Ruokalappu koiranruokasäkistä

Kuopuksellamme on alkanut syömishommat kiinteiden muodossa ja ruokalaput ovat tulleet ajankohtaisiksi taas. Ruokalappuajatuksissani tuijottelin koiranruokasäkkiä ja välähti. Siitä olisi tehtävä ruokalappu!

Koiranruokasäkistä tuli oikein oiva ruokalappu.

Kierrätysmateriaalit ovat usein innostavia! Toki tykkään ekologisesta näkökulmasta - materiaali on jo olemassa ja usein se on vielä roska, joten materiaalin käyttöiän pidentäminen uusiokäytöllä on huippujuttu. Mutta kierrätysmateriaalit kutsuvat myös testaamaan, mihin kaikkeen erilaiset materiaalit voivat taipua. Usein materiaaleilla voi myös leikitellä ennakkoluulottomammin, ei haittaa, jos ei onnistukaan, koska kyseessähän tosiaan oli roska.

Iso koiranruokasäkki mahdollisti sen, että lopulliseen tuotteeseen ei jäänyt tekstejä tai muita viitteitä koiranruoasta kuin itse koira.

Leikkasin parin vanhan ruokalapun pohjalta koiranruokasäkistä ruokalapun. Alareunan kaukalokappaleen leikkasin aavistuksen leveämmäksi, jolloin sain taskun avautumaan paremmin tippuvalle ruualle. Kanttasin terävät reunat mummini kässäkätköistä löytyneellä vinonauhalla. Materiaalit olivat siis täysin ilmaiset ja oikein toimivat. Tositoimiin ruokalappu ei vielä kuitenkaan päässyt, sillä ruokalaput ovat niiiin kiinnostavia, että ne päällä syömisestä ei tule mitään. Vaikuttaisi kuitenkin ihan lupaavalta tämän ruokalapun toimivuus.

Mikä on sinun viimeisin kierrätyskäsityö?

Anni

4

Muistoista ommeltu tilkkupeitto

Tilkkupeiton tilkut tuovat mieleen monta muistoa.

Muutamia vuosia sitten tein valovoimaisen idiootin ostoksen. Hankimme vieraspeittoja ja -tyynyjä ja samalla ostimme "varalle" muutamat aivan halpishöpöhöpöpeitot ja tyynyt Ikeasta. Investointi ei ollut suuri, ehkä euron, kaksi, siksi ne olivat mukamas hyviä varalle. Mutta tietäähän sen. Eihän ne varapeitoiksi jääneet, vaan tulivat käyttöön. Ja tietäähän senkin, ettei semmonen rimpula höttöpeitto kestä yhtään mitään. Tänä keväänä havahduin siihen, että pian on edessä roskis, jos en tee jotain. Vaikka tiedän, ettei  maailman jäteongelma pelastu yhden peiton pelastuksella, otin "challenge accepted"-asenteen. Tämä yksi peitto ainakin pelastetaan. Ja niin muuten otetaan käyttöön myös ne aivan höpsäkän muotoiset puuvillakangaspalat sieltä kangaslaatikosta viemästä tilaa.

Vanhat kapiokoristelut ovat minusta aivan hurmaavia. Niihin on laitettu monta ajatusta ja paljon aikaa. Ihanaa, että tämäkin kirjailu pääsi vielä käyttöön.

Lähdin kokoamaan tilkkupeittoa aika tunteella ja ilman suurempaa suunnitelmaa. Peitosta muodostuikin muistojen peitto, vaikka se ei ollut ensisijaisena tavoitteenani. Ruutukangas on pappani vanhasta peltotyöpaidasta. Mummoni kapioista otettu kirjailtu osio pääsi mukaan myös, muu lakana oli jo puhkikäytetty. Opiskeluaikoina tein shiborivärjäyskokeiluja äitini kirjailemiin kapiotyynyliinoihin, nyt nekin ovat osa peittoa. Kuin myös vuosia sitten painamani pingviinit ja Een kanssa viime talvena painetut kissat. Yksi kaistale on roskiksesta serkkuni dyykkaama Marimekon kangas muistuttamassa, että yhden roska on toisen aarre. Ja yksi afrikkalainen kangas pääsi myös mukaan.

Pienet kankaanpainotilkut pääsivät myös käyttöön.

Lopulta peiton kokoon ompeleminen ei ollut ihan helppo homma, sillä sisään tullut peitto oli jo venynyt ja vanunut. Otin kuitenkin aika hövelin asenteen, ei ole ehkä maailman suorin peitto, mutta on ihan riittävän hyvä. Peittoon on kiva kääriytyä ja se tuntuu muistoineen mukavalta. Vaikka oli tarkoitus, että tämä tilkkupeitto toimittaisi lakanan sisuksiin laitettavan peiton virkaa, saattaa olla, että tästä tulikin torkkupeitto, joka saa olla näkösällä ja käytössä päiväunipeittona.

Tästä peitosta tuli kiva kääriytymispeitto.

Nyt tulikin viileämmät kelit. Peittoon on kiva kääriytyä vaikkapa iltauinnin jälkeen.

Ihania kesäpäiviä!

Anni

6

Kylpytakista kissa-asu

Vappu oli ja vappu meni! Ihana iloinen hassuttelujuhla, jolloin saa pukeutua hassusti ja heittää leikiksi. Meillä tosin vappu kääntyi aikamoiseksi norovirushulabalooksi - jo toistamiseen tänä vuonna. Nyt kun siitä on selvitty, on kiva kääntää katseet vielä vapun hassutteluaikaan ja Een eskarin naamiaisiin. Ee halusi pukeutua naamiaisiin kissaksi, joten kissa-asun tekoon sitä oli ryhdyttävä.

Kissan leikkiminen on mieluisaa ja sen näkee jo kissamaisesta elekielestä.

