Syksyyn liittyy monenlaisia tunteita. Toisaalta on ihanaa torjua pimeyttä polttamalla kynttilöitä, kääriytyä viltteihin ja villatakkeihin, katsella ikkunasta ulkona viheltävää viimaa, haistaa lumen tuoksu ja päästä vihdoin hiihtämään järven jäälle. Toisaalta taas kesän loppuun liittyy paljon haikeutta, linnut lentävät runollisesti kauas etelään, kesän leppoisuus muuttuu erilaisiksi suorittamispaineiksi eikä se loskakaan mikään lumen lempimuoto ole. Haluan kuitenkin keskittyä siihen hyvään, nauttia syksystä ja pian koittavasta talvesta. Haluan toivottaa syyskuun tervetulleeksi!
Tervetulotoivotuksen tein kranssin muodossa. Styroksipohjaan kiinnitin säkkikangasta, sen päälle kiinnitin nuppineuloilla kuivatut äitienpäiväruusut ja vanhempien mökin kukkapenkistä löytyneitä siemenkotia. Kranssi saa ovessamme toivottaa tervetulleeksi syyskuun lisäksi myös ystävämme!
Nautitaan syksystä! Ja nautitaan viimeisistä elokuun päivistä!
Anni
Jos saisin valita vain yhden matikka-aktiviteetin, se olisi lukumääräsyötti
-
Lukumääräsyötin avulla aikuisten on kätevä saada lapset kiinnittämään
huomio lukumääriin. Osa lapsista toki katselee maailmaa "matikkalasien"
läpi l...
3 päivää sitten

Aivan ihana kranssi!
VastaaPoistaHurmaava syyskranssi :)
VastaaPoista