Iloa kupliva uimapuku

Uimiseen on liittynyt pienessä mielessäni aina paljon tunteita. Meinasin nelivuotiaana hukkua rantaloman uima-altaaseen. Silloin aloin pelätä vettä ja opinkin uimaan vasta ekaluokan jälkeen. Sitten jossain teini-iän kynnyksellä sain päähäni, että polveni ovat kertakaikkisen vinot ja siksi minun ei tule näyttäytyä uimahallissakaan polvineni. Nojustjoo, teini-iän höpö-päähänpistoja. Aikuisiällä opin tykkäämään uimisesta ja uimahalleista, mutta en tiedä, missä äidinmaidossa esikoiseni imi pelon vettä kohtaan. Etenkin kun olen yrittänyt tietoisesti olla välittämättä lapsuuden pelkoa. Ei tapahtunut mitään erikoista. Veimme uimahalliinkin monesti. Mutta ei. Hänen klassikkolausahduksensa uimahalliin mennessä on ollut "en halua sitten kastua".

Vuoden takainen uimakoulu jätti lisää negatiivisia jälkiä pieneen mieleen. Liiallinen painostus veteen sai Eessä aikaan vahvan vastareaktion ja uimakoulu jäi kesken, sinne ei menty myöskään tänä vuonna. Minuun tämä sattui kovasti. En halunnut, että tyttäreni kävisi läpi saman vesipelkoisen lapsuuden kuin minä. Olen yrittänyt näyttää ja kertoa, että vesi on harmiton ja kiva juttu, enkä siinä onnistunut. Vaan sitten tapahtui poikkeuslaatuinen kesä. Mökin järvivesi lämpeni. Pienellä painostuksella saimme Een ensikertaa veteen, sitten kellukkeiden varaan ja jotain tapahtui. Hän totesi, että uuden oppiminen on ihanaa ja pulahti taas kellukkeilla veteen. Nyt häntä ei tarvitse enää maanitella uimareissuille ja jos järveen mennään, ei sieltä malteta tulla pois. Jotain voitettiin. Onnen kyynel on noussut silmäkulmaani useasti.

Halusin ommella tälle ihanalle pienelle uimarille uuden uimapuvun, jos se rohkaisisi uimahommiin entisestään. Ommel-festareilta tarttui mukaani Hellinin Bubble Bath urheilulycraa ja ilmainen kaava kaksiosaiseen uikkariin löytyi täältä. Halusin ehdottomasti tehdä kaksiosaisen uimapuvun, koska tässä helteessä se vaan on kätevämpi, välillä riittää pelkkä alaosa, yläosa menee paidastakin. Halusin myös valita uikkarin teossa helpon tien (eli helpon kaavan ja vuorittoman valmistustavan), sillä tiedän uimapuvun ja lycran ompelun olevan ihan oma lukunsa. Niin se vain kaikkeen tottunut Husqvarnan mökkikoneenikin alkoi tehdä hyppytikkiä, vaikka kyseessä oli ihan tavallinen lanka, siksak-ommel eikä edes kaksoisneulaa. En ole perehtynyt hyppytikkien maailmaan aiemmin, ei ole ollut tarvetta, mutta nyt pitänee ottaa selvää hyppytikkeihin liittyvistä seikoista. Lisäksi kaava oli kaventamisestaan huolimatta hieman reilu ja etenkin pöksyt löpöttävät takaa. Mutta tämä ei näytä pikkutirppanaa haittaavan, tämä on kuulemma ihanin ja parhain uimapuku ikinä, koska se on ihanan värisestä kankaasta, siinä on ihana röyhelö ja äidin tekemä. Voi sydän! Ehkä me hiljalleen eheydymme veden aiheuttamista negatiivisista tunteista, molemmat.

Nautitaan kesästä, Suomen järvistä ja uimisesta!

