Kirjotut pääsiäismunat + ohje

Pääsiäinen on ollut hartaasti odotettu. Elämän vauhti kiihtyi kiihtymistään, tavarat siirtyivät laatikoihin ja laatikot vanhasta kodista uuteen kotiin samalla, kun uusi koti sai maalia pintoihinsa. Pääsiäinen tarkoittaa tässä hetkessä taukoa. Taukoa suhaamisesta, maalaamisesta, remppapölystä, muuttolaatikoista ja epävarmuudesta. Karkasimme mökille nauttimaan kirkkaista keväthangista ja rauhallisemmasta elämäntahdista.

En ollut kauaakaan istunut paikoillani, kun pääsiäisideoita puhelimelta skrollatessa törmäsin huikeaan ideaan: kirjotut munankuoret. Mieletöntä! Kaikki pääsiäiskoristeet ovat muuttolaatikoissa, joten uusia olisi aivan pakkopakko tehdä, ei tunnu muuten pääsiäiseltä. Lettutaikina tulille, pora kouraan ja testailemaan.




Napsuttelin veitsellä kananmunan taakse isohkon reiän. Kananmuna lettutaikinaan ja pesty munankuori talteen. Piirsin lyijykynällä simppeleitä ääriviivoja. Millisellä poranterällä porasin reikiä kuvion mukaisesti.  Tässä kohtaa pitää muistaa, että ei paina poraa liikaa ja että reiät eivät osu liian lähekkäin tai samoihin linjoihin, ettei isommat palat lohkea munankuoresta. Lyijykynäviivat kannattaa pyyhkiä pois. Sitten kirjontalankaa neulaan ja kirjomaan. Mitä pidempi neula, sitä helpompaa kirjominen on, kun ei tarvitse onkia neulaa munan sisältä. Ja vielä yksi vinkki: jos ei ole oikeanväristä lankaa, voi sitä tehdä itse. Nimittäin pääsiäinen huusi vihreää versoa, mutta vihreän langan puuttuessa värjäsin valkoista lankaa tussilla vihreäksi. Toimii!




Nyt on pääsiäiskoristeet pöydässä. Pääsiäinen saa tulla.


Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Anni

3

Betonilla pääsiäistunnelmaan

Viime viikot ovat olleet aikamoista hulinaa suhaten rempan, muuton, lastenhoidon, lasten harrastusten ja töiden välillä. Pian on uuden kodin aika ja ajatukset on aikamoisella sykkyrällä. On uuden odottamista, vanhasta luopumisen haikeutta, väsymystä, iloa ja kaikkea näiden väliltä. Vaikka ajatukset eivät ole luovimmillaan, oli pakko pitää pieni askartelutauko ja tehdä jotain aivan muuta.

Sain synttärilahjaksi ihana-lehden. Tällä hetkellä minulle ei tule minkäänsorttista käsityölehteä, niin tämä oli oikein kiva yllätys. Ihanasta löytyi simppelien betonitöiden ohjeita. Samanmoisia olen nähnyt pinterestissä jo vuosia sitten ja ovat olleet to do -listalla, mutta nyt päätin vihdoin tarttua betonia sarvista. Kävin ostamassa Aspola shopista askartelubetonia. Kahden kilon säkki maksoi 9,90€ ja tämäkös rakennusalalla työskentelevää miestäni nauratti, raksabetoni taitaa olla vähän eri hinnoissa. Noh, en minä olisi lähtenyt kerrostaloasuntoon roudaamaan mitään kymppikilon säkkiä betonia. Lisäksi tuo askartelubetoni taitaa olla hieman nopeammin kuivuvaa, mikä sopii minun malttamattomalle luonnolleni oikein mainiosti.

Puhkoin viimeiset kotoa löytyvät kananmunat pohjasta ja valoin sisuksiin betonia. Kopsuttelin munia kennoonsa saadakseni ilmakuplat pois - tämä todella kannattaa, nimittäin yhtä munaa en testin vuoksi kopsutellut ja vähän ikävät epätasaisuudet jäivät munan pintaan. Jätin tarkoituksella munien pohjat tasaiseksi, pysyvät paremmin pystyssä. Valmistuneet munat ovat ihanan herkkiä, vaikka ovatkin lujaa tekoa.

