OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Laskostyyny vekkihameesta

Muuton yhteydessä on löytynyt monenlaisia aarteita vuosikymmenien takaa, niin myös äitini rippihame yli 50 vuoden takaa. Muistan, kuinka näin viimeksi tämän hameen teininä ja olisin halunnut siitä hameen itselleni, mutta ei se silloinkaan mahtunut päälleni. Nyt oli aika tuoda tuo upea materiaali ihmisten ilmoille ja päätin jatkaa kierrätysteemaisia tyynyjä. Viimeksi ompelin mummini säilömiä nappeja kirjaintyynyiksi mummoni kutomaan kankaaseen. Nyt halusin leikitellä laskoksilla.


Tyyny syntyi tästä vekkihameesta ja hameen kangas kului ihan muutamia suiroja lukuunottamatta aivan kokonaan.



Ensin ompelin hameen yläosasta muotokaitaleen alta vekkihameen laskokset paikoilleen. Tämän jälkeen leikkasin lopullista tyynyä hieman reilumman palan. Jaoin kankaan kolmeen osaan ja ompelin laskokset paikoilleen. Tässä piti olla melko tarkkana, ettei laskokset lähde avautumaan ja kappale leviämään.





Sen jälkeen olikin toiseen suuntaan menevien laskosten vuoro. Se ei ollutkaan helppo homma, sillä laskokset olivat todella tiukasti omaan suuntaansa kääntyneet. jokainen laskos piti neulata paikoilleen - kerran kun käytetään nuppineuloja, käytetään niitä sitten kunnolla.


Jäljelle jääneestä tyynypalasta syntyi takakappale, kun laskokset venytti auki. En kuitenkaan silittänyt laskoksia pois, mielestäni nuo taitteet ovat oikein hauskat. Tyyny sujahtaa sisään tyynynpäälliseen lomittain menevien kappaleiden välistä.


Valot ja varjot ovat tämän tyynyn juttu. Voisin käännellä ilta-auringossa tyynyä loputtomiin ja katsella, miten valo taittuu laskosten väliin kauniisti. Tätä tyynyä ei taideta möyhätä päiväunien ajaksi pään alle - ihan jo poskeen jättävän kuvioinnin vuoksi. Tämä laitetaan sohvan kulmaan ihasteltavaksi.



 Lisää kierrätysaiheisista tyynyistä voit lukea kierrätystyynyhaasteen heittäjän Heidi did it -blogista 

Jos tekemiseni kiinnostaa enemmänkin ja haluat tietää, kun postaan uutta tai mitä muuta sattuu olemaan työn alla, löydät minut

ja 

Ihanaa viikonloppua!

Anni



5 kommenttia

  1. Todella kaunis tyyny! Mahtava idea käyttää vekkihametta.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis tyyny! Kekseliäästi olet käyttänyt vanhan hameen :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava kierrätyskäsityö. Itselläni on ollut saman tyylinen tyynyn päällinen suunnitteilla, kun näin juurikin tuolla laskosidealla tehdyn Pentikin tyynyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hei mikäli toteutat sen muutoin kuin laskoshameesta, niin kerrohan sitten, miten toteutat laskokset! Pähkäilin, että mikäköhän olisi se kätevin tapa tällaiseen muutoin kuin valmislaskoksista - itse en ainakaan jaksaisi silittää laskoksia :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.