Anni

27

Suloinen Tihku, muistutus hattarapilvistä

*Yhteistyössä Eloise*

Olen rakastanut tätä kesää niin, että sattuu. Tuntuu, että alkukesä meni sen hyväksyessä, miten väsynyt olenkaan. Muun kesän olen saanut toipua siitä väsymyksestä. Olen ladannut akkujani auringossa, nauttinut jokaisesta lämpöasteesta ja tuhahdellut lämmöstä valittajille. Vihdoin on kauan odotettu kesä, joka tuntuu kesältä ja joka ikisellä solullani nautin ja kiitän siitä. Siitäkin huolimatta, että yli viikon kestänyt migreeni vei minut päiväksi sairaalaan tiputukseen ja tiedän, ettei lämpö ja auringon valo ole varsinaisesti auttanut migreenistä toipuessa. Silti rakastan jokaista aurinkopäivää.

Kun ensimmäistä kertaa näin sadepisaroita sääkartassa, meinasi silmiini nousta kyyneleet. En ole vielä valmis luopumaan tästä kesien kesästä. Sade osoittautuikin vain luontoa virkistäväksi trooppiseksi sateeksi ja jälleen saan ladata akkujani ja iloiten katsoa, miten vettä pelännyt esikoinen puljaa onnellisena järvessä. Tiedän, että syksy tulee vielä. Mutta aion latautua siihen asti täysin rinnoin. 

Löysin aivan herttaisen verkkokaupan nimeltään Eloise. Kankaita, asusteita ja vaatteita myyvä Eloise valmistaa tuotteensa itse, jokainen myytävä kappale on siis uniikki. Kankaat ovat suomalaista suunnittelua ja pääasiassa luomulaatuisia. Rakastuin aivan täysin Eloisen Tihku-kuosiin ja ilokseni sain sitä testattavaksi. Tuossa Mieli designin suunnittelemassa Tihkussa on jotain juuri siitä olotilasta, jota koen väsymyksen ja onnellisuuden keskellä. Pilviä, jotka hiljalleen muuttuvat vaaleanpunaisiksi hattaroiksi. Toisaalta minulle myös muistutus siitä, että ne syksyn sateet voivat olla oikein suloisia ja virkistäviäkin. Kun imee aimoannoksen kesää ja elämää sisuksiinsa, on sitä hyvä käydä syksyn sulosateissa sulattelemaan sohvan nurkkaan, laittaa vaikka tuli takkaan ja kilkutella ihania lämpöisiä neuleita. Syksyn tihkullekin on paikkansa.

Tihkusta valmistui Een toiveiden mukaan sellainen mekko, joka ulottuu maahan saakka, niin kuin prinsessalla. Prinsessaa kun meillä ei muuten leikitä, sellainen oli tehtävä oitis. Rusettiturbaani pääsi kruunaamaan mekon. Myös pikkuveli Aa sai samistelu-hihattomansa. Myös syksyksi valmistui nappilistapaita Aalle muistuttamaan sateiden suloisuudesta - biker-housut valmistuivat jo keväällä. Joku konservatiivisempi olisi ehkä jättänyt vaaleanpunaiset pilvet purjehtimaan vain tytön vaatteisiin, mutta minusta ne sopivat oikein hyvin tälle pikku jätkän pätkällekin.

Mutta nyt takaisin auringon säteisiin! Nautitaan!

Anni

4

Rheinlust ja koeteltu usko neulomiseen

Olen aina sanonut, että käsityöt ovat keitaani. Nautin suuresti luovasta työskentelystä, omien käsien jäljestä sekä valmiiksi saamisen tunteesta. Lataudun käsitöitä tehdessäni. Toki niitä sudenkuoppiakin on, niistä kirjoitin tammikuussa, ja negatiivisiakin tunteita käsitöihin tietenkin mahtuu, kuuluuhan käsitöihin niin kuin elämäänkin koko tunteiden kirjo. Yleisimpiä negatiivisia tunteita käsitöiden parissa on harmistus, kun jokin menee pieleen tai pitää purkaa, ja turhautuminen, kun ei tule sellaista kuin piti tai valmista ei tule riittävän nopeasti. Yleensä nuo negatiiviset tunteet ovat ohimeneviä, mutta tätä huivia tehdessä meinasi kerta kaikkiaan usko loppua. Kuten tätä tehdessä huomasin, kapuloita rattaisiin voi tulla hyvinkin moninaisista syistä.

