OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Starttiryijy

Yhteistyössä Taito Itä-Suomi

Kun sanoo "ryijy", minulle tulee kaksi mielikuvaa. Mieleen tulee ne ihanat hapsottavat eka-tokaluokkalaisten säkkikankaaseen tekemät ryijytyöt. Se toinen mielikuva taas on tummanpuhuva vähän vanhanaikaiselta tuntuva seinävaate jossain mummolan seinällä. Ehkä näistä mielikuvista johtuen ryijy tekniikkana on jäänyt vähän vieraaksi. Päätin paneutua asiaan ja osallistuin ryijykurssille sekä -luennolle.
Nämä ovat ehdottomasti lemppareimmat sisustusvärini. Erilaiset harmaat. Huomaatko ryijystä harmaan neljä eri sävyä?


Viime viikolla starttasi ryijykiertue taitoyhdistyksissä. Kiertue alkoi Mikkelin Kenkäverosta. Suomen käsityön ystävät täyttää tänä vuonna 140 vuotta ja tähän liittyen oli aluksi pieni luento ryijyn historiasta Suomessa. Suomessa ryijyjä on ollut 1600-luvulta lähtien. 1800-luvun loppupuolella Fanny Churberg sekä Jac Ahrenberg peräänkuuluttivat suomalaista tyyliä ja isänmaallisuuden näkymistä käsitöissä. Näin sai alkunsa Suomen käsityön ystävät, joka tällä hetkellä on nimestään huolimatta keskittynyt ryijyihin - tosin kysyttyäni asiasta minulle kerrottiin, että valikoima on laajentumassa lähiaikoina myös ryijyjen ulkopuolelle muihin käsitöihin. Luento muutti käsitykseni niistä synkistä, tunkkaisista peräkammarin ryijyistä. Suomen historiaan mahtuu upeita taideluomusryijyjä, hienoja värileikittelyjä sekä graafisia kokonaisuuksia. Muistikirjaani kirjoitin huutomerkeillä varustettuna Simberg-Ehrström: Granata, Ritva Puotila: Zeus sekä Paola Suhonen: Stream of Love

Lasisia karamelleja tekisi mieli melkein maistaa. Ihanat nämä Kenkäveron kattaukset.

Luennon jälkeen alkoi ryijy-workshop, jossa valmistettiin Suomen käsityön ystävien Startti-ryijy. Värivaihtoehtoja oli neljä, harmaa, punainen, vihreä ja sininen. Starttiryijystä oli myös neljä mallivaihtoehtoa. Oli todella kiva oppia, miten ryijyä Oikeasti tehdään ja kunnioitukseni kaikkia ryijyjä kohtaan kasvoi huimasti. Niissä on kuulkaa aikamoinen työ. Reilussa parissa tunnissa ehdin tehdä noin puolet omasta ryijystäni. Koska pikku-Ii oli kurssilla mukana, keskityin ryijysolmuihin niin suurella intensiteetillä (sillä silloin on tehtävä, kun voi), että välivaihekuvat jäi hyvin vähäisiksi. Yllä näkyy, mihin asti pääsin - kuvassa myös Kenkäveron ihanan persoonallista kattaustyyliä, josta usein saa ideoita omaankin kotiin, tällä kertaa pöydissä oli kuusenoksia lasipulloissa sekä lasisia karamellejä. Alla taas on kuvattuna lähtötilanne. Ihania oli nuo muutkin värit, mutta mihinkäs minä nyt vaihtaisin tuttua ja turvallista valko-harmaa-musta-värimaailmaa.

Kun flow iskee, ei ehdi paljoa kameraan tarttua. Tämä pikaräpsäys kuitenkin tarttui lähtötilanteesta.

Nyt ryijy istuu pingotettuna pahvinpalan ympärille tauluhyllyllä puisen antilooppiveistoksen vieressä. Se on kaunis ja tasapainoinen ja tykkään siitä kovasti. Katsotaan, josko tarttuisin ryijyneulaan toisenkin kerran.

Tykkään.