Loput betonit levittelin ilmapallojen päälle. Taas testailin. Se ilmapallo-betoni-yhdistelmä, jonka päälle laitoin kelmun, on kestävämpi kuin se, jonka päälle en laittanut kelmua. Eli ilmeisesti hitaampi kuivumisaika tekee tuotteestakin kestävämmän. Tuo kelmuton betoni halkesikin kahteen osaan hyvin pian. Onneksipa se ei haittaa, nätti on tuikunalusena noinkin. Kuppien sisäpinnoille maalasin kultaisella maalilla. Varastoista löytyi kultaisena vain kankaanpainoon tarkoitettua painopastaa, hyvin tarttui sekin betoniin.

Ihan hauska oli tuo askartelubetoni materiaalina. Sitä jäi vielä hyvin jäljelle, joten sopii testailla muutakin. Nyt voin hetken rauhoittua pääsiäisentunnelmaan. Kunnes pakkaan nämäkin laatikkoon ja puran sitten uudessa kodissa.

Ihania kevätpäiviä ja rauhallista hiljaista viikkoa!

Anni

2

Kirjaintyynyt mummini muistoa kunnioittaen

*Yhteistyössä Husqvarna Viking*

Äitini toi minulle eräänä päivänä kaapistaan löytämänsä kankaan. Mummini oli kutonut sen vuosikymmeniä sitten, ehkä 30-40-luvun taitteessa, ja arvelimme sen olevan pellavaa. Tuntuu niin absurdilta, että ei ole sataakaan vuotta siitä ajasta, kun kankaat on kudottu itse. Kankaita oli useita samanlaisia, kooltaan vaan vähän hassuja - ei oikein käy pyyhkeeksi, laudeliinaksi eikä pöytäliinaksi. Ajattelin kuitenkin, että nämä vuosikymmenet erinäisissä kaapeissa ja laatikoissa maattuaan nyt olisi kankaan korkea aika päästä päivänvaloon.

Katsoin samoihin aikoihin kankaan saamisen kanssa nappilaatikkooni ja taas tuli mummi mieleen. Mummi säästi aina napit kaikista vanhoista vaatteista, jotka päätyivät matonkuteeksi tai räteiksi. Ja niitä nappeja oli paljon. Useissa napeissa oli vielä leikattua paitaakin jäljellä. Nämä pula-ajan pakon sanelemana huolella säilötyt napit ja suurella vaivalla kudotun kankaan ajattelin yhdistää seuraavalle sukupolvelle. Halusin tehdä lapsieni etukirjaimista tyynyt. Mietin hetken tauluja, mutta halusin tehdä käsinkosketeltavamman ja käytännöllisemmän tuotteen.

Hetki meni, kun sain kerätyksi rohkeutta upottaa sakset tuohon käsinkudottuun kankaaseen. Pesukoneessa pyöräytin kankaan toki ensin, siltikin ajan patina näkyy kankaassa tummuuseroina. Ompelin kirjainten ääriviivat ensin käsin kirjontalangalla, sitten kävin nappien ompeluun. Molempiin tyynyihin hävisi viitisenkymmentä nappia enkä suinkaan ommellut niitä käsin. Vähän piti kaivella varastoista muitakin kuin kierrätettyjä nappeja, niin paljon nappeja kirjaimet nielivät. Pelastuksekseni koitui ompelukoneeni (Husqvarna Viking Opal 670) automaattinen napinompelutoiminto. Napit ommeltiin kiinni ilman paininjalkaa. Nappien reikien välin oppi aika nopeasti arvioimaan ja sopivan tikinleveyden määrittelemään mutulla. Pienimmillä napeilla sopiva tikinleveys oli 2,5, isommat ja paksummat napit vaativat tikinleveydeksi 3,5-4. Taustalla minulla oli liimapintainen tukikangas jämäköittämässä nappien kansoittamaa kangasta.