Ostin vuosi, pari sitten kirppikseltä 50 sentillä fleece-kylpytakin, josta puuttui vyö. Vaikka fleecestä en kauheasti materiaalina tykkää, ajattelin sen olevan ihanan lämmin talvisilla saunareissuilla ja niin se olikin. Nyt kuitenkin hihat olivat käyneet jo lyhyiksi ja halusin tuosta polyesteripallerosta eroon. Roskikseen en kuitenkaan halunnut ehjää takkia heittää ja jälleenmyyntiin se ei vyöttömyytensä puolesta sovi, joten siitä sain oivan materiaalin kissa-asuun.

Kylpytakista sai kierrätetyksi oivan kissa-asun lasten naamiaisiin.

Leikkasin hupparin kaavaa mukaellen etu- ja takakappaleet kylpytakista. Kylpytakki siis lyheni ja kapeni. Taskut saivat jäädä paikalleen ja ne ovatkin ihan näppärät naamiaisissakin. Pään- ja kädentiet sain huoliteltua hieman fleeceä venyttämällä, kääntämällä ja ompelemalla siksakilla päältä. Näin huolitttelin myös helman. Leikkasin alkuperäisen kylpytakin helmakäänteen vyöksi ja hupun käänteen hännäksi. Hihoista sain leikatuksi hatun kappaleet. Hattu on pipon kaavalla tehty, mutta etukappaleeseen tein kaarteet otsalle. Piponkin reuna on huoliteltu kääntämällä ja ompelemalla siksakilla päältä. 

Takkimallinen kissatakki mahtuu isompanakin päälle, joten asu ei jää kertakäyttöiseksi.

Koska kissa-asu on takkimallinen, mahtuu tämä päälle vaikka aikuisena, mikä on loistojuttu, koska en hirveästi pidä kertakäyttöasuista. Toisaalta ei tämä kertakäyttöiseksi ole jäänyt nytkään - se on eläinfani-Eellä vähän väliä päällä ja kissahattu päässä viiletetään ulkonakin miauta maukuen.

Pääsikö teillä ompelukoneet surraamaan vappunaamiaisten merkeissä?

Leikkimielistä sunnuntai-iltaa!

Anni

10

Säilytyspusseja pakastepusseista

Yhteistyössä Husqvarna Viking

Joulun alla näkyi eräässä ompeluryhmässä ihan huippuidea ommella säilytyspussi herne-maissi-paprika-pakastepussista ja täyttää se irtokarkkihyllystä löytyvillä keltaisilla, punaisilla ja vihreillä karkkipalleroilla. Minähän sitten tein perässä heti sellaisen itsekin. Nyt tein vielä toisenkin, mutta karpalopussista ja punaisin karkein.

Ensin karpalot nassuun ja sitten ompeluhommiin!

Tällaisen nihkeän nahkean muovin ompelussa oiva apuväline on luistojalka, joka toimii muidenkin tarttuvien materiaalien, kuten nahkan tai vaahtomuovin, kanssa. Tätä jalkaa käyttäessä materiaali ei jumitu paininjalkaan ja tikki on tasaisempi.

Kukapa arvaisi, että herne-maissi-paprika-pussin sisältä löytyykin vähän epäterveellisempi yllätys.

Tällainen pussi valmistuu nopeasti kierrätysmateriaaleista. Tukena käyttämäni muovi on peräisin tyynypussista, mutta toki kaupastakin saa vaikkapa kristallimuovia tähän tarkoitukseen. Ohjeen tällaiseen säilytyspussiin voit katsoa tästä.

Herne-maissi-paprikat matkustivat karkkipiiloksi ystävälle, karpaloita ajattelin napsia itse!

Makoisaa viikkoa kaikille!

Anni

4

#askartelelapsenkanssa ja helppo kruunuaskartelu

Eilen instagramin puolella kävi kova(hko) kuhina, kun otin puheeksi muutaman vuoden takaisen ylen artikkelin siitä, miten lasten kädentaidot heikkenevät. Käsityökansaan tämä aihe tuntui iskevän ja kävin lukuisia keskusteluja siitä, mikäköhän tähän mahtaa olla syynä. Keskustelua kävivät samasta asiasta monet muutkin käsityöihmiset. Ajan puute, arkielämän kiireet, tiedon puute käsityötaitojen merkityksellisyydestä, koulussa liian suuret ryhmäkoot, vanhempien heikko käsityötaitotaso, vanhempien käsityötuntitraumat, materiaalien puute jne. Itse pohdin, olisiko syynä kuitenkin vain se, ettei tule vain ajatelleeksi, että käsitöitäkin voisi lapsen kanssa tehdä. Onhan se niinkin, että nykyvanhemmille asetetaan aikamoisia paineita tehdä ja opettaa sitä ja tätä. Että vieläkö ne saksetkin pitää ottaa esiin, kun ollaan käyty ensin muskarissa ja uimassa ja metsässä ja puistossa jne. Ajatusten jaon päätteeksi heitin haasteen, jonka heitän nyt myös täällä blogin puolella.

Askartele lapsen kanssa.

Kuvaa se sosiaaliseen mediaan.

Pistä mukaan #askartelelapsenkanssa

Ai miksi? Usein tehdään niitä asioita, jotka tulee vastaan. Kuvista saa ideoita ja ne usein toimivat kimmokkeena omalle tekemiselle. Jos askartelet lapsen (HUOM! Lapsen ei tarvitse olla oma lapsi!) kanssa ja laitat siitä kuvan sosiaaliseen mediaan, joku toinen voi saada siitä idean ja askarrella samanlaisen tai samankaltaisen jutun jonkun toisen lapsen kanssa. Näin askartelun ja käsitöiden ilosanoma voi jatkaa matkaansa eteenpäin. #askartelelapsenkanssa toimii tunnussanana, jolla voi löytää lisää ideoita omiin lapsen kanssa tehtäviin askarteluihin. Itse aion tämän haasteen innoittamana kirjoittaa blogiin ja kuvata instagramiin enemmän lapsen kanssa tehtyjä askarteluja. Aloitan sen heti esittelemällä eilen tekemämme kruunuaskartelun. Muita lapsen kanssa tekemiäni askartelujuttuja löytyy t ä ä l t ä.