Lempeää maanantaita!

Anni
2

Hau hau - pehmeä pentukoira

Hau hau! Olemme saaneet nauttia upeista pakkaskeleistä viime viikkoina. Lunta on tupruttanut ja sekös on tehnyt minut iloiseksi, sillä lumityöt on lempparitalviliikuntamuotoni (heti sen jälkeen tulee mäenlasku). Toisaalta pakkanen on pakottanut minut sisätiloihin. Tuo meidän pikkuinen Ii on vähän mammanpoika, niin kuin ehkä 1,5 kuukauden iässä kuuluukin olla. Yhdessä ei olla päästy uloskaan, kun ilmat ovat olleet liian kirpsakoita pienelle ihmiselle. Mutta nyt on ollut muutamia lauhdempia hetkiä ja silloin ollaankin pinkaistu ulos!


Viimeksi ulos otettiin mukaan hiljan valmistunut pehmokoira, joka on matkalla lasten eläinrakkaalle serkulle. Vallan sympaattinen tapaus se onkin. Kaava on pentukoiran kaava Raili Myntin vuonna 1982 ilmestyneestä kirjasta Pehmeitä leluja. Kirjassa on monia muitakin kivan oloisia kaavoja, jotka ovat tekolistalla. Mutta tämä koira on kyllä ehdottomasti söpöin. Valmistin yhden vastaavan koiran aiemmin omille lapsille, mutta tein sen villakangastakin jämätilkuista. Kova ja jämäkkä kangas ei toimi tämän kaavan kanssa ja lopputulos on vähän hassu. Pehmoinen ja joustava trikoo on aivan omiaan tähän, pitänee siis tehdä meille uusi pentu, mutta toisesta materiaalista. Tämän koiran materiaalina on varastoista löytyneet trikoopalat ja mummin vanhoja nappeja. Vanua pentu söi huomattavan satsin, enemmän, kuin olisin uskonut.



Nyt vain pennulle päälaen rapsutukset ja hyvää matkaa uuteen kotiin!

Anni
8

Kännykänkäyttölapaset

Onko mikään ärsyttävämpää kuin talvipakkasella kaivella soiva puhelin taskusta ja joutua ottamaan koko lapanen pois kädestä, jotta siihen voi vastata? No varmasti on jotain vielä ärsyttävämpää, mutta on tämäkin aika ärsyttävää. Sitä kun on lisäksi tottunut siihen, että minkä tahansa mieleen juolahtaessa voi asian googlata tai laittaa viestiä tai mitä hyvänsä, on epämiellyttävää joutua talvella ottamaan koko hanska kädestä sen tehdäkseen.  


Lapasten epäkäytännöllisyys kännykän käytön suhteen on ollut mielessä aina lapaskauden alusta asti. Ja se, että miksi ei ole reikäpeukullisia lapasia. Sitten riittäisi vain peukun lapasesta ulos työntäminen eikä tarvitsisi altistaa kylmälle koko kättä. Mutta kukapa sellaisia estää tekemästä itse! Paksu alpakkasekoitelanka (Ecolana) muuntui siroiksi lapasiksi pukinkonttiin. Peukaloa neuloessa peukkunivelen kohdalla en mennytkään enää ympäri, vaan neuloin peukkua edes takaisin siten, että peukun kohdalle jäi reikä. Lopuksi neuloin peukkua taas suljettuna neuleena ja päättelin peukun normaalisti. Somepeukku ei ole sen vaikeampi!


Tein nämä lapaset siskoksille lahjaksi. Halusin tehdä simppelit lapaset, mutta kuitenkin jotain jujua niihin, siispä neuloin palmikkoa kahdessa eri koossa, jotta lapaset erottaisi helposti toisistaan. Vastaanotto somepeukkulapasille oli iloinen. Toivottavasti ne toimivat hyvin! Vielä pitäisi itsellekin neuloa vastaavat, sillä edelleen on ärsyttävää ottaa koko käsi lapasesta puhelinta käyttääkseen.



Mukavaa pakkasviikkoa!