Mukavan loppusilauksen tyynyille antoivat piilovetoketjut, eipähän vetoketjut riko tyynyn tunnelmaa. Piilovetoketjujalasta on tullut uusin ihastukseni. Sillä saa niin näppärästi piilovetoketjun paikalleen ja neulan paikkaa vaihtamalla tikin saa juuri sinne vetoketjun syvänteeseen kohdalleen.

Nämä tyynyt kertovat mummin tarinaa vuosikymmenten takaa. Tarinaa siitä, miten kaikki piti tehdä itse ja pienetkin asiat piti säästää pahan päivän varalle. Tällaisesta säästäväisestä ja omatoimisesta elämäntyylistä meillä on paljon opittavaa. Mummin muisto säilyy näissä tyynyissä ja toivon lapsienikin muistavan vielä vuosikymmenten päästä, millainen tarina näillä tyynyillä on kerrottavanaan.


Anni


Ps. Huomasithan arvonnat, joihin voit käydä osallistumassa

blogissa

instagramissa

ja

facebookissa

8

Neulottu tyyny ja arvonta

Aurinko on paistanut ihanasti ja lumituuli tuivertanut uusia kinoksia. Talvi on parhaimmillaan. Vielä ei kesä ole mielessä, vaan iltaisin käsiin etsiytyy neuletöitä. Viime viikolla arvostelin Muita ihania -käsityökirjan ja siitä kirjasta aloitin heti kirjan saatuani Maijun kirjoneulekaulahuivin. Ajattelin hävittää kirjoneulekaulahuiviin monta jämäkerää. Siinä neuloessani kuitenkin alkoi kuviot näyttää niin herkullisilta ja samalla olohuoneen sohvatyynyt niin tylsiltä, että päätin vaihtaa kaulahuiviajatukset tyynyajatuksiksi. Ensimmäinen tyyny valmistuikin aika ripsakasti, selkeän simppelit kirjoneulekuviot syntyivät kuin itsestään. Sadalla silmukalla tuli sellainen 30x30 cm tyyny. Seuraava voisi olla ehkä vähän isompi! Niin, lisäähän näitä on ilman muuta tehtävä, valmiita kirjoneulekuvioita löytyy kirjasta vielä lisää.

Jämäkerien tuhoamisajatukseni toimi, ainakin yksi jämä meni kokonaan ja monta jämää sain pienemmäksi. Mustan ja harmaan seuraksi sopi oikein loistavasti kasvivärjätyt keltainen (koivua) ja beige (avokado). Nämä värit voisivat toistua seuraavassakin tyynyssä.

Tähän samaan syssyyn ajattelin kertoa viime aikojen pohdintojani. Nimittäin olen pohtinut paljon niin omia kuin läheistenikin vahvuuksia. Olen tentannut viisivuotiaaltanikin, että missä Sinä olet Sinun mielestäsi hyvä ja miksi ajattelet niin. On ollut hauska myös kuulla lapsen näkemyksiä siitä, missä me aikuiset olemme hyviä. Vaan mikä ihme siinä on, että aikuisille tämä kysymys tahtoo olla aika paljon vaikeampi. Kun sanotaan, että "vau oletpa tehnyt hienosti", vastataan, että "noh eihän tämä nyt mitään". Ja kun kysyn, missä sinä olet hyvä, vastaus onkin aikamoisen puntaroinnin takana eikä tule kuin tykinsuusta kuten viisivuotiaalla, että "jalkapallossa, tanssimisessa ja käsityökerhossa" (=hänen harrastuksensa).

Haluaisin, että ihmiset näkisivät itsessä hyvää. Kun näkee hyvää itsessä, on helpompi nähdä sitä myös muissa. Joten kerro minulle, missä sinä olet hyvä. Vastanneiden kesken arvon Muita ihania -käsityökirjan!

Eli:
Arvontaan voi osallistua lauantaihin 31.3.2018 asti.
Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla tähän blogipostaukseen kommentin, jossa vastaat kysymykseen: missä sinä olet hyvä?
Palkintona on käsityökirja Muita ihania. Lempeä ja hulvaton käsityökirja.
Arvon kirjan sunnuntaina 1.4.2018 ja kerron voittajan tässä postauksessa.


Ihanaa viikkoa! Odotan innolla vastauksianne!