Ohje: Rheinlust

Lanka: Sirdar Snuggly Baby Bamboo

Kuvauspaikkana ihana Kaarina Kaikkosen tilataideteos Vasten auringon siltaa 

Kirkonvarkauden sillan kupeessa

Kun näin tämän Rheinlust-huivin ensimmäisen kerran, tiesin, että se on tehtävä. Innoissani ostin ohjeen ja vielä enemmän innoissani Helsingin reissulla tammikuussa päätin ostaa siihen langat. Ensimmäinen kurjuus tämän työn kohdalla oli yllätyksekseni juurikin lankakauppareissu. Luulin lankakauppareissuni olevan täynnä ihanaa hykertelyä ja suloisten lankojen hypistelyä, mutta se muuttuikin turhautumiseksi hyvin pian. Ymmärrän, että kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta sain kertakaikkisen tympeää palvelua, että nytkin harmittaa, että ostin langat sieltä ja etten antanut palautetta kaupalle saamastani palvelusta. Silmien pyörittelystä, huokailusta ja ironisista kommenteista huolimatta sain ostetuksi itseäni miellyttäneen langan, ihanan kiiltävän ja pehmoisen Sirdar Snuggly Baby Bamboon (80% bambusta valmistettua viskoosia, 20% villaa). Sen verran kuitenkin huomasin lankakauppareissun ärsyttäneen, että työtä ei tehnyt mieli aloittaa. Joskus kun menee tunteisiin, niin menee kerta kaikkiaan tunteisiin.

Yritin kuitenkin päästä tämän lannistaneen tunnetilan yli. Kun sain otetuksi puikot ja langan käteen, oli työtä kiva alkaa tehdä. Ensimmäiset kerrokset valmistuvat nopeasti ja työ hidastui vasta edetessään. Turhautti tosin, kun aluksi en meinannut oppia kaaviota ulkoa. Istumalihaksia puolestaan kysyivät kuvion ainainen toistaminen. Neule ei sovi telkkarin kanssa tehtäväksi, se vaatii silmiä ja keskittymistä, niin kuin muutamaan otteeseen tehdyt purkamiskerrokset osoittivat. Ensimmäistä kertaa minut neuloessa myös yllätti kuvotus, nimittäin langassa oli aivan oma tuoksunsa, tai no hajunsa. Hajun täytyi tulla bambuviskoosista, koska se oli aivan omanlaisensa, ei yhtään villaisa. Tuntui, että nämä kesähelteet myös lisäsivät tuota hajua entisestään ja hajuaistini on muutenkin tavallista herkempi. Ulkona neuloessa haju ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, onneksi säät ovat suosineet ulkoneulomista.

Ja kävi tietenkin vielä klassisesti niin, että lankahan loppui kesken (terveisiä vaan sille langan riittävyyden laskutoimitukset tehneelle tylylle myyjälle, rakastan sinua entistäkin enemmän). Eikä siis ihan vähän, vaan aivan reilusti. Sinänsähän se ei haittaa, koska huivista tuli ihan hyvän kokoinen näinkin, mutta koska en ihan hahmottanut, miten loppunurkkaus huivissa tehdään, neuloin viimeisen osan neljästi, ennen kuin sain ohjetta muokatuksi siten, että saan langan riittämään ja järkevän näköisen lopputuloksen aikaiseksi. Sisulla sain huivin valmiiksi asti.