Anni
4

Näin huollat villasukkasi

Villasukat saa kuntoon aika vähällä, jos vaan viitsii nähdä vähän vaivaa.

Pakkanen paukkuu ja huomaan levittäytyväni villasukkineni joka paikkaan kotonamme. Laitan villasukat jalkaan, tulen ottaneeksi ne pois jossain, kylmän tullessa etsin seuraavat ja kohta villasukkia on joka nurkalla. Yksi päivä ihmettelin, että olenko todella, TODELLA, käyttänyt kaikki villasukkani risaksi ja mites tässä näin kävi. Pitääkö tässä käydä neulomaan villasukkia itselle? Ja mitä ihmettä minä näillä risoilla sukilla teen? Samalla harmittelin jo ajatusta rikkinäisten villasukkien poisheittämisestä, sillä niiden eteen on nähty taannoin paljon vaivaa. Vilkaisu peiliin ja "haloo". Puhun aina vaatteiden korjaamisen puolesta, niiden loppuun käyttämisestä ja siitä, miten ekologisin vaate on loppuunkäytetty vaate. Huollan ja korjaan kyllä vaatteitani, mutta villasukkien huolto oli unohtunut minulta täysin - aika hassua! Huollon jälkeen sain takaisin käyttööni kahdet lempparivillasukkani. Huolto oli aika simppeli ja osissa tehtynä vaivatonkin prosessi. Ja näin se meni:

Tämä oli villasukkien lähtötilanne. Ei nyt varsinaisesti kovin kutsuvalta näytä.

1. Pesu

Villa pesee itse itsensä. Näin on ja villavaatteille usein riittää vain tuuletus. Villasukat kuitenkin saavat pohjaansa likaa ja muuta töhnää. Itse en uskalla pesukoneiden villapesuohjelmia käyttää, koska en voi olla satavarma villasukkien materiaalin pesunkestävyydestä, vaan vannon käsinpesun nimiin. Tärkeät huomiot villan pesuun on haalea vesi, villanpesuun suunnattu pesuaine ja liotus. Villavaatteita ei kannata keittää superkuumassa vedessä eikä hangata, sillä ne saattavat (materiaalista riippuen) huopua. Siksi annoin villasukkien liota pesuvedessä hyvän tovin, minkä jälkeen puristelin niitä hieman. Huuhtelun tein samanlämpöisessä vedessä ja hellästi sukkia puristellen. Asettelin sukat kuivumaan paksun pyyhkeen päälle ja muotoilin lörpsähtäneet sukat takaisin alkuperäiseen muotoonsa.

2. Nukan poisto

Villasukat näyttävät helposti epäsiisteiltä, jos ne ovat kovin nukkaiset. Erityisesti Raijan Aitan villapellavalangasta tehdyt Pomatomus-sukkani olivat pahasti nukkaantuneet. Syksyllä Clas Ohlsonilta ostamani nukanpoistaja pääsi vihdoin käyttöön. Pesun jälkeen huristelin nukanpoistajalla sukasta nukat pois ja aikamoinen nukkakasa siitä syntyikin. Sukat näyttivät ei nyt ihan uusilta mutta paljon, paljon siistimmiltä.

Oikeanpuolinen sukka sai nukanpoistokäsittelyn ja näyttää jo reilusti toista sukkaa siistimmältä. Nukanpoistajasta löytyi jo mojova nukkapallero.

3. Parsiminen ja korjaus

Viimeisenä sitten se lopullinen silaus eli reikien paikkaaminen ja parsiminen. Mehukekkerit-blogissa on mainio ohje, miten villasukat saa parsituksi kahdella tapaa. Itse lähdin vähän hassuttelemaan ja parsin yösukkiini sydämenmuotoiset paikat. Parsimisessa voi lähteä huomaamattomuuden linjalle, jolloin haluaa paikan olevan mahdollisimman huomaamaton, tai sitten juurikin korostaa paikkaa. Itse halusin tällä kertaa, että paikka näkyy. Vaatteissa saa näkyä niiden eletty elämä.