Anni



Ps.
Ja hei! Arvontaa löytyy tämän illan aikana myös Sormustimen facebookista sekä instagramista, joten käyppäs osallistumassa sielläkin!

EDIT
Arvonta on suoritettu ajallaan, mutta siitä informoimaan pääsin vasta nyt. Voittajaksi osui Pikku Akka - onnittelut!

36

Uudenlainen kukkakauppa ja Amppeli ilmakasville -kurssi

Kun ajattelen kukkakauppaa, mieleeni tulee atsaleat, mummokimput ja hymyilevä keski-iän tuolla puolen oleva leppoisa täti. Vaikka tuo ajatus on ihan positiivinen, ovat kukkakaupat tuntuneet minulle vähän samantekeviltä. Ehkä siksi, että kasvien hengissä pitäminen ei todellakaan kuulu vahvuuksiini. Ajatukseni samantekevistä kukkakaupoista kuitenkin muuttui, kun Mikkeliin saapui puolitoista vuotta sitten kerta kaikkisen suloinen kukkakauppa Neiti Neilikka. Neiti Neilikassa hääräilee nuorempaa väkeä ja se näkyy kivan trendikkäänä tatsina. Kimppuihin löytyy uutta jujua (viime syksynä lähdin Neilikasta isänpäiväkimpun kera, jossa oli taskulamppu), viherkasveja on tarjolla perinteistä mutta myös oudompaa ilmestystä, sisustusfriikki löytää liikkeestä mukaansa kivat ruukut,  joskus ehkä muutakin sisustustavaraa ja siellä järjestetään erilaisia kursseja ja tempauksia.

Toissailtana oli kauan odotettu Amppeli ilmakasville -työpaja. Varasin hyvissä ajoin paikkani ja hyvä niin, sillä kurssipaikat menivät täyteen. Kurssi kesti kaksi tuntia ja maksoi 30€. Hintaan kuului amppelitarvikkeet eli ontelokude, lasinen malja sekä ilmakasvi. Kurssilla Sisustus-hiilen Henna opasti amppelin teossa ja Neiti Neilikan omistaja Tea kertoi ilmakasveista ja niiden hoidosta. Mielestäni kurssin hinta oli oikein kohtuullinen ja hinta-laatu-suhde oiva, sisällöltään kurssi oli todella kiva ja vähän vähemmänkin kässäorientoituneet saivat amppelinsa hyvässä ohjauksessa valmiiksi. Kurssilla opettelin vihdoin makrameesolmut sekä amppelin tekemisen. Opin myös, miten ilmakasvi pidetään hengissä. Katsotaan, onnistuuko!

Kurssilla oli ihanan leppoisa tunnelma. Jokainen sai edetä omaa tahtiaan. Tilaa oli jutustelulle, kasvien ihailulle, makrameevinkeille sekä kasvienhoitovinkeille. Joku sisäinen hikipinkoni pääsi valloilleen ja heti aloin sooloilla oman amppelini kanssa. En tehnyt mallin mukaista amppelia, vaan lähdin letittämään solmurivejä toisiinsa. Sen verran solmut veivät kuitenkin mukanaan, että varmaan täytyy joku seinävaate solmeilla uuteen kotiin.

Pakko on vielä kertoa viime lauantain tempauksesta Neiti Neilikassa. Siellä nimittäin pääsi lapset tekemään kolmella eurolla kivan rairuohopään. Nyt vain odotellaan, milloin kalju ruohopäämme saa hiuskuontalonsa.

Viherkasviterkuin, Anni

3

Ihanan höpö Muita ihania

Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta.

Tiina Arponen, Johanna Karttunen, Henna-Kaisa Sivonen: 

Muita ihania. Lempeä ja hulvaton käsityökirja.