Mutta nyt voin huokaista. Huivi on valmis ja se on kaunis. Voin käyttää sitä nyt kesälläkin, sillä viskoosi on sopivan vilpoisa (tosin se edelleen haisee, mutta ehkä totun). Tähän väliin haluan neuloa jotain nopeaa ja jotain, minkä opin ulkoa tai mitä tehdessä voin keskittyä muuhunkin. Vaikkapa järven liplattavan pinnan katsomiseen.

Ihania kesähelteitä toivotellen, Anni

6

Virkattu saippuapussi

Palasaippuat tulivat elämääni n. 1,5 vuotta sitten. Ensin kiehtoi ajatus niiden itse tekemisestä (täällä ensimmäiset saippuani). Sitten tajusin, miten ihanan riittoisia ne on. Ja lopulta tajuntaan iskeytyi se, mitä pidän palasaippuoissa nykyään tärkeimpänä asiana: ne ovat ekologisempia. Ne yleensä myydään paperiin pakattuna, ei siis sitä ainaista muovijätettä tai kovia nestesaippuapulloja roskiksessa. Rahtiakin ajatellen, on aika eri juttu roudata litrakaupalla painavaa nestesaippuaa kuin pienempään tilaan menevää ehtaa palasaippuaa. Lisäksi usein varsinkin käsityöläiskaupoista saa lähellä käsityönä tehtyjä saippuoita, ihana tukea käsityöläisiä ja lähituotteita.

Yksi juttu on näissä palasaippuoissa semmonen "äh"-reaktion aiheuttava. Kivoja palasaippua-astioita on hankala löytää. Onneksi olen löytänyt muutamat kivat kotiin, niin niillä pärjätään. Toiseksi palasaippualla peseminen on jotenkin vähän hankalaa, kun saippua lipeää käsistä helposti. Siihen ratkaisuna on ollut virkattu saippuapussi. Tein tällaisen saippuapussin, johon kierrätin vanhaa pitsiä, jo vajaat nelisen vuotta sitten, mutta se menikin lahjaksi ja itselle on jäänyt tekemättä. Nyt kävin tuumasta toimeen.

Kalalankaa, 1,5-numeron koukku ja hommiin. Halusin saippuapussin, joka sanoo SOAP, ja tekniikkanaan ruutuvirkkaus. Toisin kuin tuossa Punomon ohjeessa, ruutuni muodostui kahden sijaan vain yhdestä ketjusilmukasta tai täytetyn ruudun tapauksessa pylväästä. Kirjaimet nappasin mukaani kirjainten ristipisto-ohjeesta. Tuo kiva teksti ei oikein tahdo erottua vaaleaa saippuaa vasten. Tässäkin työssä se erottui parhaiten keskeneräisestä työstä ja nyt valmiina siten, että saippuapussin sisällä on pala mustaa kangasta. Seuraava saippuapussi saa siis luvan olla jostain tummasta langasta, niin kuviokin pääsee oikeuksiinsa.

Ja nyt saunan lämmitykseen!

Anni

2

Tilkkuperhosia

Nykyään pitää olla tehokas. Toisaalta koen yhteiskunnan vaativan tehokkuutta niin työelämässä kuin muutenkin. Pitäisi saada paljon aikaiseksi ja harrastaa ja kokea. Toisaalta myös lapsiperhe-elämä asettaa omat tehokkuuspaineensa. Jos aion saada jotain tehdyksi, täytyy se tehdä nopeasti ja mieluiten neljä kärpästä yhdellä kertaa. Tehokkuusajattelu on hiljalleen hiipinyt myös käsityöharrastukseeni. Pitkäveteiseltä tuntuva huivin neulominen on saanut jäädä ja olen löytänyt itseni istumasta ompelukoneen äärellä tehden nopeasti valmistuvia (ja toki tarpeellisiakin) lastenvaatteita. Nopeammin, enemmän.

