NEULOMINEN

OMPELEMINEN

Lilja-maximekko kesäsäähän

Otin toukokuun haasteeksi Me made mayn innoittamana pukeutua mahdollisimman paljon itse tekemiini vaatteisiin. Kunnianhimoinen tavoite kuvata jokainen asukokonaisuus unohtui kaikessa elämän ruuhkassa, mutta paljon on omatekemää ollut päällä. Samalla kun välttelee niitä ostovaatteita, huomaa, mitä (omatekemää) puuttuu omasta garderoobista. Mustia neuletakkeja on tehtailtava ainakin pari, koska niitä käytän paljon ja edelliset, ne ostetut, ovat tulossa tiensä päähän. Maximekkokin puuttui valikoimista. Kuin tilauksesta Jujunalle tuli tarjolle ilmainen maximekon kaava. Kaavassa oli taskutkin, ne kun usein mekoista unohtuu. Äidin kangaskaappia vähän tongin ja löytyikin mukavan vilpoisa ja laskeutuva mekkokangaskin.


Kaavan tulostin netistä. Tämä on toinen tulostamani kaava. Edellinen kun oli lapsen vaate, ei teippailu-urakka ollut suuri, mutta täytyy sanoa, että 35 arkin kanssa hymy alkoi jossain kohtaa hyytyä, etenkin kun assistenttina oli paperin ryttäämisestä tykkäävä taapero. Lilja-kaava oli iisi, nopea ja mukava tehdä. Lopputulos vähän sai pohtimaan, että onko tämä liian yöpaita. Vyötäisille lisätty vyö kuitenkin teki ilmeeseen kummia. Myöhemmin, jos jaksan, saatan vähän suurentaa pääntietä eri muotoiseksi. Muuten hieman kiiltävä kangas tuo juhlallisuudenkin tuntua, ja voisin kuvitella laittavani tämän mekon korkkareiden ja korujen kanssa juhliinkin.


Olen aika ihmeissäni, kun katson ensikertaa asuinpaikkani ympärillä omaa pihaa. Auringon mukana piha muuttui vihreäksi ja vihreämmäksi se tuntuu koko ajan muuttuvan. Samalla niin ihanaa, mutta niin outoa ja vapauttavaa. Vihreys tekee pimeän talven jälkeen aina ihmeitä. Nyt nautin pihan jokaisesta vaiheesta, jokaisesta kukkivasta omenankukasta ja puiden tekemistä varjoista.

Ihanan kesäistä sunnuntai-iltaa!

Anni

Naulakkopuu

Kirjoitimme eilen pankissa ehkä sata kertaa allekirjoituksemme ja vihdoin talo, jossa olemme asuneet jo kuukauden, on meidän. Tavarat alkaa löytää omat paikkansa. Oma mieli vähän vielä vaeltelee ja uuden kodin rutiinit eivät ole vielä asettuneet. Onkin aikamoista, kun siirtyy kerrostaloasunnosta omakotitaloon, jossa on ihan omat kuvionsa. Pestäviä vessoja on useampi, imuroitavia neliöitä enemmän ja pihan kukkapenkitkin pitäisi muistaa kitkeä. Vaikka välillä vähän hengästyttää, iloitsen, kun huonekalu, joka on odottanut omaa paikkaansa, saa sen.


Viimeinen talven puutyökurssin nikkorointini oli lasten naulakko. Halusin tehdä naulakon, johon saisi kaikki laukut ja nyssäkät ripustettua, ehkä huomista odottavat vaatteetkin. Ja nyt vihdoin tuo naulakko on päässyt omalle paikalleen - edelliseen kotiin se ei mahtunut.

Vaikka naulakon perimmäinen tarkoitus on tarve ripustaa, halusin sen sopivan lasten huoneeseen. Halusin, että se voi myös innoittaa leikkiin. Puuhun innoitti Swedesen sekä Luonan puun muotoiset naulakot. Piirtelin puun muodon, vaan enpä osannut aavistaa, minkämoinen homma naulakon sahaamisessa olikaan. Vannesahalla pörräily oli kyllä todella kivaa, mutta kulmia oli sen verran paljon ja puu sen verran pitkä, ettei puu ihan noin vain siinä pyörinytkään. Lopulta piti pyytää vähän apuakin, että jokainen nurkka saatiin sahatuksi.