Muita ihania -blogi, tuo kässäblogien porche. Semmonen ihana vintagemallinen, persoonallinen, söpösti sinne päin oleva porche, jossa on hassu tööttäysääni. Olen seurannut kyseistä blogia pitkään, kuten aika moni muukin. Muita ihanian kuvat ovat kertakaikkisuuden söpöjä ja aivan hulvattomia, niistä löytyy aina mitä hassumpia asioita, siis ihan somistemielessä, enkä voi olla tulematta hyvälle mielelle niistä. Blogi ja sen pitäjä Tiina Arponen saa minut tuntemaan, että ei vitsi, ollappa hän, hullutteleva, söpöilevä ja ihanasti kreisi. Mutta toisaalta samalla alan ajatella, että no miksipä ei, ja oikeastaan minäkin olen aika ihana, ja vielä ihanampi, jos annan itselleni luvan hullutella myös.

Runsaan kirjan somisteeksi sopii kevätauringon säteet.

Näine höpösine ajatuksineni odotin innolla postiluukun kolahdusta, kun tiesin sieltä pian tulevan Tiina Arposen, Johanna Karttusen ja Henna-Kaisa Sivosen Muita ihania -kirjan. Kässäilykirjoja minulla on aika hervoton pino, joten väitän tietäväni, miltä perinteinen käsityökirja näyttää. No sen arvasinkin, ettei Arposen kirja näytä siltä ja oikeassa olin. Kuvat ovat hassuttelevia ja runsaita, blogin sama kuvamaailma jatkuu kirjassakin. Ohjeita kirjassa on 31 ja ne jakaantuvat kategorioihin Juhla, Leikki sekä Retki. Muutamat blogin klassikko-ohjeet olivat mukana myös.

Vitsi mikä mieletön idea piirtää kuvan ympärys asfalttiin!

Tavallaan olisin toivonut, että kirja olisi ohjeineen ollut "eksaktimpi", vaikkapa neuletakin ohje on "aikuiselle, koko noin S-M" ja näin ohjeorientoitunutta kismittää, että lapsen villatakkien koot ovat vain 1-2 ja 3-4 v eikä sen enempiä (meillä kun olisi kysyntää sille seuraavalle koolle). Samalla muistin, miten Muita ihanian marrassukkien (minun versioni niistä) lankaohjeistus oli vähän sinne päin ja ärsytti, mutta sitten annoin olla ja ajattelin, että se ei ole niin tarkkaa. Aina ei kaiken tarvitse olla niin justiinsa ja joskus voi vaikka vähän säätää tai testata ja koklata. Ne sukat onnistuivat oikein kivasti. Niin joskos tämä kirjakin opettaisi lukijalleen, että kässähommia voi tehdä vähän kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa. Niin, esipuheessakin lukee "Muita ihania -maailmassa ei ole sääntöjä käsitöiden suhteen, vaan asiat tehdään spontaanisti ja omalla tyylillä, sopivan suurpiirteisesti ja yllätyksellisesti. Viestimme on sama kaikille käsityöntekijöille: ottakaa rennosti! Luovuus tulee vapaudesta, omaehtoisuudesta ja armeliaisuudesta."

Oli ihan pakko aloittaa ensimmäinen projekti kirjasta.

Rentoutta ja iloa tämä kirja opettaakin. Elämän ei tarvitse olla harmaata (hyvä muistutus värittömien värien ystävälle!) eikä vakavaa, käsitöissäkään. Hassuttelu on sallittua vakavastiotettaville aikuisillekin.

Hassuja ajatuksia alkaneeseen viikkoonne toivotellen,
Anni

2

Sateenvarjosta pikkumeikkipussi

Ystäväni vei paketin R-kioskille postitettavaksi. Paketti oli pakattu kertaalleen käytettyyn R-kioskin postipakkaukseen. Kioskilla kuitenkin sanottiin, ettei postitus vanhassa paketissa käy. Ystäväni ehdotti, että entä jos hän maksaa sen uuden postituspaketin hinnan (jos se siitä siis on kiinni), mutta paketti kuitenkin lähetetään vanhassa pussissaan, se kun on ihan toimiva vielä, ei suotta hyvä pussi menisi hukkaan. Ei käy. Niinpä ystäväni meni perinteiseen postiin ja postitti paketin kertaalleen käytetyssä postipaketissa ongelmitta.

