Kirja saatu arvostelukappaleena Moreenilta.
Niina Laitinen: Villasukkien vuosi. 2018. Moreeni.
Internet on muovannut täydellisesti nykyihmisen elämäntyylin. Kaikki on saatavilla ja useimmiten puhelimessa. On uutiset, pelit, somet ja muut. Pinterest, ravelry ja google tekee mahdolliseksi myös käsityöohjeiden sekä kaavojen etsimisen ja ostamisen suoraan verkosta ja saa juuri sitä, mitä haluaa. Mihin siis tarvitaan enää käsityölehtiä, puhumattakaan kirjoista? Henkilökohtainen veikkaukseni on, että puhelimet ja pädit eivät korvaa kirjaa. Kirjoja tulee aina olemaan. Juuri hyppysiini saamani Niina Laitisen Villasukkien vuosi on oiva esimerkki siitä, miksi näin on.
Villasukkien vuodessa tiivistyy juuri se kaikki, mitä hyvä käsityökirja pitää sisällään. Onhan se aivan ihanaa saada uunituore kirja käteen. Haistaa se painomuste, tuntea, miten kansi kääntyy kirjassa hieman narahtaen ensi kertaa. Mutta ei se siihen jää. Kirjassa on kauniit ja seesteiset mutta informatiiviset kuvat. Erilaisia jujuja sisältävät kantapäätkin näkyvät kuvissa, vaikka poseerausasento ei sukkamallille ole aina varmasti ollut mieluisin. Ohjeet ovat selkeät ja näen niissä hyvät mahdollisuudet lähteä soveltamaan itse. Kaikki se selkeys kutsuu tekemään ja tarttumaan puikkoihin. Koska kirja on kaunis ja kutsuva, on se kiva laittaa hyllyyn näkösälle ja siihen on kiva palata. Jos ei jaksa tehdä, kuvia voi katsella. Ja se on jotenkin levollisempaa kirjasta kuin näytöltä.
Yksi käytettävyyden kannalta aivan merkittävän huippujuttu kirjassa oli kirjan alussa oleva lankalista. Näitä lankoja kirjassa on käytetty ja tässä niiden v a i h t o e h d o t. Vaihtoehdot! Aivan mahtavaa! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin saada käsiinsä ihana kässäkirja ja langat ovat jotain Ingridsdottir-höllerölle-skiggeböö-lankaa, jota saa jostain Perun islantilaisten naisten yhdistyksestä ja langan vahvuustietoja joutuu metsästämään sieltä ihanasta interneetistä. Ihan huippua on myös, että kyseiset vaihtoehdot sisältävät myös yleisimmät markettilangat, jotka ovat lähes kaikkien saatavilla niin rahallisesti kuin maantieteellisestikin ajatellen.
 |
| Nähtyäni kirjassa aika monta teekuppia ja muuta syötävää, oli minunkin tartuttava teekupposeen. |
Yksi asia kuitenkin kirjassa yllätti hieman. Ja se yllätti, vaikka olin nähnyt kirjan sukkamallit etukäteen mm. sosiaalisessa mediassa. Niina Laitinen on tullut tunnetuksi yhteisistä neuletempauksista, KALeista eli knit alongeista. Taimitarha-sivulla on ollut niin ystävänpäivä-, joulu-, metsä- kuin pääsiäissukkia. Sukkia on neulottu porukalla ja kirjailija Laitinen on joka päivä julkaissut uuden kirjoneulerivin sukkiin. Kaikki onnessaan neulovat, odottavat kuumeisesti seuraavaa kuviota, hamstraavat alkosta pullokasseja (oiva lankojen säilytystapa kirjoneuleeseen) ja valmiiksi tulevat upeat ja ihanasti kuvioidut kirjoneulesukat. Kirjoneulesukat on se juttu. Ja kirjoneulesukat yhdistyvät automaattisesti Niina Laitiseen päässäni. Kirjan 20 sukkamallista kuitenkin vain neljässä on kirjoneuletta ja se oli minusta yllättävää. Olisihan se yllättävää, jos Molla Millsin kirjoissa yhtäkkiä neulottaisiin. Mutta yllätys ei ollut paha. Ehkäpä kirjoneuleen riivaamat suomalaiset tarttuvat Laitisen kirjaan ja päättävätkin kokeilla jotain aivan uutta kirjan innoittamina.
Mitä siis saan Villasukkien vuodesta, mitä en netistä saisi? Saan kauniit kuvat, joita on kiva selata. Kuvat ovat selkeät eikä ohjeissa tarvitse murehtia tulostimen huonoa laatua (siis vertaan netistä tulostettavaan ohjeeseen). Saan helposti sovellettavia ideoita neulekuvioihin ja sukan osiin. Ohjeisiin on helppo palata, kun ne löytyvät helposti kirjasta. Ja saan kirjan tunnun. Sitä ei saa puhelimesta.
Inspiroivia hetkiä!
Anni