Tykkään tästä puusta kovin. Jos lapset eivät tätä löydä käyttöönsä, saattaisinpa ottaa naulakon meille aikuisille käyttöön vaateripustimeksi.

Ihanaa helleviikkoa!

Matematiikkatehtäviä maitopurkin korkeista

Kun minulta kysytään ammattiani, vastaan aina olevani luokanopettaja ja käsityönopettaja. Olen suorittanut pitkän sivuaineen tekstiilityöstä ja kässäily kun on suuri intohimoni, on minun helppoa samaistua käsityönopettajuuteen. Lähes aina jätän kuitenkin sanomatta, että ihan yhtä lailla minä olen matematiikan opettaja. Minulla on pitkä sivuaine myös matematiikasta, mikä tuntuu hassulta, sillä en en kamalasti välitä (yliopisto)matematiikasta enkä ollut järin hyvä siinä. Päädyin matematiikan opintoihin hieman sattumalta. Kuitenkin olen oppinut tykkäämään valtavasti juuri alakoulun matematiikasta ja sen opettamisesta. Tykkään keksiä erilaisia harjoituksia ja toiminnallisia tehtäviä matematiikkaan. Ehdoton lempparini ovat kertotaulut. Niitä onkin syytä treenata jo pienistä oppilaista lähtien. Kun sisältö on vähän junnaava, on erilaisista treenausharjoituksista hyötyä.


Kun kertotauluja kerrataan, laitan oppilaita heittämään hernepussia tietyn kertotaulun hengessä ja heittäessä sanomaan tietyn kertotaulun seuraavan luvun (5, 10, 15, 20...). Kertotaulupaketistani löytyy myös kertotauluavaimia ja kortteja, jonka toisella puolella lukee kertolasku ja toisella puolella vastaus. Yksi oppilaiden suosikeista on maitopurkin korkeista tehty kertotaulupeli, jota voi tehdä yksin tai yhdessä. Tähän ideaan olen alunperin törmännyt jossain sosiaalisessa mediassa. Tällaisen kertotaulupelin valmistaminen on todella edullista ja tämä jaksaa innostuttaa pienempiä ja isompia. Siinä täytyy yksinkertaisesti yhdistää oikea korkki oikean laskun kohdalle. Mutta kun laskun tekemisessä on tuo pieni kierrettävä juju, onkin sen tekeminen monille mielekkäämpää. Jokaisella syttyy halu löytää korkeille oikeat paikat, tykkäsi matematiikasta muuten tai ei.


Ee on alkanut hiljalleen kiinnostua matematiikasta ja erityisesti yhteen- ja vähennyslaskuista. Automatkoilla esittelemmekin toisillemme kysymyksiä, kuten vaikkapa "jos korissa on kahdeksan omppua ja syön niistä kolme, montakos omppua jää". Paras apu ja oiva kymmenjärjestelmäväline löytyy läheltä eli omat sormet. Siksi teinkin yhden kertotaulupelin päälle laitettavan mallin, jossa on helppoja, enintään kymmeneen ulottuvia yhteenlaskuja. Peliä ei tarvinnut liimata kasaan, vaan pelkät korkit ja uusi korkkipohjien päälle tuleva kartonki riittivät tähän. Huomasin, että pienemmälle lapselle myös korkkien pyörittely käy mukavasta motorisesta harjoituksesta.


Ehdin innostuksissani liimailla kertotaulupelit kasaan ja välivaiheet jäivät kuvaamatta, mutta tässä työvaiheet piirrettyinä. Helppoa ja mukavaa ja sopii sekin lapsen kanssa tehtäväksi!

Ihanan kesäistä viikon jatkoa!

Anni

Matto virkatuista kuusikulmioista + kuusikulmion ohje

Jos sen voin tehdä itse, itse sen myös teen, lupailen tuossa otsikkoni alla. Se on ollut aika lailla toimintaperiaatteeni jo vuosia, mutta välillä se tuntuu vähän vitsaukselta - eikö mitään voi ostaa valmiina kaupasta? Tietenkin voi, eihän tätä itse tekemistä vaadi kukaan muu kuin minä itse, hankalampi purtava siis. 