Niinpä vain huomasin, että kaiken sen tehokkuuden alla väsyin. Siinä hetkessä kun vähiten tekisi mieli pysähtyä, on pysähdyttävä. Voi sanoa ääneen, että väsyttää, eikä maailma kaadu. Ikkunoista näkee vielä läpi, ne voi siis pestä myöhemminkin. Vieraista voi kieltäytyä. Vaatteet voivat olla viikkaamattomina ikea-kassissa, kunnes ne on käytetty ja siirretty pyykkikoriin. Rikkaruohotkin voivat odottaa, talvi ne kaataa viimeistään. Ja jotain olisi tehtävä myös tälle suorituskeskeiselle ompelemisellekin.

Mikäs sen parempi keino hidastaa ompeluharrastusta kuin tilkkutyöt. Tein ensimmäisen paperpiecing-tilkkutyöni muutama viikko sitten ja yllätyksekseni pidin siitä. Se, miten pienet kangaspalat alkoivat muodostaa yhtä kokonaisuutta, oli koukuttavaa. Matemaattisen suorat viivat hivelevät tarkkaa minääni. Se ei valmistu nopeasti, mikä on juuri hyvä. Siihen täytyy rauhoittua, sille täytyy antaa aikaa. Se vaatii keskittymistä, jolloin kaikki se muu elämän häsellys unohtuu.

Ee tarvitsi meikkipussia, ponnarit ja pannat ovat täällä mökillä olleet aivan sikinsokin milloin missäkin. Päätin siis tehdä meikkipussin paperpiecing-tekniikalla. Ee kun rakastaa perhosia ja pinterestin avulla löysin sopivan perhosmallin, oli projekti sillä selvä. Kankaat ovat sukulaiselta saatuja Hilcon kankaita. Perhosten mallit ovat täältä. Perhosia oli ihana työstää. Ensimmäinen perhonen tosin oli lopuksi aika hassun muotoinen, mutta reunat sain tasatuksi ja perhonen ei mennyt hukkaan. Päätin olla myös välittämättä siitä, että perhosia reunustavat kappaleet eivät ole luotisuorassa. Lapsen meikkipussissa se menee kuitenkin ihan hyvin ja ehkäpä sekin on hyvä muistutus siitä, ettei kaiken tarvitse aina olla niin vimpan päälle.

Tämä työ oli ihanan rentouttava ja huomaan vähän väliä etsiväni uusia paperpiecing-malleja. Toivottavasti tulisi pian vastaan joku aivan ihana ja koukuttava eläinkuvio. Jos on tiedossa, saa vinkata!

Rentouttavia ajatuksia toivotellen, Anni

3

Mitä tapahtuu palautetuille käsityökauppojen tuotteille?

Taas reilu viikko sitten mediaan nousi se ikävä totuus nettikauppojen asiakaspalautuksista (https://yle.fi/uutiset/3-10272882). Kuluttaja ei tule ajatelleeksi nettikauppaan tuotetta palauttaessa, että tuotteen kohtalo ei suinkaan ole toinen kuluttaja vaan sen sijaan jätepuristin. Isoille yrityksille on edullisempaa tuhota tuote kuin laittaa se käyttöön, mikä on aivan älytöntä, etenkin, kun kaikki tiedämme luonnonvarojen vähäisyyden ja ympäristöongelmat.

Vaikka tämä surullinen asianlaita on ollut tiedossani aiemminkin, nyt vasta heräsin pohtimaan, miten paljon asiakaspalautuksia sekä reklamaatioita kotimaiset käsityöyritykset kohtaavat entä mitä tapahtuu heidän asiakaspalautuksilleen. Lähetin kymmeneen suomalaiseen kankaita ja/tai vaatteita myyvään yritykseen viestin, jossa kyselin, tuleeko heillä paljon asiakaspalautuksia tai reklamaatioita ja mitä näille tuotteille tapahtuu. Kesäloma-aikana ymmärrän, ettei sähköposteja lueta joka päivä, mutta sain kuitenkin muutaman vastauksen, joka kertoo hyvin, missä Suomessa mennään.

