OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Unelmatakki

Ostin kesällä 60 senttimetriä suloisen ihanaa Leena Rengon suunnittelemaa Secret-luomutrikoota Pehemiältä. Aivan unelman ihana kangas ja juuri minua - mustaa, valkoista ja pinkkiä (värimaailma on niin selvästi nähtävissä myös instagramissanikin, että välillä vähän naurattaa). Nyt syksyllä huomasin, että Eeltä puuttuu astetta siistimpi takki. Muistin, että niissä kuuluisissa loputtomissa varastoissani oli mummin vanha lähes käyttämätön puuvillainen tikkitakki. Leikkelin takin vuoriksi ja Secretin miehustaksi, reilulla kasvunvaralla taas tietenkin. Hieman kaavaa lyhyempi takista tuli takin ja kankaan aiheuttamien reunaehtojen vuoksi, mutta oikein sopiva käyttöön.



Kaava: Dark Days, Ottobre 4/15
Kangas: Miehusta, Secret, Pehemiä. Vuori, kierrätyskangas.

Vaan huomasinpa taas, että takin kuvaamisessa on uudet vaikeutensa. Eestä on tullut velmu ja kymmenistä otoksista vain parissa kuvassa oli sekä naama että kroppa paikallaan. Katsokaa vaikka! Toisaalta todella raivostuttavaa mutta toisaalta todella hupaisaa. Mutta takki toimii ja se päällä marssittiin tänään katsomaan uusinta Onnelia ja Annelia. Aikuisen silmää viehätti elokuvan kauneus ja huolella suunnitellut yksityiskohdat (tuli vähän sisustusinspistäkin), kolmevuotiaalle elokuva oli sopivan hidastempoinen, jännittävä ja hyväntahtoinen - juuri sopiva ensielokuva elokuvateatterissa katsottavaksi.



Nyt laskeudun syysloman lepoon. Toivottavasti löytyy monta hetkeä virkkuukoukulle, neulepuikoille ja ompelukoneelle!

Anni

8 kommenttia

  1. Ihana takki ja kuvat. Hyvää syyslomaa!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis takki. Onneli ja Anneli -leffaan olis meilläkin tarkoitus mennä :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis takki ja ihanat eläväiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Juu kaikki kuvat taitavat olla tätä nykyä eläväisiä :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.