Mielestäni ystäväni periaatteellisuus oli ihailtavaa. Itse olisin saattanut olla niinkin laiska, että olisin päätynyt ostamaan sen uuden postituspussin. Mutta hän seisoi periaatteidensa takana: tämä (postituspussi) toimii, tätä ei heitetä hukkaan, tätä käytetään. Tämä sai minut pohtimaan materiaalin uudelleenkäyttöä ja erityisesti käsityöharrastuksessani, sillä olen aktiivisesti käynyt materiaalivarastojani läpi viime viikkojen aikana. Kankaitani muuttolaatikoihin pakatessa huomasin, että ehkä 95% kankaistani on uusia, kaupasta ostettuja, ja 5% kierrätyskankaita. Vielä kymmenen vuotta sitten nuo prosenttimäärät olivat toisinpäin tai ainakin melkein. Silloin ajattelin aktiivisemmin, että materiaali on arvokasta ja se tulee hyödyntää, jos sitä ei enää vanhassa tarkoituksessaan voi käyttää. Hiljalleen mieleni on kuitenkin vallannut ah-ihana-kangas-villitykset ja toisaalta konmarihenkiset ajatukset ovat laittaneet hyvää ja käyttökelpoista materiaalia roskikseen sen sijaan, että olisin keksinyt niistä vielä jotain. Toisaalta johonkin täytyy vetää raja materiaalinsäilömisen kanssa, jotta kaapit eivät tursuaisi puolikuntoista sälää.

Tiedän, että yhden ihmisen postituspussinkierrätykset tai toisen ihmisen kierrätysompelut eivät pelasta maailmaa ekokatastrofilta. Mielestäni niissä on kuitenkin se aate, jota aatteen hengissäpysymisenkin vuoksi kannattaisi toteuttaa: tämä toimii, tätä ei heitetä hukkaan, tätä käytetään. Löysin yhdestä tilkkulaatikostani vuosia sitten talteen ottamani rikkinäisen sateenvarjon kankaan. Tämä olisi oiva materiaali lahjaan, jonka tekisin juuri tälle "postituspussiystävälleni". Ompelin kevyen pikkumeikkipussin tästä sateenvarjokankaasta. Jätin sateenvarjon rypytkin silittämättä, ne saavat muistuttaa kankaan edellisestä elämästä. Sateenvarjon kangas sopi sekä vuoriksi että päällikankaaksi ja siksi pussukka on todella kevyt. Koska ystäväni on lähdössä seikkailuun, kirjoitin muistilistan hänestä pieneen snap pap -paperinahkapalaan, nämä asiat haluan hänen muistavan tilanteessa kuin tilanteessa.

Mutta mites on sinun käsityömateriaaliesi laita? Käytätkö kierrätysmateriaaleja vai satsaatko uusiin kankaisiin? Roudaavatko naapurin kissavahdin mummotkin sinulle vanhat farkkunsa uusiokäytettäväksi vai käytätkö vain omista varastoista kierrätysmateriaaleja?

Ihanan rentouttavaa viikonloppua!

Anni

6

Pikkaisen potkua neuletöihin

Yhteistyössä Käsityökauppa Lankalaatikko.

Olen ajatellut pitkään käsitöitä, erityisesti lankatöitä, lähtökustannuksiltaan edullisena harrastuksena. Se marketin villalanka ja sukkapuikot eivät montaa euroa maksa. Olen myös halunnut ajatella, että ne perusmetalliset sukkapuikot on ihan ookoo, eikä mitään ekstrahärpäkkeitä tarvita. Muutama aika sitten sain kuitenkin lahjaksi neliskanttiset ruusupuiset cubics-sukkapuikot ja olin myyty. Tämän jälkeen olen ostanut vain puisia puikkoja, ne kun vaan on niin ihanat käsissä. Tämä avasi minut katsomaan neulomisharrastustani vähän avarammin. Entä jos neulomisharrastukseen saisi pienellä satsauksella mukavaa käyttömukavuutta, ehkäpä jopa jouhevuutta? Sattuipa sopivasti, että sain kivan "doping-paketin" Clover-merkkisiä apuvälineitä käsityökauppa Lankalaatikolta. Lähdin testaamaan, että onko tästä pikkutilpehööristä todellista hyötyä neulomisessa.

