OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Tonttuovi sikarilaatikosta

Hiljaksiin kuuluu tiptap ja joulukalenterit odottelevat aivan nurkan takana! Vielä koittaa se aika, kun joulukalenterin virkaa toimittavat meillä parin euron suklaakalenterit, mutta vielä minusta löytyy intoa, aikaa ja lapsekkuutta miettiä, että mitä spesiaalia joulukalenteri tänä vuonna voisi olla. Viime vuonna en oikein syttynyt tonttuoville, mutta tänä vuonna tonttuovi alkoikin tuntua kutkuttavalta. Meidän tonttuovi syntyi vanhasta kaverilta saadusta sikarilaatikosta ja joulukalenteriyllärit löytyisivät aamuisin aina rasian sisältä.

Sikarilaatikosta tehdyn tonttuoven voi avata ja sisältä paljastuu joulukalenteriylläri.

Ainekset tähän tonttuoveen olivat aika simppelit: vanha sikarirasia, kartonkipaketin takapahvi, netistä tulostettu kuva sekä kalkkimaalia. Kranssi ja ovenkahva syntyi kaverin tuhoamista koruista ja liimasta. Tähän asti kalenterit ovat olleet vain tytölle ja sisukset on olleet helppo keksiä, kun pikkareita, pinnejä ja ponnareita tarvitsee aina. Nyt olikin vähän haastavampaa, kun mukana on 1,5-vuotias pikkuveli, joka myös ansaitsee omat juttunsa. Ylläripussista löytyy siis yhteisiä joulukoristeita, tontun tarvikkeita, pieniä askartelujuttuja (mm. tontun mattopaketti) ja toki aina myös herkkuja.

Materiaalit tähän tonttuoveen olivat ilmaiset.

Jos vielä kaipaat ideoita joulukalenteriin, tekemiäni edellisvuoden kalentereita ovat olleet




Joulukalenteriyllätyksiksi olen varannut myös yhteistä tekemistä.

Jos joulukalenterit kiinnostavat, tsekkaappa myös nämä hiljan julkaistut joulukalenteripostaukset:

Hupsistarallaa - Täältä löytyy kattava kooste erilaisista käsityöjoulukalentereista, blogilla on myös oma joulukalenteri
Punatukka ja kaksi karhua - ideoita joulukalenterin yllätyksiksi

Ihanaa joulukuun odotusta!

Anni

2 kommenttia

  1. Taidokkaasti toteutettu sadunomainen vaihtoehto kalenterien erilaisille taskuille, pikkusäkeille ja pussukoille. Sinulla mahdollisuus pikkuhiljaa vetää esiin mukavia yllätyksiä, kaiken ei pidä olla valmista kun joulukuu alkaa. Idearikasta jouluun valmistautumista. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin :) voi myös vähän matkan varrella pelata kortteja juuri sopivasti, löytyisiköhän joku päivä oven takaa kirjastoreissu tai uimahalliretki... Ihanaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.