OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Muita ihanian marrassukat

Käsityötekniikat ovat minulla kausittaisia. Kun illat hämärtyvät, sukkapuikot etsiytyvät käsiini, keväällä taas pöydän nurkalla lekottelee virkkaustyö. Oikeastaan vain ompelutyöt seuraavat minua vuodenajasta toiseen. Siksi olikin hauskaa seurailla, mitä ilmestyi blogini oikeassa kulmassa olevaan kyselyyn työn alla olevista projekteista: 44% neuloi, 24% ompeli, loput sitten virkkasivat tai tekivät muita. Ehkä en ole ainoa, jonka sormille etsiytyy neuleet näin talvisaikaan.


Marraskuussa myös minun mieltäni ilahdutti Muita ihanian Marrassukat. Ohjeita tuli pala kerrallaan ja pitkävartiset polvisukat valmistuivat hiljaksiin. Paloittain ilmestyvän ohjeen ihanuus ja kamaluus on juurikin se, että ohje ilmestyy paloittain. Kokonaisuutta ei pääse suunnittelemaan etukäteen, mutta lopputulos voikin olla justiinsa hyvä, vaikka ei olisi välttämättä laittanut värejä tehtyyn järjestykseen.


Omaan työni valikoin toissa kesänä värjäämiäni luonnonvärjättyjä lankoja siinä toivossa, että jämäkerävarastoni vähenisivät. No keriä jäi vielä, mutta värit osuivat juuri nappiin. Luonnonvärjätyt langat sointuvat kauniisti toisiinsa ja lopputulos on kauniin harmoninen. Olen myös iloinen, että rohkenin tarttua näihin väreihin. Muutoin olisin valinnut taas sitä mustaa ja harmaata. Ehkä elämässäni alkaa uusi värien aikakausi, nämäkin värit kun alkavat näyttää silmissäni kauniilta.


Sukan mustat osat ovat ikat-värjäyksiä kässäopeopintojen ajalta, tässä siis väri on synteettistä. Keltaiset ovat koivua, tummanruskeat sipulinkuorta (merinovillaan väri tarttui todella hyvin), lohenpunainen sipulinkuoren ja krapin jälkivärejä. Valkoinen lanka on Raijan aitan pellava-villa-sekoitelankaa ja tummanharmaa (varmaankin) Novitan Nallea. Sopiva kokonaisuus! Kuvioita muutin sydämen osalta palloiksi, sydän ei kuviona jotenkin uppoa. Mietin sitä jo sydämiä neuloessa. Eli kyllä, neuloin ne. Sitten sovitin ja huomasin neuloneeni ne liian tiukkaan eikä sukka mahtunut kantapäästä läpi. Purkaessa päätin tekeväni niin kuin aluksi harkitsinkin eli pallot korvasivat sydämet. Ja nyt taas muistan entistä paremmin, että langanjuoksut pitää pitää riittävän löysinä!

Lämpöisät sukat! Ja ihanan värikkäät!

Anni

4 kommenttia

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.