OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Kimono viskoosista

Yhteistyössä Eurokangas.


Päivät pitenevät, hetken saimme nauttia ihan oikeasta keväästäkin ennen takatalvea. Kesä tulee! Enää ei tee mieli valita päälle turvallista mustaa, jonka sisuksiin hävitä. Nyt kaipaan väriä ja keveyttä! Eurokankaan viskoosihaaste tuli kuin tilauksesta!

Vielä viimeiset lumet ja jäät. Kimonolla tarkenee kivasti talvellakin (vaikka takin tarvitsee päällensä).

Tykkään pukeutua ja kääriytyä aina erilaisiin (neule)takkeihin. Vieläpä tässä imetysvaiheessa erilaiset takit ja kaavut tuntuvat ainoilta järkeviltä vaatekappaleilta imetystoppien seuraksi. Eurokankaan kimono-kaava oli mainio juuri tähän tarpeeseen. Kaavassa käytetään ihan koko kangas, joten sitä voi kutsua zero waste -kaavaksi. Lyhensin kimonoa muutamankymmentä senttiä, jotta se näyttäisi päiväkäyttöiseltä ennemmin kuin aamutakilta. Vyötäkään en usko käyttäväni - vyökappaleet odottavat työpöydälläni ompelemista edelleen, jos sen kuitenkin varuilta ompelisin.

Pieni lomareissu vei Mathildedalin Terho-kahvilaan. Imetyskin sujui kimonon suojissa.

Viskoosi on hieman kinkkinen työstettävä, se kun on niin laskeutuvaa, ettei sitä tahdo saada asettumaan aloilleen. Olen kuitenkin lohduttautunut, että se on laskeutuva myös päällä, joten pienet heitot leikkaamis- tai ompelemisvaiheessa ei haittaa. Päärmeiden ompelussa valttia oli silitysmaltti. Silitin päärmeet valmiiksi mittaliisan kanssa ja näin päärmeiden ompeleminen oli paljon helpompaa.

Herkkä vesivärikuosi on kovasti mieleeni. Nyt vain odotan, että kimonon alle puhaltaa talviviiman sijaan kesäinen lempeä tuuli.

Kimono on osoittautunut mainioksi vaatekappaleeksi jo nyt. Julkisilla paikoilla imettäessä on kiva heittää liepeet vauvan peitoksi. Vaikka ilmat viilenivät, viskoosi lämmittää. Odotan kovasti kuitenkin kesähelteitä, jolloin tuuli saa puhallella kimonon alle vilvoittavaa ilmaa ja saan nauttia viskoosin vilpoisasta ominaisuudesta.

Kesämielellä,
Anni

2 kommenttia

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.