Tarvitset
vessapaperirullia
maalia ja siveltimen
erilaisia helmiä, erivärisiä papereita
neulan ja kuminauhaa

Harjoiteltavia taitoja tässä askartelussa ovat saksien ja siveltimen käyttö sekä langan (eli kuminauhan) pujottaminen. Koristelussa oma luovuus ja kauneuskäsitys pääsevät valloilleen.

Leikkaa vessapaperirulla puoliksi. Leikkaa toiseen reunaan kruunulle terävät kärjet. Maalaa ja koristele kruunu. Maaliksi kelpaa mikä vain askartelumaaleista vesiväreihin, toinen käyttämäni maali on kangasmaalia. Koristelukuvioita voit leikata esimerkiksi maalivärikartoista. Pistä kruunun alareunaan vastakkaisille puolille neulalla reiät ja pujota niistä kuminauha ja solmi. Leiki prinssiä tai prinsessaa!

Niin ja miksi ne kädentaidot ovat tärkeitä? Lyhyesti summaisin, että ne kehittävät ongelmanratkaisukykyä, hienomotoriikkaa, avaruudellista hahmotuskykyä, aisteja sekä tietenkin luovuutta. Kädentaidot tarjoavat erilaisia kokemuksia, oivalluksia ja onnistumisenkokemuksia ja jopa iloa!

Käsityön iloa!

Anni

2

Makramee-joulukoristeet

Löysin makrameen elämääni vasta tänä syksynä, vaikka käsityömaailmassa se on ollut hitti jo pitkään. Intoani lisäsi pyöreät metallikehykset, joihin solmeilemalla voi leikitellä lankojen sidoksilla ja sitomisjärjestyksillä. Metallikehikkoon tekemäni makrameetyön ohje löytyy täältä. Innostuin tekniikasta niin, että halusin jatkojalostaa ideaa joulukoristeiksi.

Etsin kaupoista kissojen ja koirien kanssa ohuita, pyöreitä ja metallisia rannerenkaita, mutta etsinnät eivät tahtoneet tuottaa tulosta. Vihdoin löysin Fida-kirppikseltä ison läjän rannerenkaita eurolla. Niiden seuraksi valitsin varastoistani Novitan Kotiväki- sekä Silver-lankaa. Perussolmut löytyvät aiemmasta makrameepostauksestani ja niillä lähdin tekemään näitä koristeita. Piirtelin solmimisjärjestykset teillekin, jos teillä innostutaan kierrättämään vanhat käsikorut joulukoristeiksi.

Jos solmeilutöistä jää pitkiä langanpätkiä jäljelle - kuten tuosta aiemmin mainitusta työstäni jäi - kannattaa langat ottaa talteen. Tällaisista talteen otetuista langoista eskari-ikäinen tyttäreni teki joulukoristeita ihan vain renkaan alareunaan aloitussolmuja tekemällä. Lopuksi lisäsimme koristeisiin ripustusnauhat ja niihin muutamat puuhelmet. Helppoa ja näyttävää!

Nämä joulukoristeet ovat osa käsityöblogien joulukalenteria - jokaiselle joulun odotuksen päivälle löytyy oma jouluinen postauksensa aina eri käsityöblogissa. Kannattaa tsekata siis nämä blogit, mikäli haluat löytää ihania ja tuoreita käsityöideoita jouluun. Eilen Rakkaudella Henna tarjosi minisukkien neulomisohjeen, en malta odottaa, mitä Kangaskorjaamolla meille paljastaa huomenna! Tässä vielä listaus tämän vuoden joulukalenteriblogeista.

1. Heidi did it

2. Käsin tehtyä ja kaunista

3. Rakkaudella Henna

4. Sormustin

5. Kangaskorjaamolla

6. Madam B.C.

7. BelleePoqueWedding

8. Lumisiivet

9. Puna tukka ja kaksi karhua

10. Hääräämö

11. Mun taipale

12. CraftCandidate

13. Jotain uutta

14. Pikku akan tilkkuvakka

15. Dunia Toropainen

16. Sukat hukassa 

17. Puikolta pujonnut

18. Sweet things

19. Nappikuja6

20. Ihan oikea blogi

21. Rosanna of may

22. Kototeko

23. Mehukekkerit

24. Villananna

Ihaninta joulukuun neljättä päivää!

Anni

12

Vanhasta kirjasta säilö pyöröpuikoille

Sisälläni elää pieni järjestelijä. Haaveilen siitä, että voisin olla kotona yksin vaikka viikon. Voisin pystyviikata kaikki vaatteet nätisti väreittäin, aakkostaa kirjahyllyn kirjat ja DVD:t, järjestellä ylitsevuotavaiset kangas- ja lankavarastoni sekä asetella virkkuukoukkuni johonkin kippoon esille. Hyvin, hyvin harvoin pääsen tähän ihannetilaani. Sisälläni elää nimittäin vielä suurempi luova kaaos ja siinä ei ehdi todellakaan aina järjestellä. Nyt kuitenkin löytyi sen verran hauskanoloinen askartelu, johon tartuin sen järjestelmällisyyttä edistävän luonteensa vuoksi.

Pyöröpuikkoni ovat pitkään olleet sikin sokin yhden vetolaatikon pohjalla. Olen miettinyt, miten ne saisi järkevästi ja nätisti järjestellyksi ja nyt tämä vanhasta kirjasta askarreltu järjestelijä vaikutti sopivalta ratkaisulta. Kirjahyllyssä vuosia pölyttynyt, jostain poistohyllystä mukaan nappaamani Juhani Ahon Kootut teokset -sarjan kirja sai olla askartelun kohteeni. Ohje kirjan muokkaamiseen tähän muotoon löytyy täältä. 