Näissä sukissa paikka saa näkyä. Rakkautta vähän sukanpohjaankin.

Ja taas tassutellaan villasukilla! Ei tarvinnut pakosta neuloa uusia ja vanhat saivat taas lisää käyttöikää.

Oletteko te muistaneet pitää huolta villasukistanne?

Anni
12

Banana kohokirjaimin

Baa-baa-baa-baa-baa-na-naa. Baa-baa-baa-baa-baa-na-naa. 

Tunnistitko laulun? Juu kyllä vain, Minioneiden Banana songhan se on kyseessä. Ja nyt se soi loppupäivän päässä! Joulupukin konttiin piti saada meikkipussi alakouluikäiselle pojalle. Ihan jujutonta pussukkaa en halunnut tehdä. Toisaalta olen jo pitkään halunnut testata kohokuviokirjain-tekniikkaa, joten nämä kaksi asiaa kohtasivat kätevästi tässä projektissa. Koska lahjan saaja pitää minioneista, päätyi tekstiksi vähän aivoton "banana".


Suuntaviivoja kohokirjaimien tekoon sain Mutturalla-blogista. Puffy foamin korvasin puolen sentin paksuisella superlonilevyllä (sekin löytyi varastoistani, mistäköhän ihmeestä sellainenkin on minulle päätynyt). Kohokirjaimet toimivat ilmeisesti parhaiten trikoolla, koska tällöin kangas pääsee kohoamaan parhaiten alustastaan. Kun on jämäkkä joustamaton vuori, ei trikoon joustavuus käytössä haittaa.


Paljon banaaninmakuisia ajatuksia alkaneeseen viikkoon!

Anni
2

Namedin Sade - ihana pellavapaita

En ole luonteeltani sellaista tyyppiä, että minun pitäisi hankkia saati tehdä jokaisiin juhliin uusi mekko. Mielestäni se nyt vain on rahan sekä luonnon tuhlausta ja olenkin elämäni juhlista suurimman osan mennyt samassa mekossa. Taukoa kun pitää välissä, mekko tuntuu aina uudelta ja ihanalta. Omien lasten ristiäiset ovat kuitenkin toinen juttu. Kovin moni mekko ei ole helppo imettämisen suhteen ja koska perhejuhlat ovat niitä albumiin päätyviä, en halua näyttää täysin samalta jokaisten ristiäisten kuvissa. Esikoisen juhliin tein ensimmäisen imetyskelpoisen mekon. Keskimmäisen juhliin löysin kaapistani mekon, jossa pystyisi joten kuten myös imettää. Nyt päädyin käyttämään tuubimekkoa (joka on muuten todella kätevä, koska toimii raskaana ja ei-raskaana, paitana, mekkona, minihameena, aluspaitana, melkeinpä minä vain) ja tekemään siihen päälle pellavapaidan, jota voi käyttää myös sitten siistimpänä paitana arjessa tai juhlavampien asusteiden kera juhlassa.

Sade-kaava on erottuu muista helposti hihojensa ja selkäpuolensa ansiosta.

Kuten marraskuussa kirja-arvostelussa kerroin, rakastuin täysin Namedin eli Saara ja Laura Huhdan kirjaan Breaking the Pattern. Ihania, graafisia ja selkeälinjaisia kaavoja! Päädyin valitsemaan Sade-paidan ristiäisiin. En kuitenkaan malttanut olla tekemättä kaavaan pieniä muutoksia. Olen erityisesti käsistäni vilukissa, joten en voinut kuvitella tekeväni halkiollisia hihoja. Siispä vedin hihan kaavat yhteen. Samaa muotokieltä sain olalle tekemällä ison laskoksen ylimääräisestä kankaasta. Halusin samaa muotokieltä olkapäältä myös ranteisiin, joten rypytysnauhan sijaan ompelinkin päärmeeseen kaksi napinläpeä ja napin. Kun molemmat napinlävet kiinnittää nappiin, tulee kaunis laskostus hihansuillekin. Pellava laskeutuu nätisti ja kun laskokset ovat eri kohdissa olalla ja ranteessa, kangas tekee kauniin vedostuksen koko hihaan. Toiset hieman pienemmät muutokset paitaan oli piilottaa pääntien kanttaus pääntien taakse sekä korvata helman satiininauha kuminauhalla. Kun helmassa on kuminauha, saa paidan kätevästi ylös imettämistä varten eikä tarvitse härveltää takana olevan rusetin kanssa.

