NEULOMINEN

OMPELEMINEN

Käsityöharrastajan kotona

Kun tekee paljon käsitöitä, jotenkin oman kädenjäljen huomaaminen alkaa hävitä. Se, että lapsilla on itse tehtyä päällä, on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Me made mayn myötä olen huomannut, että aika pitkälti myös omat vaatteet on omaa tekoa. Nyt kun koti vaihtoi paikkaa, olen asetellut tuttuja tavaroita paikoilleen. Havahduin, että käsityöharrastus ei näy ainoastaan ompelukoneen tai saumurin näkymisenä käsityöhuoneessa. Oma kädenjälki näkyy siellä ja täällä, pienissä jutuissa. Hyvin moni tavara kertoo omaa tarinaansa.


Elin vajaat kymmenen vuotta sitten maalaisromanttista kauttani. Pitsihörsylät ovat väistyneet, mutta nämä taulut, joihin kokosin taannoin isovanhempieni tarve-esineitä, ovat saaneet jäädä. Pappani palkintolusikat ja sokerisakset koristavat nykyisin mieheni työhuonetta. Samaan taulusarjaan kuuluu vielä jauhokauha sekä vanhat isot sakset.


Tekemääni kelloa esitellessäni tämä kuva tuli tutuksi. Kuvan vasemmassa reunassa on myös kunnostamani peili. Tein peilin vanhasta ikkunankehyksestä ehkä viisi vuotta sitten. Ikkunankehys oli taas ikkunana vanhempieni rakentamassa mökissä, johon se oli dyykattu joskus 70-80-luvun taitteessa puretusta talosta. Mökki on paikoillaan, mutta sinne hankittiin uudet ikkunat jokunen vuosi sitten. Tämä ikkuna koristaa peilinä tässäkin kodissa.


Yksi sisustuksellisista haaveistani on, että kaikki mattomme olisi itse tehtyjä. Toki virkattuja on muutamat, mutta haluaisin vihdoin palautella mieliin kangaspuilla paukuttelun taidon. Tämä matto valmistui osana kudonnan kurssia käsityönopettajaksi opiskellessani. Kangaspuut odottavat kotimme alakerrassa ja loimikin on vedetty. Nyt vaan pitäisi aloittaa maton paukuttelu.


Sohvatyynyt ovat varmaan helpoin ja klassisin itse ommeltava juttu. Siellä ovatkin mummin kutomasta pellavasta ja mummin säilömistä napeista tehdyt tyynyt, virkattu tyyny, muita ihania -kaulahuivin pätkästä tehty tyyny. Ihana, mutta väärän värinen nojatuoli sai päälleen koneella neulomani peiton.


Yksi ihanimmista kirpparilöydöistäni on tämä vanhojen ompelukoneiden kuva, varmaankin jostain tietokirjasta peräisin. Ei ehkä ihan tavan talliaisella ole sänkynsä yläpuolella kuvaa ompelukoneista, mutta minulle se on ihana muistutus rakkaasta harrastuksesta. Kirpparikuvasta tuli liimailtua joku vuosi sitten "everybody say cheese"-taulu. Sen myötä halusin muistuttaa itseäni aina siitä, ettei elämä ole niin vakavaa.


Itse tehtyä löytyi eteisenkin pöydältä. Vanhasta kirjasta ja pakkaussilkkipaperista tehdyt kukat saavat tässäkin kodissa patsastella katkaistuissa ja maalatuissa lasipulloissa.


Olipa ihana huomata, että myös Een suosikkileluihin kuuluu valmistamiani pehmoja. Paapiin bambia raahattiin kaulasta niin pitkään, ettei pää pysy enää nätisti pystyssä. Psykedeelihkö mutta sitäkin rakkaampi balettikissa on vuosien saatossa tullut ihan ykkösleluksi Eelle. Ja jos leikkeihin eksyy nukke, se on tämä pinkkipää. Nämä pötköttelevät ompelemani päiväpeiton päällä


Aan sänkyä koristaa talvella ympyräohjaimella tekemäni peitto ja lisälämpöä saa trikoon jämistä ommellusta tilkkupeitosta. Vielä on mukana Unikuun terapiahuoneen kuuden vuoden takaisesta arvonnasta voittamani ompputyyny - se on ihana!

Tässäpä oli siis muutamia paloja siitä, miten se oma käsityöharrastus näkyy muuallakin kuin käsityöhuoneessa. Mutta miltäs teillä näyttää? Ovatko kädentaidot kaapeissa piilossa vai näkyykö käsityöharrastus muuallakin kuin vaatteissa?

Ihanan luovaa ja lämpöistä viikkoa!

Anni

Ei kommentteja

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.