Kirjasta poistettiin suurin osa sivuista, loput ommeltiin toisiinsa kiinni vahvoiksi välilehtisiksi Suurpiirteisyyteni otti vallan taitellessa haitaria kirjan reunoille. En tehnyt millinsuoria taitteita, mikä näkyy kirjan yli tursuavista reunoista, piti vähän leikellä ja paikkaillakin. Jälkeenpäin tajusin myös vanhan paperin olevan liian haperoa jykevää reunusta vaativaan käyttöön. Totesin kuitenkin, että antaa tämän kerran olla, ei se ole niin justiinsa, paikataan sitten teipillä, jos tarve vaatii (oikeastihan ajatukset halajaa jo seuraavan projektin kimppuun, silloin on hyvä laskea rimaa nykyisten projektien kohdalla, että pääsee niistä nopeasti eteenpäin).

Nyt on kotona yksi pienen pieni paikka ihan vähän paremmassa järjestyksessä. Ehkä tämä innostaa siivoamaan sen lopunkin vetolaatikon. Ja viereisenkin. Ellen ehdi saamaan uutta ideaa ensin.

Ihanaa viikonloppua!

Anni

11

Kalkkimaalisprayta erilaisille pinnoille

*Yhteistyössä PintyPlus Finland*

Kalkkimaalit ovat olleet mattapintaisen habituksensa ansiosta tuttuja suomalaissisustuksissa jo jonkun aikaa. Suurena spraymaalien ystävänä olinkin innoissani kuullessani, että kalkkimaalia saa myös spray-muodossa. Olen sanonut useasti, että jos askarteluharrastuksen haluaa aloittaa, kannattaa aloittaa spraymaalihankinnoilla, ne kun sopivat monenlaiseen uudistamiseen ja askartelun pohjaksi. Koska kalkkisprayn kyljessä lukee "täydellinen mille tahansa pinnalle" ajattelin lähteä testailemaan, mitä eri materiaalit sanovat kalkkimaalispraysta.

Koukut ja puikot saivat uudet säilyttimet.

Kalkkispray on vesipohjainen ja etiketin mukaan myös ympäristöystävällinen. Maali kuivuu todella nopeasti, mikä on ehdotonta plussaa. Ensimmäisenä kokeilin harmaata (ash grey) kalkkisprayta ompelemilleni säkkikangaspussukoille. Säkkikangas jotenkin kuuluu vahvasti jouluun, mutta halusin saada ei-niin-jouluiset säilytyspussukat, siksipä päätin sprayata ensimmäisenä ne. Vaaleanruskea pohja vaati pari kerrosta maalia tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Maali tuli harvakudoksisesta säkkikankaasta juuri sopivasti läpi ja nurjasta puolesta tuli kiva kontrasti harmaalle kankaalle. Väri tarttui helposti ja ehkä hieman myös tukevoitti jämäkäksi tarkoitettuakin kangasta.

Myös tarjotin sai pari kerrosta kalkkimaalia ja päälle vahasprayn.

Maalia sai päällensä seuraavaksi pari metallista purkkia sekä metallinen elähtänyt tarjotin. Näillekin riitti pari kerrosta maalia. Toki vahvalle kulutukselle joutuessaan, esimerkiksi purkin kannen alle jäävässä osassa, maali naarmuuntui helposti. Purkeista ja tarjottimesta tuli pienellä vaivalla käyttökelpoiset ja siistit. Lopuksi suihkutin pussukoihin sekä metalliastioihin PintyPlussan vahasprayta, joka antaa värille lisäsuojaa ja parantaa pysyvyyttä. Hätäisenä tyttönä toimin ennen kuin luin ohjeita. Ohjeessa siis lukee "suihkauta ohut kerros ja hiero pehmeällä kankaalla". Ohut kerros joo, mutta hierominen jäi väliin, jolloin vaha levittäytyi hieman epätasaisemmin ja siksi väri jäi metalliastioissa vähän epätasaiseksi. Toisaalta se ei rustiikkisessa lopputuloksessa haittaa ihan kamalasti. En muutenkaan ole ihmisenä niin justiinsa, joten tällainen sinne-päin-lopputulos on minulle ihan ok.

Tältä maalatut tavarat näyttivät ennen.

Tältä taas jälkeen.

Aikaisemmin keväällä ostin valkoisen kalkkisprayn paikallisesta Neiti Neilikan kukkakaupasta. Sillä sprayjasin kolme ikean ruskeaa kukkaruukkua. Keraaminen pinta selkeästi imi maalia enemmän ja jouduin maalaamaan ruukut todella moneen kertaan, ehkä kolmesti tai neljästi. Valkoinen spray kului minulla näihin kolmeen kukkaruukkuun aluslautasineen kokonaan, kun taas harmaata jäi kahden säkkikangaspussukan ja kolmen metalliastian jälkeen vielä jäljellekin.

Ruskea ruukku on valkoisena paljon raikkaampi.

Tykkäsin kalkkispraysta. Sen samettinen pinta on vallan suloinen ja monenlaiseen sisustukseen sopiva. Toisaalta en ehkä lähtisi kuitenkaan maalaamaan kalkkimaalilla isompia projekteja. Tuntuu, että maalaamisen jälkeen kalkkisesta pinnasta lähtee irtoväriä käsiin aika helposti. Sisustustuotteissahan se ei haittaa, mutta isommissa ja kulutukselle enemmän altistuvissa kohteissa haitta voi olla suurempi. Saatavilla on myös kalkkimaalikyniä, jotka sopivat yksityiskohtaisempaan työskentelyyn. Tähän hätään en löytänyt mitään sopivaa kohdetta kalkkimaalikynälle, joten tarpeeseen piirrustelin yhden kortin sillä. Kalkkimaalimainen pinta toistui tässäkin ja useammalla kerroksella sai peittävämmän lopputuloksen. Jos kiinnostaa, niin Kemikaalikimara testasi vuosi sitten kalkkimaaleja ja hän jaksoi ottaa myös tarkemmin selvää kalkkimaalien kemikaalipuolesta.

Kalkkimaalikynätestailuja kierrätyskartongille.

Ihanan iloista viikon jatkoa!