Nämä kankaat ovat minulla nyt työn alla. Reklamoitavaa ei ole löytynyt, vaan kankaat ovat olleet juuri sellaisia kuin odotinkin.

Suomessa kaikilla tuotteilla on 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus. Määrämittaan leikatuilla kankailla ei ole kuluttajasuojalain mukaan vaihto- eikä palautusoikeutta. Tämä tokikaan ei koske virheellisiä tuotteita. Kankaitakin saatetaan palauttaa reklamaatioina hyvinkin. Ainolan Marja kertoi, että palautukset - joita Ainolaan tulee vain muutama vuodessa - ovat leikkaajan inhimillisestä virheestä johtuvia reklamaatioita. Kankaassa on siis saattanut olla reikä, tahra, neulovirhe tai vastaava virhe. Asiakkaalle aiheutunut harmi sumplitaan jotenkin vaikkapa lisäkangaspalalla tai virheettömään tuotteeseen vaihtamalla.

Samaisesta vaihto- ja palautusoikeuden puuttumisesta johtuen kankaita palautuu NOSHille vain harvoin ja silloinkin usein siksi, että lähetetty paketti palautuu noutamattomana. Tällaiset kankaat hyödynnetään NOSHilla kilopusseissa. NOSH pyrkii pitämään vaatteiden asiakaspalautukset minimissään hyvillä tuotetiedoilla sekä valmistamalla monille vartalotyypeille sopivia vaatteita. Kaikki vaihtoina tai palautuksina saapuvat vaatteet tarkastetaan huolella, niistä tarvittaessa poistetaan kevyt irtopöly ja tavoitteena on pistää kaikki takaisin myyntiin. Jos vaate on sovituksessa sotkeutunut tai siihen on tarttunut vahva (esim. parfyymin) tuoksu, tuote poistetaan myynnistä. Poistetut mutta silti käyttökelpoiset tuotteet on vuosien varrella lahjoitettu eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Jos reklamaationa saapuva tuote ei ole enää hyödynnettävissä, päätyy se odottamaan toimitusta tekstiilikierrätykseen. NOSHilla seurataan aktiivisesti alan kehitystä mm. poistotekstiilien kierrätykseen liittyen, yhtenä lupaavana hankkeena on mm. Telaketju-hanke.

 PaaPiin Anniina Isokangas vastasi viestiini ennätysnopeasti. Paapiille asiakaspalautuksia tulee ehkä 1-2% tilauksista. Palautetut tuotteet tarkistetaan. Virheettömät tuotteet palautetaan myyntiin, pieniä virheitä sisältävät mutta käyttökelpoiset tuotteet päätyvät tehtaanmyymälän kakkoslaaturekkiin myyntiin. Joskus virheellinen tuote saatetaan lähettää näytteenä tutkittavaksi, mikäli esimerkiksi tuotteen kangas vaatii jatkoselvitystä. Ja mikä oli ihaninta kuulla, Isokangas totesi: "Roskiin ei päädy juurikaan koskaan mitään. PaaPiin arvoihin ei sovi tuotteiden turha roskiin heittäminen tai hävittäminen ja sitä vältetään aina, mikäli vain mahdollista."

Eloisen Jannina Niskala kertoi palautusten olevan hänen yrityksessään vain reklamaatioita. Tällöin tuote joko korjataan tai tehdään uudelleen, myyntikelpoiset myydään eteenpäin. Jos reklamaationa palautettua tuotetta ei sellaisenaan voi käyttää, tuote jatkojalostetaan toiseksi tai tulee joskus käyttöön vaikkapa omille lapsille. Samanlaista ilmiötä kuin jättivaatenettikaupoissa ei kuitenkaan ole, että tilattaisiin useampi koko ja palautettaisiin väärät.