Ehdoton ykkössuosikkini tässä paketissa oli langanohjain. Neuletöikseni on enenevissä määrin valikoitunut kirjoneuletöitä, ne on vaan niin ihania. Lankadominanssi on kirjoneuleiden kannalta tärkeää ja lankojen olisi hyvä pysytellä tietyssä järjestyksessä. Sitten vielä ohuiden lankojen kanssa se lankojen noukkiminen väririvistöstä on oma hommansa. Kun laitoin ensi kertaa langanohjaimen etusormeeni, olo oli sama kuin pyörän renkaat olisi pumpattu pitkästä aikaa. Eteenpäin pääsee edelleen, mutta matkanteko on vähän joutuisampaa. Langat pysyvät oikeassa järjestyksessä ja langat on helppo noukkia, kun ne pysyvät eroteltuina automaattisesti. Aivan ihana keksintö! Ei visuaalisesti kaunein mutta ihana!

Toinen huippulöytö olivat spiraalin muotoiset puikonpitimet. Olen se ihminen, joka roudaa neuletöitään mukanaan joka paikkaan, ihan vain varuilta, jos vaikka ehtisinkin neuloa. Ja kuinka universumin rasittavinta on noukkia niitä pudonneita silmukoita. Tämän kuvissa pilkistelevän Andante festivo -sukkaprojektin aikana olen poiminut pudonneita silmukoita varmasti ainakin kymmenen kertaa, joka kerta yhtä rasittavaa. Olen kokeillut monenlaisia puikonpitimiä, mutta nämä toimivat kaikista parhaiten. Silikonisen nahkea pinta takertuu puikkoihin pitäen ne paikallaan ja spiraalit saa kieputettua monenkokoisten puikkojen ympäri (saatavilla on myös kahta eri kokoa). Ainoa negatiivinen asia näissä puikonpitimissä on se, että pelkään niiden näyttävän liian houkuttelevilta pian-yksivuotiaan silmissä ja että saan kiskoa niitä joko henkitorvesta tai vaipan sisuksista.

Nuo kaksi olivat kyllä sellaiset löydöt, ettei takaisin ole paluuta. Jouhevuutta sain neuletyöhöni myös muovisista palmikkopuikoista sekä lukittavista silmukkamerkeistä. Olen tottunut vihaamaan palmikoita enkä vähiten siksi, että se metallinen palmikkopuikko heiluu ja tippuu helposti. Sillä metallisellakin toki pärjää, mutta nuo muoviset ovat vähän nahkeampia eivätkä tipu niin helposti. Silmukkamerkit olen korvannut yli 20 vuoden neulomistaipaleeni ajan langanpätkillä. Niilläkin pärjää kyllä, mutta onhan tuommoinen lukittava ja värikäs silmukkamerkki näppärämpi ja ehkä vähän uskottavampikin.

Oli paketissa vielä tuommoinen muotoiltu virkkuukoukkukin, mutta kuulkaas tästä apuvälineestä tykkäsin vähiten. Tuo punainen tarttumapinta oli todella hyväntuntuinen käteen ja ajattelin ensin, että hurraa vihdoin virkkuukoukku, joka ei jätä kauheaa lommoa sormeen, mutta sitten kokeilin koukkua hieman ja huomasin, että tuo tarttumaosa on minun virkkausotteelleni aivan liian kaukana koukkuosasta. Eli tykkään ottaa lähempää koukkua kiinni ja tässä se ei kauhean kätevästi onnistunut. Käsi tuli nopeasti isosta virkkausliikkeestä kipeäksi. Mutta onneksi on se tavallinenkin koukku, jatkan sillä näitä tuolintossuja.

Elikkäs, kyllä, neulominenkin voi olla välineurheilua ja hifistelylle on tilaa sekä tilausta. Mutta jos haluaa nuukailla, niin kyllä niinkin pärjää, jos vaan jaksaa nostella pudonneita silmukoita. Toivottavasti tästä tarvikearsenaalin esittelystä on sinullekin jotain iloa, ainakin vähän vertailukohtaa, jos jokin näistä oli jo hankintalistalla.

Mutta kerrohan: onko sinulla mielessä jokin neulonnan apuväline, josta saa mukavaa potkua neulomiseen?