Anni

10

Kansallispuvuntaskun innoittama vyölaukku

Perheellämme on alkanut tänä kesänä pyöräilykausi, kun vihdoin saimme ostettua miehelleni pyörän, kunnostettua omani ja hankittua lapsille pyöräistuimet. Hankimme miehelleni sähköpyörän, joka on osoittautunut vallan oivalliseksi ostokseksi. Mökkimme on sopivan ajomatkan päässä kotoa ja tuota väliä tulee taitettua useina. Nyt ei istahdesta ratin taakse, vaan polkaistaan mökiltä kotiinkin postinhakureissuun pyörällä. Ensimmäinen ajatus yhteisillä pyöräreissuilla oli, että nyt aletaan säästää, jotta saadaan ostetuksi minullekin oma sähköpyörä. Heti sen jälkeen toinen ajatus oli, että mihin hitsiin saisi avaimet, puhelimen ja rahakukkaron pyöräreissujen ajaksi! Reppu tuntuu isolta ja hiostavalta etenkin tällaisena helteisenä kesänä. 90-luvun traumatisoimana vyölaukku ei tullut ensimmäisenä mieleen. Kunnes näin ompeluhaasteen, jossa piti inspiroitua kansallispuvusta ja ommella jotain! No mutta kansallispuvuntasku! Siinä on oiva malli, muoto ja koko tarvittavien asioiden mukana pitämiseen. Se on kuin vyölaukku, mutta se ei ainakaan näytä 90-luvun kauhistukselta!

Nahkapaperin ja kierrätetyn nahkan yhdistelmä on juuri sopiva tähän kassiin.

Mallia vyölaukkuun otin äitini Etelä-Savon kansallispuvun taskusta. Kansallispukuviba näkyy vyölaukun muodossa ja etukappaleen kaitaleissa, joita on kolme. Siihen kansallispukumaisuus ehkä sitten jääkin. Vaaleanharmaat osat laukusta ovat paperinahkaa, mustat osat mummini vanhasta nahkatakista talteen otettua nahkaa. Vuorin isompaan taskuun tein Lapuan Kankureiden pellavapalasta, joka löytyi tilkkulaatikostani. Olisin halunnut isompaan taskuun vetoketjun, mutta kun ei löytynyt sopivaa ja valmista oli saatava heti, tyydyin tarranauhaan. Tämä oli ehkä ihan hyvä ratkaisu, vetoketju olisi voinut olla kinkkisempi jäykän paperinahkan kanssa. Edessä oleva pikkutasku on juuri sopiva kännykälle. Kännykän saa siitä tarvittaessa nopeasti esiin. Tarranauhan alle saa säilöön pienemmät avaimet ja kolikot.

Vaikka karsastan tarranauhan käyttöä, taitaa se tähän kassiin sopia kuitenkin oikein hyvin.

Mummini vanhan vyön solki on yksiä lemppariyksityiskohtiani.

Laukun takaosan tein nahkatakista. Vyönripustukseen ompelin nahkapaperikaitaleet. Siihen voi pujottaa haluamansa nauhan. Tällä kertaa pujotin mummini vanhan vyön. Siispä laukku on aikamoista sillisalaattia uutta ja vanhaa, perinteistä ja modernia, mutta kokonaisuus on aika kiva ja hillitty. Uutta ja modernia materiaalia tässä laukussa oli nahkapaperi sekä tarranauha, vanhaa nahkaosat ja vyö, perinteisyydestä pitää huolen vuorin pellava kansanomaisella kuviollaan.

Vyölaukku vyötäisille ja menoksi!

Vyölaukku, tuo 90-luvun kauhistus. Kansallispuvuntasku, termi, jota olen tottunut käyttämään imetyksenjälkeisistä rinnoistani. Mutta yhdessä sopivien materiaalien kanssa nämä ovat juuri sopiva yhdistelmä.

Ihanaa viikkoa!

Anni

28

Kauluspaidasta hellepaidaksi ja huiviksi

Yksi päivä mieheni heitti minulle läjän vanhoja kauluspaitoja ja tokaisi, ettei käytä niitä enää. Katsoin läjää hetkisen, palautin naisellisella määrätietoisuudella pari kauluspaitaa takaisin kaappiin ja sitten jäin katsomaan jäljelle jääneitä hyväkuntoisia paitoja. Harmaa-valkoraidallinen puhutti jo kankaallaan. Tätä en lähtisi edes myymään kirpparilla, tämän pitäisi itse. Olin juuri törmännyt instagramissa ihanaan Linnea Larssonin Go Recreate-tiliin. Tilillään Larsson esittelee erilaisia vanhoista vaatteista uudistettuja vaatteita, häneltä itse asiassa on tulossa kirja suomennettunakin nimeltään Paidasta pöksyt. Larssonin työt inspiroivat minut silpomaan tämän paidan minulle paidaksi.

Kaavan jälleen kerran kuosittelin oman peruskaavani pohjalta. Ihan simppeli hihaton paita rintamuotolaskoksella. Kauluspaidan takakappaleesta tuli minun paitani etukappale. Purin kauluspaidan etukappaleilta rintataskut pois ja tein etukappaleista omaan paitaani takakappaleet. Ihanat, hellivät helteet ovat haalineet päälleni ilmavia vaatteita, joten innostuin tekemään paitaan lepattavan takaosan. Irralliset kappaleet menevät n. 5 senttiä toistensa päälle, alaselkä pilkottaa pikkaisen ja tuuli pääse ihanasti tuulemaan selkään, juuri täydellinen hellepaita. Koska halusin, että paitaa voi käyttää myös töissä, ompelin yläreunasta kappaleet toisiinsa kiinni, ei pääse rintaliivit sieltä sitten vilkkumaan. Rennompana rantapaitana kappaleet olisivat saaneet olla auki ylös asti, silloin kun ei ole niin väliksi, jos selkää vilahtaa enemmänkin, mutta ehkä toteutan myöhemmin sellaisen.