Päällekkäin asettuvat takakappaleet ovat ihana katseenvangitsija, mutta ne tuovat paitaan myös mukavaa ilmavuutta.

Tykkään paidan mallista aivan suunnattomasti, hihat on lemppariosani ja tykkään paidan löysästä ja lyhyestä mallista. Selkäosa on myös aivan ihana ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tekee paidasta persoonallisen ja muista erottuvan. Haaveilen korkeista farkuista, joiden kanssa tämä paita olisi aivan helmi. Paitahan on mallina lyhyemmänsorttinen eli matalampien farkkujen kanssa en tätä pitäisi. Ehkä odotan hetken, että kroppa palautuu synnytyksestä ja sitten käyn housujen kaavojen metsästykseen.

Ihania talvipäiviä!

Anni
2

Huivi tilkuista

Uuden vuoden alkuun kuuluu erinäiset puhdistautumisrituaalit. Joku ryhtyy tipattomalle, joku taas kerran uhkaa laihduttaa niin ja niin monta kiloa. Käsityönharrastajat - minä mukaan lukien - vannovat taas pienentävänsä kangas- ja lankavarastoja. Itse ryhdyin tähän kangaslaihishommaan jo syksyllä ja laihduttelinkin hyvin menestyksekkäästi monta kangasta lahjoiksi ja vaatteiksi ja muiksi tarpeellisuuksiksi. Tämä linja jatkukoon. Tavoitteenani on saada kankaat ja langat mahtumaan järkevästi ja nätisti käsityöhuoneeseeni - nyt kun ne ovat tainneet hieman levitä tv-tason puolelle (eli siis vallanneet tv-tason kokonaan).

Kun tilkkujen värit sointuvat hyvin toisiinsa, ei välttämättä huomaa, että kyseessä on tilkuista tehty huivi.

Tilkut ovat tuo ompelijan vitsaus. Niitä jää aina, pienempiä ja isompia. Oikeastaan pienet eivät enää häiritse minua - niistä saa näppärästi vaikkapa kestovanulappuja tai ne voi leikata tilkkupeittotilkuiksi. Viheliäisimpiä minusta on ne vähän isommat, josta ei saa kokonaista vaatetta tai puolikastakaan, mutta tuntuu haaskaukselta pistää sitä pieniksi tilkuiksikaan. Ne vievät tilaa ja aiheuttavat sellaisen tyytymättömän ähkäyksen, kun ei niitä viitsi poiskaan heittää. Mutta nyt. Nyt keksin, miten voisin käyttää ne ja ihan järkevästikin. Tein näistä hassunmuotoisista trikoopaloista itselleni huivin.

Toisen puolen tilkut ovat NOSHin ja Verson puodin kankaista.

Toisen puolen sain n. 50 cm x 100 cm kokoisesta Hujauksen trikookangaspalasta alla olevan kuvan tapaan leikattuna. Leveyttä siis huiville tuli mukavasti ja koko kangas tuli hyödynnettyä zero waste -henkeen. Toiseen puoleen käytin taas erikokoisia NOSHin ja Verson puodin kangassoiroja yhteen saumuroituina. Saumuroin nämä palat yhteen oikeat puolet vastakkain ja käänsin kääntöaukon kautta. Lopuksi ompelin huivin alareunaan söpöskän palleronarun, joka sekin on odottanut sopivaa hetkeä päästä käyttöön.


