Roosan ajatuksen pipo

Hyväntekeväisyys on kaunista. Se, että voi nähdä maailman laajemmin, nähdä oman napansa ulkopuolelle. Voi omalla navallaan tehdä jotain toisen navan eduksi. Ihailen yhdysvaltalaista hyväntekeväisyyskulttuuria. Siellä se on osa arkea. Hyväntekeväisyys on hiipinyt Suomessa ompelumaailmaan. Hyvillä mielin siis ostin kuolaamaani kotimaista Roosa -trikoota. Toki hyödyin kankaasta itsekin, mutta ikinä en olisi noin paljon maksanut kankaasta, ellei siitä osa olisi mennyt hyvään.
 

Kangas on ehkä liikuttavin ikinä. Melkein aina tulee itku, kun katson sitä. Vaikka en ole rintasyöpää kokenut, tunnistan kankaassa jotain myös itsestäni, naiseuteen liittyvän identiteettikriisin. Se välittyy Roosa-kankaassa niin voimakkaasti. Naiseus-identiteettikriisin voi kokea vaikka synnytyksen jälkeen, niin kuin minä (toki äitiys on iso muutos, mutta nyt viittaan pääasiassa fyysisiin damageihin). Jokin muuttuu, jotain viedään, naiseus ei ole enää entisensä, en ole enää niin kuin ennen, jotain itsessä täytyy luoda tyhjästä ja uudenlaiseksi. Kuitenkin kangas on kaunis ja luo toivoa. Voin kasvaa vahvemmaksi kuin ennen, voin kokea itseni taas kauniiksi ja kokonaiseksi ja voin olla nainen.

Syntyi pipo merkiksi voitosta. Voitto itsestä, voitto epävarmuudesta. Ja toivon, että tuo kangas symboloi monelle voittoa omista peloista ja voittoa rintasyövästä.

Anni