Päätimme yksi aamu lähteä pienelle kaupunkiretkelle. Juuri toivuttuani kahden viikon migreenistä tajusin, etten voisi lähteä päähineettä. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään sopivaa hattua ja ainoa tapa pitää pitkiä hiuksia helteellä on nuttura, jota taas ei saa hattuihin tungetuksi. Viisi minuuttia ennen (aiottua) lähtöaikaa nostin vielä ompelukoneen lattialle, leikkasin kauluspaidasta hihat irti, laitoin ne oikeat puolet vastakkain ja surautin reunat toisiinsa ja hihat pitkäksi tuubiksi. Tämän muutaman minuutin tuubin kietaisin pääni ympäri solmulle. Hihan kalvosimet ihanasti pirskottavat solmusta ulos. Aivan huippu ja juuri sopivan kokoinen päähuivi.

Yhdestä kauluspaidasta ei jäänyt paljoa jäljelle, kaulukset, olkapäät, taskut ja paljon valkoisia nappeja. Napit toki otan talteen itselleni jatkoa varten. Kaulukset taitavat päätyä tekstiilikierrätykseen, vaikka varmasti niistäkin voisi keksiä jotain. Tämä työ oli ihanaa tehdä, sain kierrätyskiksejä ja työn tuloksena on ihan ihana hellepaita!

Nautitaan kesästä, vaikka vähän ukkostaakin!

Anni

32

Matematiikkatehtäviä maitopurkin korkeista

Kun minulta kysytään ammattiani, vastaan aina olevani luokanopettaja ja käsityönopettaja. Olen suorittanut pitkän sivuaineen tekstiilityöstä ja kässäily kun on suuri intohimoni, on minun helppoa samaistua käsityönopettajuuteen. Lähes aina jätän kuitenkin sanomatta, että ihan yhtä lailla minä olen matematiikan opettaja. Minulla on pitkä sivuaine myös matematiikasta, mikä tuntuu hassulta, sillä en en kamalasti välitä (yliopisto)matematiikasta enkä ollut järin hyvä siinä. Päädyin matematiikan opintoihin hieman sattumalta. Kuitenkin olen oppinut tykkäämään valtavasti juuri alakoulun matematiikasta ja sen opettamisesta. Tykkään keksiä erilaisia harjoituksia ja toiminnallisia tehtäviä matematiikkaan. Ehdoton lempparini ovat kertotaulut. Niitä onkin syytä treenata jo pienistä oppilaista lähtien. Kun sisältö on vähän junnaava, on erilaisista treenausharjoituksista hyötyä.

Kun kertotauluja kerrataan, laitan oppilaita heittämään hernepussia tietyn kertotaulun hengessä ja heittäessä sanomaan tietyn kertotaulun seuraavan luvun (5, 10, 15, 20...). Kertotaulupaketistani löytyy myös kertotauluavaimia ja kortteja, jonka toisella puolella lukee kertolasku ja toisella puolella vastaus. Yksi oppilaiden suosikeista on maitopurkin korkeista tehty kertotaulupeli, jota voi tehdä yksin tai yhdessä. Tähän ideaan olen alunperin törmännyt jossain sosiaalisessa mediassa. Tällaisen kertotaulupelin valmistaminen on todella edullista ja tämä jaksaa innostuttaa pienempiä ja isompia. Siinä täytyy yksinkertaisesti yhdistää oikea korkki oikean laskun kohdalle. Mutta kun laskun tekemisessä on tuo pieni kierrettävä juju, onkin sen tekeminen monille mielekkäämpää. Jokaisella syttyy halu löytää korkeille oikeat paikat, tykkäsi matematiikasta muuten tai ei.

Ee on alkanut hiljalleen kiinnostua matematiikasta ja erityisesti yhteen- ja vähennyslaskuista. Automatkoilla esittelemmekin toisillemme kysymyksiä, kuten vaikkapa "jos korissa on kahdeksan omppua ja syön niistä kolme, montakos omppua jää". Paras apu ja oiva kymmenjärjestelmäväline löytyy läheltä eli omat sormet. Siksi teinkin yhden kertotaulupelin päälle laitettavan mallin, jossa on helppoja, enintään kymmeneen ulottuvia yhteenlaskuja. Peliä ei tarvinnut liimata kasaan, vaan pelkät korkit ja uusi korkkipohjien päälle tuleva kartonki riittivät tähän. Huomasin, että pienemmälle lapselle myös korkkien pyörittely käy mukavasta motorisesta harjoituksesta.

Ehdin innostuksissani liimailla kertotaulupelit kasaan ja välivaiheet jäivät kuvaamatta, mutta tässä työvaiheet piirrettyinä. Helppoa ja mukavaa ja sopii sekin lapsen kanssa tehtäväksi!

Ihanan kesäistä viikon jatkoa!

Anni

9

Kirjaintyynyt mummini muistoa kunnioittaen

*Yhteistyössä Husqvarna Viking*

Äitini toi minulle eräänä päivänä kaapistaan löytämänsä kankaan. Mummini oli kutonut sen vuosikymmeniä sitten, ehkä 30-40-luvun taitteessa, ja arvelimme sen olevan pellavaa. Tuntuu niin absurdilta, että ei ole sataakaan vuotta siitä ajasta, kun kankaat on kudottu itse. Kankaita oli useita samanlaisia, kooltaan vaan vähän hassuja - ei oikein käy pyyhkeeksi, laudeliinaksi eikä pöytäliinaksi. Ajattelin kuitenkin, että nämä vuosikymmenet erinäisissä kaapeissa ja laatikoissa maattuaan nyt olisi kankaan korkea aika päästä päivänvaloon.

Katsoin samoihin aikoihin kankaan saamisen kanssa nappilaatikkooni ja taas tuli mummi mieleen. Mummi säästi aina napit kaikista vanhoista vaatteista, jotka päätyivät matonkuteeksi tai räteiksi. Ja niitä nappeja oli paljon. Useissa napeissa oli vielä leikattua paitaakin jäljellä. Nämä pula-ajan pakon sanelemana huolella säilötyt napit ja suurella vaivalla kudotun kankaan ajattelin yhdistää seuraavalle sukupolvelle. Halusin tehdä lapsieni etukirjaimista tyynyt. Mietin hetken tauluja, mutta halusin tehdä käsinkosketeltavamman ja käytännöllisemmän tuotteen.