Neliöt lisääntyivät kuukauden takaisen muuton myötä ja niin myös mattoja pitäisi saada sinne ja tuonne. Mielessäni pitkään oli jo kutkuttanut kuusikulmioista virkattava matto ja nyt olikin oiva paikka sellaiselle, nimittäin vessa. Kuusikulmioita voisi sommitella miten vain ja epäsymmetrisestikin. Ajatuksissani oli isompi matto, jolloin vessan vaatima maton epäsymmetrisyys olisi tullut paremmin esille, mutta kude loppui yksinkertaisesti kesken ja valmistuikin vain suora, pitkula matto. Tällä siis mennään toistaiseksi, mutta paloja saattaa syntyä lisääkin ajan saatossa.


Virkkasin maton paksummasta ontelokuteesta kasin koukulla. Kokeilin erilaisia kuusikulmioita, mutta en saanut mieleistäni kulmikkuutta esiin. Tyytyväinen olin seuraavaan kuusikulmion virkkaustapaan, joka meni kansanomaisehkosti näin:

Virkkaa 2 kjs.
1. Virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan 6 ks. Sulje kerros piilosilmukalla.
2. Tee jokaiseen ks:aan 3 p. Huom! Korvaa ensimmäinen p 3kjs:lla. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen kjs:aan. Yhteensä siis 18 pylvästä.
3. -> Korvaa kerroksen ensimmäinen pylväs aina kolmella ketjusilmukalla. Tee edellisen kerroksen keskimmäiseen lisäyspylvääseen kolme pylvästä, muihin kuhunkin yksi. Sulje aina kerros piilosilmukalla. Tee haluamasi määrä kerroksia. Kerroksella tulee aina 12 silmukkaa lisää.


Nyt sitten mieli alkoikin raksuttaa, millaisen maton tekisin toiseen vessaan... Olisiko ideoita? Entä voisiko mattoa valmistaa (ilman kangaspuita, vaikka nekin löytyy) jotenkin muutoin kuin virkaten?

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Anni

Kello käy

Mökkimme valmistui nelisen vuotta sitten ja siitä on tullutkin mukava kohtaamispaikka. Kesien perinteeksi on muodostunut, että meille tulee vieraita tasaiseen tahtiin, joko kahville tai pidemmäksi aikaa. Viime kesän tilastoissa yösijan annoimme 30 yönä yhteensä 29 matkailijalle, kahvittelijoita on sitten ollut varmaan toinen mokoma. Vaikka heinäkuun jälkeen olemme aika kyllästetyt ihmisten näkemisellä, ovat nuo kohtaamiset myös kesän kohokohtaa ja ihana energiaruiske syksyä kohti. Meillä on paljon ystäviä pääkaupunkiseudulla emmekä heitä kauheasti ehdi muulloin nähdä. Kesällä nautimme ystävyydestä.


Viime kesän yksi mieleenpainuneista kohtaamisista oli, kun mieheni kaveri poikkesi kylään, katsoi ympärilleen ja totesi: "Kaikki on modernia, uutta ja tyylikästä, mutta sitten tuolla seinällä on euron kello." Niinhän siellä oli, Ikean euron kello. Voitte vaan kuvitella, miten minua siepoi tuo pieni ei-niin-mietitty yksityiskohdan huomaaminen. Kun viime syksynä aloitin kansalaisopiston puutyökerhon ajatuksena kehittää puutyötaitojani, oli työlistallani se uusi kello mökille. Ajattelin samalla nikkaroida toisen meille kotiinkin.


Minulle toimi oikein hyvin tällainen kahden samankaltaisen työn samanaikainen työstäminen. Koska en osaa puutöitä juurikaan, samalla tuli kerrattua työvaiheet ja oppi jäi ehkä vähän paremmin päähän. Nyt saattaa mennä termit väärin, kun kellojen valmistumisesta on jokunen tovi, mutta yritetäänpä kerrata tuo prosessi: Liimalevy löytyi iskän jemmoista. Vannesahalla surauttelin ympyrät. Jyrsimellä jyrsin päällepäin tulevat reunat pyöreiksi. Pylväsporakoneella sain tehtyä sopivan kolon kellokoneistoille, jotka ostin Clas Ohlsonilta. Isompaan, kotiin tulevaan kelloon, tein kellonaikoja osoittavat pyörylät tappiporalla ja pyörylöiden reiät oksaporanterällä. Kalustemaali, sekin iskän jemmoista, levittyi nätisti pienellä superlonisella telalla. Ripustukseen tulevat nahkanauhat sain nahkatöihin hurahtaneelta veljeltäni. Nahkanauhat kiinnitin äidiltä saaduilla nauloilla. Niin, ei tästäkään projektista olisi tullut mitään ilman perheeni kattavia materiaalivarastoja. Kiitos siis heille!