Ihanaa viikkoa!

Anni

2

Kaamoksen kaatajaiset

En ole talvi-ihminen. Minulle talvi on synkkä ja pitkä ja kylmä. Kun alkaa ihanan kirkkaat talvipakkaset, sieluni huokaa helpotuksesta, ollaan menossa kesää kohti. Talvi varmaan muuten menisi, mutta se pimeys on vain liikaa. Tarvitsen valoa, aurinkoa. Siksi minuun kolahti heti, kun kuulin yhteisneulomisprojektista eli kalista (knit-along) nimeltä Kaamoksen kaatajaiset. Kaamoksen kaatajaiset -kalin emäntänä toimi Soman tupa -niminen lankakauppa Sodankylässä. Tavoitteena oli neuloa sukkia, joilla kaadetaan kaamos, mennään valoa kohti.

Ohjetta tuli aina maanantaisin ja perjantaisin ja ohjeet olivat pidempiä pätkiä. Ihan ok aikataulu - paitsi että olisin halunnut tehdä sukat nopeammin valmiiksi siinä alkuhuuman flowssa. Alkuinnostus ehti hiipua jo puolivälissä ja sitten piti painamalla painaa sukat päätökseen itselleni asettamassa valmiiksi helmikuussa -haasteen puitteissa. Kuviot olivat kivan poikkeavia nyt enemmänkin näkyvissä olleisiin simppeleihin kirjoneulekuvioihin. Sukat neulottiin varpaista varteen. Uutta oppia sain jälkeenpäin neulottavasta kantapäästä. Tuo kantapään reunoille muodostuva viivoitus on upea, mutta täytyy sanoa, että ähersin silmukoiden poimimisen kanssa aika tovin ja se etenkin ensimmäisessä kantapäässä näkyy. Jälkeenpäin neulottu kantapää istuu todella nätisti jalkaan, vaikka tasona kantapää oli aivan hoopon näköinen.

Lankana käytin ohjeessa suositeltujen kaupunkilankojen sijaan juuri sitä, mitä kaapista löytyi. Yläreunan tummansininen Pirtin kehräämön poistolaarijämät, keltainen koivuvärjäilyjä, liukuvärjätty vaaleanpunainen kokenillitestailuja ja musta sekä valkoinen jotain vyötteettömiä keriä. Ainoa plääh näissä sukissa oli mitoitus. Vaikka koko oli 37 eli sama kuin kengännumeroni, tuli sukista liian leveät omaan jalkaani. Ehkä pidemmässä jalassa tuo leveys olisi ok.

Vaan helmikuu vaihtui maaliskuuksi. Miten kävi valmiiksi helmikuussa -haasteeni? Lähtötilanne oli neljä neuletyötä, viisi ompelutyötä ja 11 korjaustyötä eli yhteensä 20 työtä. Helmikuun lopussa pöydältä löytyi kolme neuletyötä, kuusi ompelutyötä (joista kolme uutta) ja kaksi korjaustyötä eli yhteensä 11 työtä. Pöydälle tuli helmikuun aikana monta uutta työtä, jotka myös valmistuivat. Valmistuneita töitä oli yksi neuletyö, kuusi ompelutyötä ja 9 korjaustyötä eli yhteensä 16 työtä. Ilman haastetta en usko, että valmistuneiden kasa olisi ollut noin suuri.  Mitä tästä itselleni asettamasta haasteestani hyödyin? Sain ensinnäkin 16 työtä pois pöydältäni. Toiseksi ymmärrän omaa käsityökäyttäytymistäni nyt entistä paremmin. Olen innostuja. Innostun, teen hurjalla raivolla ja innolla. Innostus on hiipuvaa sorttia ja siksi keskeneräisten kasa kasvaa usein. Elän siitä flowsta. Yritän toki kasvattaa pitkäjännitteisyyttäni, mutta annan itselleni myös armoa. Innostus on mahtavaa innovatiivisuuden ruokaa ja aion vastaisuudessakin antaa sille vallan.

Mutta nyt takaisin remppahommiin! Iloista viikonlopun jatkoa!

Anni

5