Hetki meni, kun sain kerätyksi rohkeutta upottaa sakset tuohon käsinkudottuun kankaaseen. Pesukoneessa pyöräytin kankaan toki ensin, siltikin ajan patina näkyy kankaassa tummuuseroina. Ompelin kirjainten ääriviivat ensin käsin kirjontalangalla, sitten kävin nappien ompeluun. Molempiin tyynyihin hävisi viitisenkymmentä nappia enkä suinkaan ommellut niitä käsin. Vähän piti kaivella varastoista muitakin kuin kierrätettyjä nappeja, niin paljon nappeja kirjaimet nielivät. Pelastuksekseni koitui ompelukoneeni (Husqvarna Viking Opal 670) automaattinen napinompelutoiminto. Napit ommeltiin kiinni ilman paininjalkaa. Nappien reikien välin oppi aika nopeasti arvioimaan ja sopivan tikinleveyden määrittelemään mutulla. Pienimmillä napeilla sopiva tikinleveys oli 2,5, isommat ja paksummat napit vaativat tikinleveydeksi 3,5-4. Taustalla minulla oli liimapintainen tukikangas jämäköittämässä nappien kansoittamaa kangasta.

Mukavan loppusilauksen tyynyille antoivat piilovetoketjut, eipähän vetoketjut riko tyynyn tunnelmaa. Piilovetoketjujalasta on tullut uusin ihastukseni. Sillä saa niin näppärästi piilovetoketjun paikalleen ja neulan paikkaa vaihtamalla tikin saa juuri sinne vetoketjun syvänteeseen kohdalleen.

Nämä tyynyt kertovat mummin tarinaa vuosikymmenten takaa. Tarinaa siitä, miten kaikki piti tehdä itse ja pienetkin asiat piti säästää pahan päivän varalle. Tällaisesta säästäväisestä ja omatoimisesta elämäntyylistä meillä on paljon opittavaa. Mummin muisto säilyy näissä tyynyissä ja toivon lapsienikin muistavan vielä vuosikymmenten päästä, millainen tarina näillä tyynyillä on kerrottavanaan.


Anni


Ps. Huomasithan arvonnat, joihin voit käydä osallistumassa

blogissa

instagramissa

ja

facebookissa

8

Sateenvarjosta pikkumeikkipussi

Ystäväni vei paketin R-kioskille postitettavaksi. Paketti oli pakattu kertaalleen käytettyyn R-kioskin postipakkaukseen. Kioskilla kuitenkin sanottiin, ettei postitus vanhassa paketissa käy. Ystäväni ehdotti, että entä jos hän maksaa sen uuden postituspaketin hinnan (jos se siitä siis on kiinni), mutta paketti kuitenkin lähetetään vanhassa pussissaan, se kun on ihan toimiva vielä, ei suotta hyvä pussi menisi hukkaan. Ei käy. Niinpä ystäväni meni perinteiseen postiin ja postitti paketin kertaalleen käytetyssä postipaketissa ongelmitta.

Mielestäni ystäväni periaatteellisuus oli ihailtavaa. Itse olisin saattanut olla niinkin laiska, että olisin päätynyt ostamaan sen uuden postituspussin. Mutta hän seisoi periaatteidensa takana: tämä (postituspussi) toimii, tätä ei heitetä hukkaan, tätä käytetään. Tämä sai minut pohtimaan materiaalin uudelleenkäyttöä ja erityisesti käsityöharrastuksessani, sillä olen aktiivisesti käynyt materiaalivarastojani läpi viime viikkojen aikana. Kankaitani muuttolaatikoihin pakatessa huomasin, että ehkä 95% kankaistani on uusia, kaupasta ostettuja, ja 5% kierrätyskankaita. Vielä kymmenen vuotta sitten nuo prosenttimäärät olivat toisinpäin tai ainakin melkein. Silloin ajattelin aktiivisemmin, että materiaali on arvokasta ja se tulee hyödyntää, jos sitä ei enää vanhassa tarkoituksessaan voi käyttää. Hiljalleen mieleni on kuitenkin vallannut ah-ihana-kangas-villitykset ja toisaalta konmarihenkiset ajatukset ovat laittaneet hyvää ja käyttökelpoista materiaalia roskikseen sen sijaan, että olisin keksinyt niistä vielä jotain. Toisaalta johonkin täytyy vetää raja materiaalinsäilömisen kanssa, jotta kaapit eivät tursuaisi puolikuntoista sälää.

Tiedän, että yhden ihmisen postituspussinkierrätykset tai toisen ihmisen kierrätysompelut eivät pelasta maailmaa ekokatastrofilta. Mielestäni niissä on kuitenkin se aate, jota aatteen hengissäpysymisenkin vuoksi kannattaisi toteuttaa: tämä toimii, tätä ei heitetä hukkaan, tätä käytetään. Löysin yhdestä tilkkulaatikostani vuosia sitten talteen ottamani rikkinäisen sateenvarjon kankaan. Tämä olisi oiva materiaali lahjaan, jonka tekisin juuri tälle "postituspussiystävälleni". Ompelin kevyen pikkumeikkipussin tästä sateenvarjokankaasta. Jätin sateenvarjon rypytkin silittämättä, ne saavat muistuttaa kankaan edellisestä elämästä. Sateenvarjon kangas sopi sekä vuoriksi että päällikankaaksi ja siksi pussukka on todella kevyt. Koska ystäväni on lähdössä seikkailuun, kirjoitin muistilistan hänestä pieneen snap pap -paperinahkapalaan, nämä asiat haluan hänen muistavan tilanteessa kuin tilanteessa.

Mutta mites on sinun käsityömateriaaliesi laita? Käytätkö kierrätysmateriaaleja vai satsaatko uusiin kankaisiin? Roudaavatko naapurin kissavahdin mummotkin sinulle vanhat farkkunsa uusiokäytettäväksi vai käytätkö vain omista varastoista kierrätysmateriaaleja?