Pienempi, kellonajaton kello saa mennä nyt mökille, sillä siellä ei nyt ole niin väliksi, jos kellonaikaa tuntuu vaikealta tulkita minuutilleen. Eikä ole euron kello enää, ei. Niin. Isompi, kellonajallinen kello näyttää aikaa uudessa kodissamme, jonne se sopiikin paremmin kuin hyvin.


Olkaa ajoissa!

Anni

Rusetilla suosikiksi + nopean rusetin ohje

Kun näin ensimmäisen "sneak peekin" Verson puodin Dogs-kuosista, tiesin, että nyt on meidän perheen suosikkikangas kyseessä. Minun makuuni ovat mustavalkoinen väritys ja Een mieleen ovat (todellakin!) nuo koirarivistöt. Punatukka ja kaksi karhua -blogissa ihan suosikkipostaukseni on paidasta mekoksi -kooste, mitä kaikkea voikaan pelkällä paidan kaavalla tehdä. Sieltä valkkasin Cocoon dressin tälle koirakankaalle. Tämä mekon malli sopii vähän jämäkämmälle joustocollegelle paremmin kuin hyvin.


Mekko oli nopea surauteltava, oikein mieleinen "peruspertsa". Hurjalla vauhdilla lämpenevät kelit vaativat myös uutta pipoa kehiin Eelle. Nappasin yhden vanhan parilla reiällä varustetun t-paidan ja leikkelin siitä uuden pipon. Aivan verraton ohje pipon ompeluun löytyy Mehukekkereiltä, tässäpä teille siis jo kaksi blogiohjevinkkiä! Jotenkin minulla menee aivot ihan nurin, kun pohdin sitä, miten sen pääsauman saa ommelluksi kerralla, joten palaan tuon postauksen ohjevideoon yhä uudelleen ja uudelleen.


Musta pipo tuntui niin mälsältä, niin ompsasin siihen koirakankaasta pikarusetin. Tällainen rusetti valmistuu viidessä minuutissa ellei nopeampaankin: Leikkaa 15 cm x 20 cm pala tukevasta kankaasta - ompele lyhyet päät yhteen, jätä keskelle kääntöaukko - pyöräytä juuri ommeltu sauma palan keskelle kuvan mukaan ja ompele kappaleen sivut - käännä - harsi neulalla ja langalla rusetti kokoon.


Vaan se, mitä en arvannut tapahtuvaksi, oli tämän pipon suosio juuri tuosta koirarusetista johtuen. Pipo on ollut lähes koko ajan sen valmistumisesta lähtien päässä. Sisällä ja ulkona. Se päässä on leikitty koiraa tai muuten vain tehty eläimellisiä asioita. Ja itku tulee, jos se hetkeksi häviää jonnekin. Joskus se on pienestä kiinni. Tarvitaan vain koiria ja rusetti.

Tässä olikin monta suosikkia - suosikkipostaukseni sekä Punatukka ja kaksi karhua - että Mehukekkerit -blogeista, Een uusi lempparipipo ja -mekko, lempparitapani tehdä rusetti sekä kuvien taustalla näkyvä uusi lempiravintolani Mikkelissä, Mikkelipuiston Greeneri. Tästä onkin hyvä suunnata tekemään lempparitekemistäni, aion nimittäin istahtaa mökin sohvalle, ihailla liplattavaa järven pintaa ja neuloa.

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa toivotellen, Anni

Biker-housuja hiuslaskosjalalla

*Yhteistyössä Husqvarna Viking*

Voi polvet sentään! Ja nilkat! Molemmat lapset hurahtivat yhtäaikaa (vai huomasinko sen vasta nyt?) ja nilkat vilkkuvat molemmilla. Myös polvet vilkkuvat housuista jos toisista polvien kohdille tulevista rei'istä. Konttaus on se juttu Aalla nyt. Eläinrakas Ee leikkii taas niin kovin eläinleikkejä ja eihän eläimet kahdella jalalla kävele, joten seuraus on rikkinäiset polvet yhä useammista housuista. Kun housuhommiin kävin, mietin, että polvet tarvitsevat jotain tujumpaa. Biker-malli olisi siis aika näppärä - muut osat voivat olla sitä mukavaa trikoota ja polvet paksumpaa materiaalia. 