Joku ehkä voisi kysyä, että kuinkas monta huivia nainen tarvitsee. Kuulkaa, minäpä en tiedä siihen vastausta, mutta yritän kovasti ottaa selvää! Siksipä valmistui taas yksi. Mutta sen tiedän, että nyt pipovarastot näyttävät turhan laihoilta ja niitä pitäisi tehdä nyt lisää! Edelleen puuttuu se täydellinen pipo, jonka sisään mahtuu niin muheva ponnari kuin nutturakin, katsotaan, tuleeko työn alla olevasta piposta Se Pipo.


Ihanaa tammikuista viikkoa!

Anni
12

Leikkialusta pikkueläimille

*Yhteistyössä Husqvarna Viking*

Nyt on LPS-eläimillä mielikuvitusrikas kukkaniitty leikkipaikkanaan.
Näin mainoksen avattavasta ja kokoon käärittävästä meikkipussista. Idea oli hyvin samanlainen kuin mitä olen nähnyt tehtävän jättikoossa legoille. Inspiraatio! Eellä on aina kovat eläinleikit. Eikös siis olisi kätevää, että leikki pysyy alustalla, sen saa siivotuksi nopeasti sivuun ja sen saisi helposti myös mukaan, jos lähdetään mökille tai reissuun!

Nauhat kiristetään solmuun ja läppä vedetään aukon päälle tarranauhalla kiinni. Leikki on valmis mukaan otettavaksi.

Pyysin Eetä piirtämään, millaisen leikkialustan hän haluaisi pikkueläimilleen. Omassa mielessäni oli toki jonkinlainen koti sänkyineen ja huonekaluineen, mutta hän piirsikin vihreän kukkaniityn. Selvä, toteutetaan sitten sellainen! Otin mallia Een piirtämistä kukista ja kaivoin tilkkulaatikosta sopivan värisiä puuvillatilkkuja ja huopapaloja. Vihreän velourin ostin Eurokankaasta. Laitoin kaksi tilkkua oikeat puolet vastakkain ja ompelin kukkamallin reunaa pitkin. Tässä kohtaa avoin applikointijalka oli mainio apu, sillä ommeltava reuna näkyi näin erinomaisesti. Leikkasin ylimääräiset kukan ympäriltä pois sekä tein aukileikkaukset saumanvaroihin. Lopuksi leikkasin kääntöaukon kukan keskelle, aukko tulisi peittymään kukan keskikohdalla. Käänsin kukan ja silitin sen. Lopuksi otin sopivan kokoisen huopapalan ja ompelin ympyränompeluohjaimen avulla kukalle pyöreän keskikohdan suoralla ompeleella. Ompelin samalla kukan kiinni vihreään alustaansa, näin terälehdet jäävät kivasti pohjasta irralleen. Leikattuani ylimääräiset huovat pois ompelin edelleen ympyräohjaimen avulla tiheän siksakin pyöreän osan reunaan. Huovan kanssa siksak-huolittelu ei tosin ole välttämätön.

Avoin applikointijalka sekä ympyränompeluohjain olivat oivat apuvälineet kukkien valmistuksessa.

Päälliskankaaseen ompelin läpän sekä tarranauhakiinnityksen. Yhdistin vihreän leikkialustan ja pinkin päällisen, yhdistäessä kiinnitin samalla nauhakujan. Toistaiseksi kiristysnauhoina on vaaleanpunaista matonkudetta, mutta se ei solju niin kivasti nauhakujassa, joten tulen korvaamaan nauhan liukkaammalla satiininauhalla.

En ole ihan varma, kumpi olisi kivempaa, nukahtaa kukan pehmoiseen keskustaan vai maistaa herkullisen värisestä terälehdestä.

Nyt on satumainen kukkamaailma Een Littles Pet Shop -eläimillä. Tulee ihan sellainen olo, että olisi kiva itsekin viettää hetki jättimäisissä kukissa köllötellen!

Mielikuvitusrikasta viikon jatkoa!

Anni

Ps. Jos ympyränompeluohjain tai avoin applikointijalka kiinnostaa enemmän, olen kirjoittanut niistä myös näiden projektien yhteydessä:

2
Sisällön tarjoaa Blogger.