpä tuin jämäkän panaman kuin myös vuorikankaan. Vuorina käytin vuosia sitten liukuvärjäämääni lakanakangasta. Vuori vaalenee alaspäin, joten laukun pohjaltakin erottaa siellä piileskelevät tavarat. Magneettinappi on Mikkelin Iloisesta langasta ja olkaimina käyttämäni naru vuosia kaapissani lojunutta. Vaikka laukku näyttää simppeliltä tehdä, piti ompelujärjestystä pähkäillä hetki jos toinenkin, jotta näkyviin ei jäisi rumia saumoja. Lopulta laukku valmistui joutuisasti. Nyt järjestyksen hahmottaessani tekisi mieli toinenkin ommella, mutta enpä taida joutaa, sillä joulupukin töihin pitää palata.


Ehkä kukikas reppu tuo hieman iloa tähän harmaaseen marraskuuhun. Ja hei, kohta on kolmannes siitä vuoden tylsimmästä kuukaudesta takanapäin ja pian vietetään valon juhlaa.

Rentouttavaa viikonloppua!

Anni

4

Huutokauppa - nenälapaset Nenäpäivä-keräyksen hyväksi

Olen tänä vuonna osallistunut moneen eri hyväntekeväisyyskampanjaan käsitöin (linkkivinkkilista projekteista löytyy täältä). Vielä syksyyn teki mieli ottaa itselle jokin hyväntekeväisyysprojekti. Kuin tilauksesta Muita ihania -blogissa julkaistiin nenäsukkien ohje Nenäpäiväkeräyksen hyväksi. Ideana nenäsukissa on tehdä sukat (Muita ihanialla on siihen valmis ohje), myydä ne ja lahjoittaa myyntituotot Nenäpäivä-keräykselle. Nenäpäiväkeräyksessä hyväntekeväisyyttä tehdään globaalisti ja useamman järjestön kautta, siksi tämä on minulle sydäntä lähellä. Tämä olisi minun juttu. Tosin päätin tehdä sen omalla annimaisella twistillään. Päätin nimittäin neuloa nenälapaset somepeukuilla, jotka huutokauppaan Sormustimen facebook-sivuilla 4.-9.11.2018 välisenä aikana.

Nämä lapaset huutokaupataan Nenäpäivä-keräyksen hyväksi.

Käytin nenäsukkien kuvioita hyödykseni ja neuloin lapaset. Peukuissa on mukava yllätys älypuhelimien räplääjille, sillä peukkujen päistä löytyy peukunmentävät reiät, joista saa ujutettua peukun ulos nöräysmielessä ja näin puhelinta pystyy käyttämään lapaset kädessä. Lapasten sivuissa on pienet tupsut sekä heijastintupsut. Ne on irrotettavissa näin halutessaan. Korkeutta lapasilla on n. 24 cm, joista ranneresori 6,5 cm, leveyttä taas reilut 10 cm. Lapaset on neulottu Novitan 7 veljestä- sekä Kaupunkialangan Kivijalka -langoista.

Näillä lapasilla onnistuu puhelimenkin käyttö.

Ja näin huutokauppa toimii (selvyyden vuoksi ohjeet mukailevat muitakin käsityöhuutokauppojen sääntöjä):
  • Huutokauppa polkaistaan käyntiin än-yy-tee-nyt ja jatkuu aina viralliseen nenäpäivään pe 9.11.2018 klo 18 saakka.
  • Huutokauppa tapahtuu Sormustimen facebook-sivulla, pääset huutokauppaan mukaan TÄSTÄ LINKISTÄ.
  • Lähtöhinta lapasilla on 5€ ja minimikorotus vähintään 1€. Oma korotus tehdään kommentoimalla kommenttikenttään oma tarjous.
  • Huutokaupassa on 5 minuutin sääntö eli huutokauppa sulkeutuu, kun viimeisestä huudosta on kulunut yli 5 min. Käytännössä  näin tapahtuu, jos huutokauppaa tehdään vielä pe 9.11. klo 17.55 jälkeen.
  • Kun huutokauppa päättyy, huutokaupan voittaja on velvollinen maksamaan tarjoamansa summan Nenäpäivä-keräykselle viikonlopun 9.-11.11.2018 aikana tämän linkin kautta. Minulle tulee lähettää ruutukaappaus tai muu tosite lahjoituksesta, minkä jälkeen lähetän lapaset huutokaupan voittajalle. Luonnollisesti minä vastaan postikuluista itse.
Jäikö kysyttävää vielä?

Pieni heijastintupsu ja villatupsu välittää lämpöisiä ajatuksia käyttäjälleen.

Muistakaahan, että Nenäpäivä-keräykseen voi osallistua ja lahjoittaa rahaa, vaikka ei voittaisikaan lapasten huutoa. Itse vain toivon, että joku saa lämpöiset lapaset ja mahdollisimman moni osallistuisi Nenäpäivä-keräykseen joko huutokaupan tai muun väylän muodossa. Tehdään yhdessä tästä maailmasta parempi paikka ihan jokaiselle <3

Rakkaudentäyteisin ajatuksin, Anni





0
Sisällön tarjoaa Blogger.