Silpasin tutut leggings-kaavat bikermuotoon. Päätin tehdä housuihin myös vähän lisää biker-meininkiä polvipalojen hiuslaskoksilla. Tähän olikin Husqvarna Vikingin 3-urainen hiuslaskosjalka aivan oiva väline! Ompelin hieman polvipalaa reilummat kangaspalat hiuslaskoksille ja leikkasin muotoonsa vasta lopuksi. Hiuslaskokset syntyivät paljon simppelimmin kuin osasin kuvitellakaan! Paininjalan eteen sijoitetaan pieni koholevy, joka nostaa kangasta pikkukuprulle. Laskos ommellaan kaksoisneulalla, jolloin hiuslaskos lukittuu paikoilleen. Laskoksia olikin mukava vain hurruutella menemään - aivan toista kuin se aika stressaava hiuslaskosten ompelu suoralla ompeleella laskoksen sivusta käsin! Laskos myös tulee juuri siihen, mihin haluaa. Jes.


En tiedä, ennaltaehkäiseekö hiuslaskokset polvien kulumista, mutta kangas on ainakin vahvempaa polvien kohdilta ja onhan nuo hiuslaskokset aika kivan näköiset! Kasvunvaraa on ainakin nuoremman housuissa reilusti eli nilkat pysyvät ainakin piilossa.




Kestävyyttä viikkoon toivotellen, Anni

Liitutaulumaalispraylla muuntautuvia kukkaruukkuja

*Spraymaali saatu blogiyhteistyönä Pintyplussalta*

Näin lempikukkakauppani Neiti Neilikan instagramissa ihania itse piirrettyjä kukkaruukkuja kasvokuvalla. Ne olivat jotenkin todella symppiksiä. Tiesin kuitenkin, että nopeasti vaihtuva mieleni ei varmaan jaksaisi samoja naamoja katsella. Olisi keksittävä siis jotain muuta. Mikä sattuma siis olikaan, että sain blogiyhteistyönä testattavaksi liitutaulumaalisprayta ja muuttoruljansseissa löytyi kaksi vääränväristä ruukkua!




Spraymaalit ovat mielestäni helppoudessaan askartelijan ykköstarvike, siksi olinkin aika innoissani, että löytyi liitutaulumaaliversio spraysta, joka lupaa tarttuvansa kaikenlaisille pinnoille. Kalkkimaalispraymaaleja maahantuova Pintyplus tuo maahan myös tätä 1st editionin liitutaulumaalisprayta. Tarjoushinta Kevätmessuilla oli tällä maalilla vitonen, normaali myyntihinta varmaan muutaman euron enemmän, ei siis mikään tähtitieteellinen summa.

Edellinen telalla maalattu liitutaulumaaliprojekti oli vielä tuoreessa muistissa - maalia piti levittää kolmesti ennen peittävän lopputuloksen saamista - joten suhtauduin sprayhin varauksella. Yllätyksekseni kuitenkin sprayllä riitti vain yksi levityskerta. Sen verran kiiltäväpintainen ruukku kuitenkin oli, että terävällä liidulla piirtäessäni maaliin tuli jo muutamat naarmut. En osaa sanoa, tuleeko naarmuja niin helposti, jos alla on hieman pehmeämpi materiaali kuten puu tai ruukku ilman kiiltävää pintaa.


Tämän viikon teema meillä on ollut norovirus, josta on saanut osansa itse kukin. Ajattelin monia voimaannuttavia ajatuksia kaikkia sairastelevia lapsiperheitä kohtaan. Kun lapsi sairastaa, oma sydän särkyy, mutta kun itse sairastaa, on voimavarat koetuksella, kun jotenkin ne pienetkin pitäisi huomioida omasta kurjasta olosta huolimatta. Pienenä jalkeilla olon hetkenä pyyhin lempeästi hymyilevän kasvon ruukun kyljestä ja kirjoitin itselleni otteita Eeva Kilven runosta itselleni muistutukseksi: "Nukkumaan käydessä ajattelen: ... Sinä pieni urhea nainen. Minä luotan sinuun."
Niin se vain on. On luotettava itseensä ja siihen, että kaikki järjestyy ja huomenna paistaa aurinko. Niin kuin tekikin.

Voimaannuttavia ajatuksia teidän jokaisen iltaan!

Anni
Sisällön tarjoaa Blogger.