OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Mollanukke

Ompelupaketti saatu Kuovilta 

Meillä on kotona muutamat tauluhyllyt, joiden sisältöä tykkään vaihdella. Milloin sinne etsiytyy astioita, milloin kortteja. Muutama pieni veistos sekä taideteoskin on ilahduttamassa hyllyillä. Mutta kuka sanoo, ettei hyllyille voisi laittaa jotain pehmeääkin!

Maggimolla sai vaihtomekon Paratiisi-kuosisesta mekosta. Vieressä on vanhempieni häälahjaksi saamat korkeajalkaiset lasit.

Kuovi oy valmistaa Birger Kaipiaisen kuva-aiheista sisustustekstiilejä. Mukana on myös kangasnukkesarja. Alkunsa kangasnuket saivat, kun Kaipiainen suunnitteli Anna-lehden kautta tilattavan Annamollan vuonna 1967. Kuovi on sittemmin laajentanut mollavalikoimaa yhdeksään erilaiseen mollaan. Itse miellyin sinimekkoiseen Maggimollaan, koska hänellä on vaaleat letit (kuten minulla), tosin halusin hänelle vaihtomekoksi Paratiisi-kuosisen mekon. Mekkoja voi vaihdella mielensä mukaan.
Mollanuken kaulassa on kello, joka aina näyttää 12.15.

Mollat myydään tarvikepakettina tai halutessaan valmiiksi ommeltuina. Myös mekkoja saa erikseen. Molla oli toisaalta helppo ja yksinkertainen ommeltava, mutta se vaati myös kärsivällisyyttä. Kädet, jalat sekä letit olivat todella kapeita ja pitkiä kappaleita, ja niiden kääntäminen vaati kärsivällisyyttä ja aikaa (tätä varoiteltiin Mollan ompeluohjeissakin). Kääntäminen tuntui välillä kätilön työltä - pienestä reiästä piti saada jotain suurempaa ja oli varottava, ettei mikään paikka ratkea. Kädet olivat ainoat, jotka vaativat ratkomista, kämmen kun ei mahtunut ranteesta tulemaan. Asia kuitenkin korjaantui käsinommellen.

Jos sisustus kaipaa sinistä, voi mollan päälle vaihtaa alkuperäisen Maggimollan mekon.

Muistan lapsuudesta hetken, kun ihailin Kaipiaisen naishahmoja - ehkä jostain taulusta tai keraamisesta työstä. Onkin aika kiva, että samanhenkinen mollanukke, tai siis taideteos, nyt koristaa yhtä tauluhyllyistämme.

Iloa!

Anni

8 kommenttia

  1. Mahtavasti passaa Molla hyllyn reunalle. :)

    VastaaPoista
  2. Kivat mollat ja sopii muun sisustuksen kanssa hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mekolla saa kivasti myös muokatuksi Mollan väritystä sisustukseen sopivaksi :)

      Poista
  3. Mollia on monenlaisia, tämä kuuluu niihin tyylikkäisiin, hienon näköinen paratiisi mekossaan. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä oikein hienostunut Molla, kello kaulassa ja kaikkea :)

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.