Ihanan rentouttavaa viikonloppua!

Anni

6

Joulukalenteri farkkujen takataskuista

Rakastan joulua. Ehkä rakastan sitä niin paljon siksi, että en erityisemmin pidä tästä pimeästä vuodenajasta. Pimeys tekee tiukkaa henkisesti ja vielä talviaikaan siirtyminen päälle on piste iin päälle pimeyden kuristavuudelle. Olen yrittänyt kääntää ajatuksissani syksyn lempeäksi vuodenajaksi, hyggeillä, polttaa kynttilöitä, kääriytyä peittoihin, neuloa sohvan nurkassa. Ne onkin toimineet hyvin. Lisäksi edelleen mökkeilemme ahkerasti äitiyslomani sen salliessa ja luonto on näyttänyt minulle syksyn kauneuden ja monipuolisuuden vaihtelevilla säillään. Se rakkain järvi on aina niin kaunis säästä riippumatta. Mutta edelleen se ilahduttavin asia pimenevässä syksyssä on tuo valontäyteinen joulu. Siksi minulle on tärkeää odottaa sitä ja vielä tärkeämpää sitä juhlia.

Kahtena vuotena olen pitänyt blogissani joulukalenteria erilaisin ohjein ja ideoin ja näin olen halunnut innostaa jouluiseen yhteiseen tekemiseen vaikkapa ystävän, mummin tai lapsen kanssa. Tänä vuonna tällaista joulukalenteria en toteuta, mutta jouluisia ideoita voit käydä kurkkaamassa vuoden 2016 joulukalenterista sekä vuoden 2014 joulukalenterista. Joulukalenterin teen tänäkin vuonna omalle tyttärelleni, rakkaalle Eelle. Käytän vielä tämän joulun hyödykseni Pikku-Aan tietämättömyyden ja satsaan kalenteriin vain isosiskolle. Tulevina vuosina pieni mieskin saa omansa, mutta tänä jouluna näin.

Innostuin instagramissa näkemästäni kuvasta, jossa joulukalenteri oli tehty farkkujen takataskuista (tämä nainen on muuten yksi taitavampia tietämiäni ompelijoita, kannattaa tsekata!). Päätin apinoida takataskuideaa. Facebookiin kysymys, että onkos kellään rikkinäisiä farkkuja ja kohta minulla oli farkkuja monta kassillista. Enemmänkin olisin saanut, jos olisin tarvinnut. Pesussa liikaa kutistunut ompelemani vieraspatjan markiisisuojus pääsi uusiokäyttöön. Kirjoin taskuihin numerot ykkösestä jouluaattoon, päärmäsin markiisin reunat, ompelin taskut suoralla ompeleella markiisille, leikkasin ylimääräiset pois ja se oli valmis. Nopeaksi en voi tätä työtä sanoa, koska menihän materiaalien haalimiseen oma aikansa ja aika monta pyöritystä tein joulukalenterikankaalle, kun isoa kangasta rullailin saadakseni sen pyörähtämään kunkin taskun ympäri. Kalenteri on kuitenkin ihan älyttömän kiva, sopivan neutraali ja kierrätysideanakin nätti.

Ee on käynyt jo yhden päivän aikana kurkkaamassa monta kertaa, että joko siellä olisi jotain. Näinköhän uskallan täyttää taskuja kuin vasta aina edellisenä iltana?

Kyllä se joulu sieltä tulee! Ei anneta pimeydelle periksi!

Anni

0

Kirjansidontaa

Kaikesta uudesta on helppo innostua! Niin oli myös tästä kirjansidontakirjasta, johon törmäsin kirjastossa (oikeasti, Mikkelin pääkirjasto on todella hyvä käsityökirjaosastoltaan!). Enpä ole juuri kirjansidontaan perehtynyt ja Arnen ja Carloksen sekopäisen pittoreski ja hupaisa tyyli pakotti nappaamaan Minun kirjani, muistot ja ideat kauniisiin kansiin -kirjan jo muutenkin täyteen kirjastokassiin.

Tykkään kirjasta kovin. Kirjansidontatapa ei käsittääkseni ole tässä kirjassa se perinteisin, mutta nykykässäilijälle oikein oivallinen - ei vaadi suuria investointeja tai taitopankkia. Ohjeet ovat selkeät ja helppotajuiset. Tämän kirjan avulla houkuttelin yläkoulun valinnaiskässäläisetkin testaamaan kirjansidontaan. 

Lähtökohtani tälle ensimmäiselle kirjalleni oli (taas kerran) kierrätys. Pääsääntöisesti kaikki käyttämäni materiaali oli jollain tapaa kierrätettyä. Kirjan sivuiksi valikoin Een ensimmäisen ikävuoden piirustuksia, aikansa eläneitä kaavoja, tapetin paloja, painotestailuja, mainoksia, paperikasseja, lahjapapereita jne. Kaikkea sitä varastoistani löytyikin!

A4-kokoiset sivut ommeltiin neljän paperin nippuihin. Jaksoin koota 12 nippua, jotka sitten solmin ja ompelin yhteen. Takakansi sai tuekseen palan tukikangasta, mutta mikä tahansa kangas lienee sopivaa tähän tarkoitukseen. 

Kansipahvi on askartelukartongin taustapahvista ja kangas on Lapuan kankureiden pellavaa, jämätilkku kassiprojektista. Selkämykseen pääsi mummin vanhaa nahkatakkia, jota ei ollutkaan enää kuin ihan muutama tilkkunen jäljellä.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kannet ovat juuri minua, hillityt, mustavalkoiset ja graafiset. Sisus taas on ihana sekamelska ja muistokokoelma jo elettyä elämää. Sivuille ajattelin liimata valokuvia ja näin lisätä muistojen määrää tässä kirjassa. Tämä ei jää viimeiseksi kirjakseni, ei. Tästä lähin ihan uudella katseella alan koota uutta nivaskaa A4-kokoisia papereita kohti uutta kirjaa.

Hymy alkavaan viikonloppuun!

Anni

5