Useat kangasyritykset kertovat toimitusehdoissaan, että kankaiden reuna saattaa olla vino teknisistä syistä, kangas saattaa kutistua, vaalealle kankaalle painetut tummat kuviot (digiprintit) saattavat päästää vaaleaa hötöä tai pisteitä kankaan pintaan pesujen myötä, sekä tietokoneen näyttö saattaa vääristää kankaan värejä. Usein olen saanut kangasostokseni mukana lapun, jossa lukee kankaan oikeat pesuohjeet. Värien kiinnittymisen kannalta on merkittävää, missä lämpötilassa kankaan pesee erityisesti ensimmäisellä kerralla. Runsas informaation tarjoaminen varmasti osaltaan vähentää reklamaatioita.

Pieni katsaus osoitti, että Suomessa on asiat aika hyvin. Toki minulla olikin tällainen ennakkoaavistus - eihän nämä kotimaiset yritykset harrasta samanlaista massamyyntiä kuin vaikkapa YLEn artikkelin Amazon. Jokainen myytävä tuote on merkittävä ja arvokas oman liiketoiminnan kannalta. Mutta tämäkin asia on hyvä huomioida nettikaupoissa asioidessaan. Sillä on merkitystä, heitetäänkö palautettu tuote pois, koska niin on kannattavampaa, vai satsataanko todella siihen, että tuote pääsee käyttöön tavalla tai toisella.

Suomalaiset yritykset eivät vain tuo Suomeen työpaikkoja ja verotuloja. He toimivat tuotteidensa kanssa vastuullisesti. Se on minusta kannattamisen arvoinen asia!

Sadepäiväterveisin, Anni

2

Kokedama - sopivaa sadepäivän tekemistä

Sain illalla viestin ystävältäni, että tehtäiskös huomisaamuna kokedama-sammalpalloja. Ei ollut vaikea myöntyä, etenkin kun sääennuste näytti kylmältä ja sateiselta. Mutta että siis mikä? Itselleni kokedama-käsitteeseen tutustuin vasta tänä kesänä, vaikka googlailemalla kokedamoja on ennustettu kesä- ja jouluhiteiksi jo muutama vuosi sitten. Kokedama on siis alunperin japanilainen keksintö ja aivan simppelisti siis sammalpallo. Multapallo löytyy sammaleen sisältä ja kastelu tapahtuu upottamalla koko pallo veteen.

Kokedamoja voi tehdä monella tapaa, mutta nyt menimme aivan helpoimman kautta tasan niillä aineksilla, mitä sattui löytymään. Kasvit kaiveltiin omasta puutarhasta, yksi orkideankin poikanen pääsi mukaan, multaa kuopastiin kasvimaalta ja sammalet mökkimetsästä (muistathan, että sammaleen kerääminen tarvitsee maanomistajan luvan). Vain rautalanka piti ostaa kaupasta, tosin sen olisi voinut korvata millä tahansa narulla. Kasveiksi valitsimme sellaisia, mitkä eivät tarvitse kovin paljon multaa puutarhassakaan. Kävimme työn touhuun tämän ohjeen turvin, mutta tämäkin video-ohje näytti aika kivalta ja selkeältä etenkin jos haluaa tehdä enemmän multaa vaativia kokedamoja.

Kokedamat ovat oiva sadepäiväntekeminen erityisesti siksi, että sammaleita ei tarvitse erikseen kostutella näitä varten, vaan sammaleet voi laittaa kokedama-askarteluihin samoin tein. Myös sammaleen kerääminen metsästä oli vaivatonta kosteutensa vuoksi, ei suotta murtunut matkan varrella. Lisäksi loppukastelun jätimme tekemättä, kun jätimme sammalpallot suoraan sateeseen. Nämä kokedamat saavat jäädä ulos, ulkokasveja kun ovatkin. Ehkä syksymmällä innostun sisälle tulevista, isommista kokedamoista.

Tässäpä siis oiva sadepäivän tekemisvinkki! Aineksia ei tarvita kummoisia ja saa vähän vaihtelua puutarhaankin!

Tunnelmallista sadepäiväviikkoa!

Anni

0